Ikä, koko ja näkö [Tanssijat] (Drago 2005-10-17 22:20)
Minulla alkaa mennä hermot tähän ikä, koko ja näkö keskusteluun ja rasismiin.
Asia on nyt niin, että noilla seikoilla ei ole kerrassaan mitään vaikutusta ihmisen mahdolliseen tanssitaitoon tai sen puutteeseen. Naamataulu ei vaikuta mitenkään tanssitaitoon. Koko ei vaikuta mitenkään tanssitaitoon. Ikä ei vaikuta tanssitaitoon juuri muuten kuin siten, että imeväiset eivät osaa edes kävellä, niin tuskin vielä siinä vaiheessa tanssiakaan.
Minua raivostuttaa aivan suunnattomasti se valikointi mitä lavoilla näkee. Tiedän muutaman erinomaisen hyvän tanssijanaisen, kasvoistaan mielestäni hyvinkin sieviä, mutta heillä on muutama ylikilo. Ja he ovat paljon, paljon parempia tanssijoita kuin minä.. vaan monet miehetpä (juu, kyllä, joukossa hyviäkin tanssijamiehiä) katsovat vain heidän kilojaan ja hakevat mieluummin jonkun langanlaihan parikymppisen, joka ei erota oikeaa vasemmasta! He ovat itse jopa maininneet asiasta, olleet pahoillaan koska jotkut tietyt miehet eivät heitä koskaan hae koska "pitäisi olla mallivartaloinen". Minä näen siinä vaiheessa punaista.
Minä tanssin itse kaiken kokoisten, ikäisten ja näköisten kanssa. Minä haen eri-ikäisiä ja näköisiä ja kokoisia. Kyllä, minä haen myös kaljamahaista viisikymppistä jos minusta hänen kanssaan on hyvä tanssia! Minusta herra saa olla vaikka satavuotias ja satakiloinen, mutta jos tanssii hyvin, niin minä tanssin hänen kanssaan ja olen tyytyväinen. Jos olisin mies, hakisin hyväksi tietämääni naista riippumatta hänen iästään, koostaan tai näöstään.
Sopisi itse kunkin katsoa peiliin.. tuskin edes kymmenellä prosentilla on rahkeita asettaa rimaa sinne mallimittojen ja ulkonäön korkeudelle.. nimittäin jos katsoo realistisesti sitä omaa olemustaan peilistä.