[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Lista: Tanssin aloittamisen vaikeudet (3 vastausta) [Tanssilajit] (Vesku 2006-02-21 9:48)


Tanssin aloittamisen vaikeudet

Gilbert
2006-02-21 21:08

Itse en kaivannut mitään erityisiä vinkkejä. Alkeiskurssilla opetettiin foksin perusaskel ja 90 asteen rock-käännös oikealle. Niillä pärjää alussa ihan kivasti. Ensimmäisellä kerralla Aurassa ollessani seurasin ehkä tunnin verran paikan menoa ennen kuin uskaltauduin lattialle, jolloin selvisi paikan pelisäännöt.

Luin nopeasti Päivin vinkit, mutta niistä aloittelija lähinnä kauhistuu. Itse olen käynyt tansseissa vasta neljä vuotta, mutta silti mm. rivin sijoittelu- ja hakusäännöt olivat minulle uusia. Eipä ole tuollaista etikettiä vielä vastaan muualla tullut.

Tärkeimmät vinkit aloittelijoiden kannalta voisi antaa enemmän tanssineille: Suhtautukaa aloitteleviin myötämielisesti älkääkä pelotelko heitä turhan monimutkaisilla asioilla. Tanssiahan tämä vain on eikä suorittamista. Itse sain vain positiivista palautetta, joten yleissivistyksen takia hankitusta tanssitaidosta tulikin nopeasti tärkeä harrastus ja onpa lavoista paljon muutakin iloa ollut.

Yksi hyvä juttu tuli vielä mieleeni. Opettajani sanoi, ettei kannata mennä ravintolaan tanssimaan, lavat on parempi paikka. Tuo piti täysin paikkaansa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]