[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Millaista tansseissa oli ennen? [Tanssijat] (Elisa 2006-02-07 7:49)


Millaista tansseissa oli ennen?

Nasu
2006-02-07 14:48

Oma tanssiurani alkoi Pohjois-Pohjanmaalla 70-luvun puolivälissä reilusti alle kaksikymppisenä. Kävimme tansseissa ainakin Järjestötalolla, Hietasaaressa, Valolla, Tyrnävällä, Nuijamiesten lavalla. Monet näistä paikoista ovat edelleen olemassa taisteltuaan hiljaisemman 80-luvun halki.

Pohjois-Suomessa lavatansseissa tunnelma oli hyvin samanlainen kuin nykyisinkin. Oikeastaan ihmeellistä kuinka vähän tanssilavakulttuuri on muuttunut. Aika perinteistä valssi-humppa-foksi-tango -linjaa vetivät ainakin mainitsemani paikat, poppari-, rokkari- ja diskolavat olivat erikseen. Suurin ero verrattuna nykypäivään oli varmastikin tanssitaidossa ja sen hankkimisessa. Useimmat tanssijat taisivat saada taitonsa luomumenetelmällä; poikkeuksia olivat tietysti oikeaa kilpatanssia opetelleet ja harrastaneet, joita vähän ihailtiin ja tietysti kadehditiin. Silloinkin "tavallisia tallaajia" harmitti, kun joku kilpatanssija tanssi liian "isosti" vieden tilaa vaatimattomammin kuvioin tanssimalla. Luomumenetelminkin saatiin kuitenkin aikaan loistavia tuloksia. Kädenalitansseja taisi tosin pohjoisessa Suomessa vain aniharva. Olinkin hämmästynyt, kuinka taitavia jiven tanssijoita etelästä löytyi, kun aloin käydä tanssimassa täällä 80-luvun puolivälissä.

Parinhaku oli muuten täysin hyväksytty syy mennä tansseihin, ja moni pari toisensa lavoilta löysikin. Tuntuu, että ennen vanhaan ei käyty ihan niin paljon "vain tanssimassa" kuin nykyisin.

Tanssia ei mielestäni myöskään otettu niin vakavana harrastuksena kuin nykyisin ja muutenkin tunnelma oli jotenkin leppoisampi vielä silloinkin, kun muutin pääkaupunkiseudulle ja aloin käydä tansseissa Pavilla. Ja tietenkään ei ollut nettiä, jossa vaihtaa kokemuksia eri paikoista ja luoda kaikenlaisia sisäpiirejä ja määrittelyjä. Toisaalta netin kautta saa myös paljon arvokasta tietoa, voi jakaa kokemuksia ja näkemyksiä ja löytää saman henkistä väkeä.

Pukeutuminenkin on lavoilla oikeastaan muuttunut aika vähän. Naiset ovat aina olleet pukeutuneita naisellisesti (naisellisia voivat olla myös tiukat farkut ja napateepaidat) ja miehet miehekkäästi. Voisi todeta, että tanssilavat ovat jossakin mielessä edelleen perinteisten sukupuoliroolien tyyssija - hyvässä ja pahassa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]