Tuhkimon ja tanssikenkien seikkailut Vol. III? [Tanssipaikat] (Drago 2005-07-24 15:32)
Noniin, perjataina pääsin kaikista vastoinkäymisistä (peruuntuneita suunnitelmia, kyytiongelmia, ripuloivia koiria ja ties mitä muuta) huolimatta Valasrannalle Aaltosten Jivekurssille, kiitos Henkseliherran joka pelasti viikonloppuni ja kuskasi minua sekä perjantaina, että lauantaina!
Kurssi oli ihan hyvä, mutta opettivat Jiveä 8 askeleella.. ja lavoilla näyttäisivät kaikki tanssivan kuudella. Tämä pikkuseikka, että Jiveä voi tanssia sekä kuudella että kahdeksalla askeleella ja kuulemma jopa 12 askeleella oli minulle täysin uusi tieto. Enpä sitten tiedä miten paljon minulle on hyötyä siitä, että opettelin perusaskeleen kahdeksalla, pikemmin saattaa olla että siitä on nyt haittaa. No, onneksi Henkseliherra sitten lauantaina tansseissa näytti sen kuuden askeleen jiven minulle.. vähäsen kumminkin on vaikeaa lähteä tanssimaan kuudella askeleella kun ensin taotaan kaaliin kaksi tuntia kahdeksalla askeleella... Ylipäänsä Jiven tanssiminen kylmiltään superextraprotasoisen kanssa, silloin kun itse häthätää edes tunnistaa koko tanssilajin, on vaikeaa. Jokatapauksessa ihanaa (ja melkeinpä hämmästyttävää) että tuon tasoinen vaivautuu edes yrittämään jiveä minun kanssani!
Kurssin jälkeen saunottiin ja uitiin ja sitten ensivisiittini Pappisten lavalle. Lähdettiin neljän hengen porukalla, eli Henkseliherra, eräs tuttu tanssineito, minä ja Kuopus joka jo keskiviikkona Särkällä kertoi osallistuvansa leirille. Eli periaatteessa oltiin tasaparein liikkeellä.
Pappisten lava oli melko uusi, ihan miellyttävä ja mielestäni lattiakin oli hyvä, ainakin tanssi sujui hyvin. Musiikin suhteen bändillä oli jotain pieniä ongelmia, jonka takia levymusiikki soi aika pitkään. Väkeä paikalla oli kohtalaisesti, mutta ilmeisesti myös aika paljon pareja.
Pääasiassa tanssittiin sitten keskenämme, mutta pari paikalle eksynyttä tuttua miestä sentään minua uskaltautui hakemaan + yksi uusi tuttavuus.. oikein hyvä tanssija muuten. Erikoiseksi illan teki se, että vaikka muutaman kerran asetuin hakuriviin haettavaksi, ainoastaan tämä yksi entuudestaan tuntematon herra uskaltautui minua hakemaan!? Säikähtivätkö paikalliset sitten sitä, että tanssin Kuopuksen ja Henkseliherran kanssa koko alkuillan, vai onko ko. lavalla yleensäkin vaikea tuntemattoman naaman päästä lattialle? No, hauskaa kumminkin oli, ei voi valittaa kun "käytettävissä" oli kaksi erinomaista kavaljeeria ja pari muuta hyvää tanssittajaa vielä lisukkeeksi! Miehet tekivät parhaansa jotta hymyni säilyisi iloisena ja onnistuivat siinä erinomaisesti!
Lauantai aamupäivän valjetessa, hieman lyhyiksi jääneiden unien jälkeen, keula kohti Valasrantaa jälleen ja kurssille. Kävin Salsan alkeissa, tangon jatkossa ja buggin alkeissa. Hyvin antoissa.. tosin buggista jatkokurssi ehkä olisi ollut minulle hyödyllisempi, mutta eipä alkeiskurssikaan pahaa tehnyt! Kurssien jälkeen sitten saunomaan ja uimaan, jonka jälkeen käytiin nautiskelemassa yksi siideri lähiseudun ravintolassa tanssien alkua odotellessa.
Ai niin, tein sitten tuhkimot ihan oikeasti, hukkasin tanssikenkäni! Onneksi ne löytyivät, olin jättänyt ne sisälle sännätessäni saunaan, kiitos vaan sille "Prinssille" joka kenkäni löysi! :D
Tanssit olivat oikein hyvät, mutta istuskelin kyllä tavallista enemmän.. ei sillä ettenkö olisi lattialle päässyt halutessani, mutta pakko oli jo pikkuisen voimiaan säästellä tuossa vaiheessa. Lisäksi toinen lonkkani alkoi tehdä jo päivän kursseilla lievästi kiusaa (buggikurssilla yritin jo vähän varoakin sitä), joten katsoin parhaaksi ottaa rauhallisesti. Samasta syystä en myöskään tänään osallistunut kursseille, sillä epäilen ettei lonkka olisi tykännyt jos olisin sitä enemmän vielä rääkännyt. Pikkuisen harmittaa sinänsä, Cha-cha olisi kyllä kiinnostanut kovasti, mutta eipä sekään hauskaa olisi ollut jos jalka olisi irtisanonut työsopimuksen tosissaan kesken kurssipäivän.
Hyvin kyllä näkyi oppi menevän kurssilaisille perille, perjantaina yksi herra sovelsi minuun jivetunnin tauolla hitaan valssin jatkossa oppimaansa oikein hyvällä menestyksellä. Vei niin hyvin, ettei minulla ollut mitään ongelmia pysyä uudessa kuviossa kärryillä! Tulipahan siinä itsekin sitten taas jotain opittua :) Samainen herra tuli myös tansseissa hakemaan hitaalle valssille, kiitoksia vaan hänelle tansseista! Muutenkin haluan kiittää kaikkia minua hakeneita herroja, myös niitä muutamaa aloittelijaa jotka kertoivat olevansa lavoilla aivan ensimmäisiä kertojaan. Kyllä se pojat siitä lähtee, treeniä ja tanssikilometrejä vaan! Rohkeasti lavalle ja hakemaan ja mahdollisuuksien mukaan kursseja, niin teistä vielä sukeutuu tulevia parkettien partaveitsiä!
Ja sokerina pohjalla tälle viikonlopulle, uusi bongaus! Aku, joka toimi opettajan apuna alkeispuolen kursseilla. Oli hauska tavata, toivottavasti näemme uudelleen.. ehkäpä jopa uskaltaudun hakemaankin jonain kauniina tanssi-iltana tulevaisuudessa (jos saan sinut kiinni!) :)
Summauksena: Hieno viikonloppu, tällaisia saisi olla useamminkin! Lihakset ovat hellinä, mutta hymy on ensi viikoksi taattu!