Ensimmäinen tanssivuoteni [Tanssijat] (Drago 2006-01-09 15:04)
Viime viikonloppuna tuli sitten virallisesti kuluneeksi vuosi siitä kun aloitin tanssimisen. Ajattelin että kirjoitan pienen tarinan/summauksen vuodestani.
Oli tammikuun ensimmäinen viikonloppu 2005, kun äitini alkoi houkutella minua Valtatie kakkoselle tansseihin. Pitkä suhteeni avomieheeni oli vastikään päättynyt ja olin ymmärrettävästi pahasti alamaissa. Alkuun vastustelin kovasti ja vetosin siihen, ettei minua kukaan kumminkaan hae. Osasin häthätää perusaskeleet näistä yleisimmistä tanssilajeista: Valssi, hidas valssi, foksi, humppa, jenkka ja polkka. Kursseja en pahemmin ollut käynyt, pääasiassa vanhempien opetuksen varassa siis olin. Joskus vuosia sitten olin tyttökaverin kanssa jokusen kerran Aurassa käynyt ja muistikuvat niiltä ajoilta olivat miellyttävät.. silti epäröin kovasti. Pienellä huiputuksella äitini kumminkin sai minut suostumaan ja niin sitä lähdettiin lavatansseihin. Korvissa äidin ohjeet pukeutumisesta ja käyttäytymisestä ja lähtöarvoisesti valmistautuneena tylsistymään puolikuoliaaksi seinäruusuna. Vaan kuinkas kävikään? Kotiin palasi säteilevän iloinen neito, tanssia olin saanut jalkani kipeäksi! Siitä se sitten lähti, sen jälkeen ei mikään voinut minua enää pitää poissa lavalta.
Kuvittelin että osaan sentään tanssia, osasinhan perusaskeleet.. mutta kuinkas kävikään? Miehet halusivat viedä kummia kuvioita, taivutella ja kieputtaa. Ei auttanut kuin pyytää opettamaan ja miehethän opettivat. Kangerrellen ja takkuillen se siitä lähti, kuvio toisensa perään. Samalla alkoi kysely: "Osaatko fuskua? Entäs buggia?" Melkoinen järkytys se oli ensialkuun.. Mitä ihmeen fuskua?? Mitä semmoinen on? Olin ollut siinä luulossa, että kaikki kädenalittajat tanssivat jiveä.. siitä sentään olin kuullut aikaisemmin. Kaiken lisäksi olin siinä luulossa, että vain kilpatanssijat tanssivat sellaisia.. Silmät aukesivat ja aloin katsella tarkemmin ja huomasin, etteivät kaikki tanssineetkaan jiveä.. kädenalilajeja siis oli muitakin kuin jive!
Siinä ei auttanut edes miesten opetus, piti lähteä kursseille. Aaltoset sattuivat sopivasti järjestämään leiriä Aurassa ja äitini vinkkasi ko. tapahtumasta. Sinne siis oli päästävä ja lajeina foksia ja fuskua. Tunnit olivat todella hauskat ja päätin heti, että näillehän pitää osallistua uudelleenkin! Syttyi se palava halu oppia lisää, enemmän. Haikeudella katselin hyvien tanssijoiden menoa ja toivoin sydämeni pohjasta, että jonain päivänä minäkin osaan noin.. jonain päivänä minäkin tanssin jonkun hyvän kanssa.. maksoi mitä maksoi, kesti miten kauan hyvänsä, mutta tahdon ehdottomasti oppia tanssimaan niin! Silmät kiiluen seurasin hyvien tanssia, katsoin ja yritin oppia. Katselin asentoja, askelia ja kuvioita, mielessäni kertasin ja mietin näkemääni ja yritin sitten soveltaa sitä käytäntöön heti, kun tilaisuus salli ja joku edes vähän edistyneempi tanssittaja haki.
Puoli vuotta tanssittuani eräs ns. huippu haki tanssimaan. Hänen tanssiaan olin seurannut kymmeniä kertoja ja tiesin siis mitä vastassani on.. tiesin etten ole edes lähelläkään herran taitotasoa, mutta yrittänyttä ei laiteta, syteen tai saveen, nyt mennään kun kerrankin se tilaisuus on. Unohdin jännittämisen ja hätäilyn. En tiedä vieläkään kumpi yllättyi enemmän, minä siitä että pysyin perässä, vai herra kuultuaan etten ole tanssinut kuin puoli vuotta. Tavallaan siinä tapahtui jonkin sortin pieni ihme, löysin itsestäni jotain, jota en tiennyt minussa edes olevan. Herra avasi minulle portin tanssineidon taivaaseen, haki uudelleen ja hänen perässään alkoi tulla muita hakijoita, niitä hyviä joiden tanssia ennen vain haikeudella ja ihailulla katselin.
Takaiskujakin tuli, vuoteni oli todella ruusuilla tanssimista, ruusuissahan on myös piikkejä.. aina ei elämä ole pelkkää silkkiä ja samettia. Kompurointeja, sekoiluja, sohlaamista, noloja tilanteita, moitteitakin. Yhden kerran olen jopa itkien palannut kotiin. Mutta myös kehuja, kiitosta, kannustusta ja uusia tuttuja.. ja positiivista palautetta tuli moninkertaisesti negatiiviseen verrattuna. Vähä vähältä tuttuja kertyi enemmän, ihmiset alkoivat tervehtiä, muistaa minut kursseilta, lavoilta. Tuttuja tanssittajia, naisten rivissäkin moikkailtiin. Aloin hissun kissun tuntea kuuluvani joukkoon, olevani tervetullut. Tanssinetillä on ollut iso merkitys tässä asiassa. Tätä kautta on tullut paljon uusia tuttuja, vinkkejä, neuvoja, kannustusta ja rohkaisua. Palsta on minulle ollut todella arvokas asia harrastukseni alkutaipaleella.
Tähän vuoteen on mahtunut niin paljon riemua, iloa ja elämää, etten osaa sitä teille kertoa. Olen hymyillyt ja nauranut vuoden aikana enemmän, kuin parina sitä edeltäneenä vuotena yhteensä! Se mikä alkoi huvina, muuttui harrastukseksi ja on hienokseltaan liukumassa jopa elämäntavan puolelle. Positiivisiin vaikutuksiin voi myös lisätä 13 kiloa jotka ovat vuoden aikana jääneet matkan varrelle aivan huomaamatta, ilman nälkäkuureja ja kieltäymyksiä. Tanssimista aion jatkaa tänä alkavana vuotenakin, mitä enemmän, sen parempi. Tiedän ettei tästäkään vuodesta tule pelkkää riemujuhlaa, vaan jopa selvästi vaikeampi vuosi kuin edellisestä.. Taitotason kasvu koventaa vaatimuksia ja asettaa uusia tavoitteita. Tavoitteiden saavuttaminen on aina kovan hikoilun takana, toisinaan siihen vaaditaan myös muutama kyynel. Toiveet ovat kumminkin korkealla ja intoa yhtä paljon kuin viimevuonna. Näen takanani monen monta tanssittua tuntia ja kilometriä, hiertymiä, mustelmia, rakkoja ja kipeytyneitä lihaksia ja uhratun euron poikineen. Voisi luulla, että hirvittää kun katselee eteenpäin, mutta ei, minä nautin jo etukäteen ajatuksesta, että edessäni on vielä tulossa tuhansia tanssikilometrejä, uusia tanssittajia, uusia tanssilajeja ja uusia tanssipaikkoja. Voiko humppahullu elämältään paljon enempää edes enää pyytää?
Kiitän kaikkia niitä jotka ovat olleet mukana tekemässä vuodestani ainutlaatuisen ja ikimuistoisen. Kiitän kaikkia herroja joiden kanssa olen saanut tanssia, kiitän kaikkia jotka ovat kannustaneet ja tukeneet, kiitän kaikkia jotka ovat minulle hymyilleet ja saaneet minut tuntemaan oloni tervetulleeksi. Kiitän niitä jotka ovat opettaneet ja ohjanneet kärsivällisesti.. ja kiitän siitä, että olette hyväksyneet minut tällaisena kuin olen.