[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Parin vuoden annos Yölintua nautittu... [Esiintyjät] (Wihtori 2006-03-04 3:39)


1 %

Vesku
2006-03-05 19:30

Yölinnun musiikki on kyllä levyllä ihan kuunneltavaa, jopa hyvääkin, mutta livekeikat tuottavat pettymyksen 99% varmuudella. Minä en pidä päättömästi vaihtelevista tempoista, ylinopeina soitetuista kappaleista yms. pelleilystä lavalla. Minusta sellainen kertoo vain siitä, että bändi ei osaa asiaansa, joka tanssibändillä on tanssimusiikin soittaminen.

Omalle kohdalle sattui hyvä tuuri joulukuussa Aurassa. Silloin Yölintu soitti hyvin tanssittavaa musiikki. Temmot olivat tasaiset ja omalle jalalle sopivat. Lisäksi Yölintu soitti useita pareja sellaisia 40-60 luvun tanssikappaleita, joita en ole kertaakaan (3,5 v. tanssiharrastus aikana) tansseissa kuullut, vaikka kappaleet tuttuja olivatkin. Toki silloinkin ruuhka oli "yölintumainen".

Jos näitä artikkeleita sattuisi lukemaan tanssi harrastuksessa aloitteleva nuori mies, niin muistutettakoon, että (havaintoni mukaan) Yölinnun keikoilla on naisten osuus (ja erityisesti nuorten naisten osuus) verrattuna miesten määrään kaikkein suurin. Lisäksi neidot vaikuttavat olevat vähemmän kriittisiä tanssitaidon suhteen (ehkä juuri tuosta edellisestä seikasta johtuen) kuin yleensä.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]