Vappu Huvilinnussa [Tanssipaikat] (Jansku 2006-05-01 13:03)
Eipä vaineskaan, Huvilintua tuli tosiaan ekaa kertaa testattua myös ja tälläiseen juhlaanhan tietysti kuuluu myös ne jotka haluavat relaxoitua juomapuolen tarjoamin voimin. Aika rauhallista kuitenkin mielestäni koko illan sillä saralla.
Ilta alkoi upeasti, kaksi miestä;op autossa mukana ja suunta kohti Raisiota. Kädet tanassa lanteilla astelin eteiseen sen näköisenä että, Jaahas, mikäs paikka tämä nyt sitten on oikein. Jonoa ei kahdeksan aikaan vielä ollut ja tilaa silmäilylle oli. Narikat, vessat ja bufeet tuli paikallistettua ja sitten vain tunnelmoimaan ja hekumoimaan lattialle, ihanasti sai siinä vaiheessa vielä päästellä.
Puoli kymmenen tilanne alkoi olla toinen, lattialla tungosta, ulkona jono silmän kantamattomiin. Hetken kävi kiusaus mielessä että käyn jotain huikkaamassa niille jonottajille siinä portailla; Että mitä jos menisitte takaisin kotiin sen vaimonne kanssa ja harrastaisitte Vapun kunniaksi vaikka...räsypokkaa, voisi olla mielenkiintoisempaa sekin kuin täällä lattialla likistely=D=D=D. Mutta koska en näin toiminut ja jostain syystä kukaan ei huomannut että tila on rajallinen, niin pian lattialla seistiin suorin vartaloin ja huojuttiin kuin nuoret koivunrungot tuulessa. Kihnuti, kihnuti, jos läheisyyden kaipuu oli suuri niin mukavaahan tuo oli, kosketuspinta-alaa toiseen homo sapiensiin kun tuntui olevan joka suuntaan, oikeaa kimppa kivaa vapun kunniaksi. Pitkiä askeleita alkoi olla melko riskaapelia ottaa, kun joka jalan ojennuksella tuli kampitettua muutama pari=D=D=D.
Noh, ehkä vähän liioittelin, ei se nuin kamalaa ollut. Vesipisteellä kahviossa yritin paikalla olleelle Rouvalle kaupitella Hietsun ideaa mukien säästöstä, eli sitä hylly ja tussi systeemiä, hän kuiskasi että; No kyllähan he naiset, mutta kun sais tuon miesväen asiaa toteuttamaan. HuHuu nyt ne miehet, idea olisi ihan käyttökelpoinen.
Musiikillisella puolella nyt se sitten tulla pamahti, Finkkuhulluus=)=). Eihän se aiemmilla kerroilla ole bändin vika ollut että on mälsää, mulla on ollut vaan väärät eväät;op. Namustelua, nupustelua ja kaikenlaista hömppäilyä kun siellä parketilla (lautaa tais muuten olla, mut hyvä oli) pääsee toteuttamaan niin eihän se voi muuta olla kuin ihanaa. Mira Kunnasluodon Safir orkka teki myös oikein mukavat tunnelmat. Monenmoista soitantaa tais tulla, en mie ihan muista kun olin saavuttanut sellaisen hyr-hyr-hyristelyn asteen...Suke oli kyllä varmasti melkoisen ikeen alla kun näin innollinen nainen loikkii kuin aropupu mitä sattuu ja ei kuuntele vientejä, sekä väliin sotkeutuu totaalisesti pikku jalkuloihinsa. Onneksi on huumorintajuinen mies, eikä hermostu helpolla kun rätkätän mokiani.
Pääsalista sivussa ollut kolo osoittautui mainioksi pesäkolon pitopaikaksi, pysyi koko illan melko hyvin auki. Nopeilla fuskattiin ja iloiset svingaajat myös ilahduttivat silmää omalla osaamisellaan. Mie saatoin taas aiheuttaa vammoja omalla osaamattomuudellani, leveät on liikeratani=)=).Antees!!!
Paikalla ihan hirmuisesti kasvotuttuja ja hakuja olisin varmasti keksinyt vaikka millä mitalla, mutta mutta... kun ei nyt tällä kertaa. Kolmea miestä mie kuitenkin uskaltauduin häiritsemään lattialle, suora raju hyökkäys niin eivät kehdanneet kieltäytyä, Kiitos Matti, Kurppi ja nimeltään tuntematon kasvotuttu. Pinssiläisiä paikalla jonkun verran ja jotenkin jäin siihen aavistukseen että sellaisiakin jotka eivät juttutuokiolle saakka taipuneet. Mukavia hymyja ja nyökäytyksiä tuli vaihdettua sellaisille tahoille joiden tunnistus kuului hyvin harmaaseen aivosolu alueeseen, voi olla että yhtäkkiä tulee kolmen päivän päästä ahaa-elämys, että just just, sehän olikin lähi apteekin farmaseutti joka siellä tervehti. Mutta jos palstalaisia, niin rohkeesti ensi kerralla kiinni ja bongottelemaan, ei ole kivaa jos apina tunnistetaan mutta tää ei tunne kettään.
Loppu valssien jälkeen puol kahdelta "ukot" autoon ja menoksi. Parkkipaikalla saatiin Suken kanssa vielä kehuja eräältä naiselta, että olimme tanssineet kauniisti yhteen (*virn* eikun puoli kahteen). Kiitos, mikäs siinä on liidellessä kun toinen nautinnollisesti vie, ei kai sellainen sisäinenhehku voi olla näkymättä myös ulospäin.
Rrrunsaan yöpalan ja pienen pienen "unilääkkeen" jälkeen kaaduttiin melkein suorin vartaloin nukkumatin maille tai siis niin ainakin uskoo ken haluaa =D=D.
Loppuyhteen veto: Ihan isolla J:llä Jees reissu!