[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Miten valita kaksien tanssien välillä? [Pulina] (Josef 2006-04-04 10:16)


Miten valita kaksien tanssien välillä?

Josef
2006-04-04 10:16

Viime lauantaina aloin taas kerran ihmetellä, minne mennä. Vaihtoehtoina oli Ruusulinna ja Wanha. Kun en osannut itse valita, päätin luottaa tähtien kertomaan. Taivas oli kuitenkin harmaa ja pilvinen, ikään kuin enteillen tulevaa tanssi-iltaa. Niinpä join kaksi kuppia porokahvia. Ensimmäisen kupin porot ennustivat Ruusulinnaan sotkuisia kuvioita. Toisen kupin porot taas Wanhalle sekavia suhteita.

Mitähän tanssipaikkojen aura paljastaisi illan tansseista. Sattumalta minulla oli valokuva molemmista paikoista. Katselin Ruusulinnan kuvaa kynttilänvaloa vasten. Juuri kun aloin aavistella oranssia auraa kuvan ympärillä, syttyi kuva palamaan. Onneksi en polttanut kuin sormeni. Wanhan kuvassa etualalla oli lumiaura. Hetken sitä katseltuani panin kuvan pois.

Siirryin numerologian puolelle. Ruusulinnan kirjaimet antoivat numeroksi 6, mikä kertoi, että paikka ei ole mikään koiratarha. Sensijaan sieltä voi löytää hienotunteisia hoitajia ja tunnelma on huikentelevaisen aistillinen. Vaikutti hyvältä.

Wanhan numerologinen arvo oli 2. Se kertoi, että paikalla saattaa solmia helposti suhteita eikä tarvitse olla yksin. Joutsenistakaan ei ole pelkoa. Ei yhtään paha tämäkään.

Valitsin Wanhan. Heti valinnan tehtyäni aloin kuitenkin epäröidä. Jospa Ruusulinnassa olisi kuitenkin hauskempaa. Soitin ennustajalle. - Millaista minulla olisi illalla Ruusulinnassa?
- Tapaat elämäsi vaaleaverikön, tanssitte taivaisiin ja saatte kolme kaunista lasta, joista vanhin on poika.
- Tuon saatoin jo arvatakin, mutta on minulla muitakin kysymyksiä. Saanko vihdoinkin tanssia Pia M:n kanssa? - Näen, että et vieläkään tohdi häntä hakea. Jonkinlaista kultakammoa podet.
- Pääsenkö tauolla keskustelemaan Humppiksen kanssa?
- Et pääse. Humppis ei usko ennustuksiin.
- No, onko Talvisaapas paikalla?
Nyt tuli hieman oraakkelimainen vastaus:
- Ei se ole siell, ei se ole tääll, vaan se on kaukana vetten pääll.
- Kuulenko ranskalaisten korkojen seisahtuvan?
- Et kuule. Ranskalaiset korot ovat liian korkeat vanhoille korville.
- Tuleeko pakkeja?
- Kyllä tulee. Ei ennustajakaan voi kaikkea valehdella.
- Onko minulla hauskaa?
- Kyllä on. Syöt kaksi palaa kakkua kahvin kanssa ja puhvetin televisiosta tulee koko illan piirrettyjä.

Päätin vielä varmuuden vuoksi heittää kruunaa ja klaavaa. Kolikkoa vaan ei löytynyt mistää. Ei löytynyt myöskään seteleitä, joten valinta oli helppo - jäin kotiin katsomaan pelargoniaa ikkunalla.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]