Saako tanssipaikalla sakottaa? [Pulina] (Josef 2006-03-28 10:25)
Viime lauantaina olin matkalla Ruusulinnaan. Olin päässyt lähtöön kovin myöhään. Naistenhaun alku läheni uhkaavasti. Ajoin vauhdikkaasti ja turvallisesti niin kuin aina. Kuvittelin, kuinka naistenhaku alkaa ja minä puutun rivistä. Suostuisivatkohan järjestäjät siirtämään naistenhakua. Soitin ja kysyin. Eivät suostuneet. Painoin kaasupoljinta syvemmälle.
Äkkiä huomasin taustapeilissä erilaisia värivaloja: sinisiä ja punaisia. Aloinkin laulaa Sinisiä punaisia ruusunkukkia kannan kädessäni, kannan kädessäni. Niitä minä annan Ruusulinnan tytöille hyvästiä jättäissäni, hyvästiä jättäissäni.
Iloisin mielin kurvasin Ruusulinna pihaan ja ehdin sisään juuri naistenhaun alkaessa. Pihalta kuului kovaäänistä sireenimusiikkia. Olisi sopinut hyvin säestykseksi laululleni, ajattelin.
Samassa saliin ryntäsi viisi virkapukuista poliisia Nokian mustaa kumipamppua esittävä valokuva kädessään. Poliisien kulujen säästö näyttää ulottuvan jo varusteisiinkin. Kenen auto on punainen Datsun OIO-101?
Minunhan se. Heilutin poliiseille kättäni. Ennen kuin poliisit ehtivät luokseni, joutuivat he naisten kiivaan hakutoiminnan kohteeksi. Pian kaikki poliisit kiersivät parkettia vauhdikkaan valssin tahdissa. Poliiseilta kului loputkin naistentunnista parketilla. Miestenhaun alkaessa odotin poliisien tulevan esittämään asiansa, mutta nyt he näyttivät tunnollisten virkamiesten tavoin hoitavan kaikki kiitoshaut ja joitakin muita hakuja. Tanssien päätyttyä lähtivät sitten saatolle kukin taholleen.
Eilen minulle soitti sakottavanpoliisin päällikkö ja syytti minua törkeästä ylinopeudesta Ruusulinnantiellä. Sanoi, että he kirjoittaisivat minulle mielellään sakot vaikkapa jo seuraavissa tansseissa, kunhan vain kertoisin, minne olen menossa.