Niin se tanssimatka kävi [Tanssipaikat] (4711 2005-06-19 1:09)
Olipa erilainen tanssi-ilta!
Kahdeksan aikaan nakkasin pyöräilykypärän päähäni ja repun tarakalle ja aloin ottaa tuntumaa uuteen 24-vaihteiseen fillariini. Voi että se oli herkkä! Kun polkaisin ensimmäiset vedot kotikadulla, vauhti riitti polkematta läpi hautausmaan reunan metsäpolun ja vielä pätkän asvalttitietäkin. Suuntasin kohti Sippolaa, mutta en uskaltanut ajatella sen pitemmälle. En ole pyöräillyt vuosiin.
Ensimmäiset kilometrit olivat tasaista suoraa pyörätietä, sitten sairaalan ohitse ja valtatie 15:n ylitse Keltakankaalla - edessä murha mäki. Oli pakko kävellä loppupätkä - en osannut käyttää välityksiä ja vaihteita tehokkaasti...
Niin se matka sitten sujui. Toisen kerran piti kävellä Sippolan kirkolle jyrkkää mäkeä noustessa. Mäen päällä alkoi pujottelu kisaväen keskuudessa. Pyörätietä ei pystynyt pujottelemaan, oli ajettava autotietä, joka tosin olikin suljettu yleiseltä liikenteeltä. Pian edessä avautui kisakylän telttameri ja kilometrin verran maantietä täynnä ihmisiä.
Minä poljin, minä ohjasin ja tunti siihen meni, mutta ei väsyttänyt lavatanssin vahvistamaa mummoa, joten päätin suunnata edelleen Hirvelän lavalle - reilu kilsa ylämäkeä, reilu toinen soratietä, ja lavalle suunnattoman jyrkkä tie, jonka puoliväliin hirsitalon seinustalle jätin pyörän, vaihdoin toisen pusakan ja housut, kampasin tukkani ja suunnistin tanssipaikalle, jolla en ole koskaan ennen käynyt.
No, vastaan tulleet järjestäjät jo kertoivat, että vain parikymmentä ihmistä oli paikalla - joku irtomieskin, joten päätin kannattaa järjestäjiä kympillä ja katsoa, miten kävisi. Rouletten musa oli ihan mukiinmenevää; ja syntikkamies olikin tuttu anjalankoskelainen muusikko. Tanssimassa neljä lavoilta tuttua ihmistä, kaikki pareina, mutta myös kaksi suunnistuksen grand old gentlemania, joista hämeekyröläinen tanssi ihania tangoja ja muutakin mukavaa ja kiteeläinen kävelyhumppaa ja lopulta cha-cha-rytmitkin vauhdikkaasti. Ei tarvinnut paljon istua - eikä sietänytkään, sillä itikoita oli kamalasti.
Ja saatti... Hämeenkyrön herra totesi vähän surumielisesti, ettei taida voida saatolle lähteä, kun joutuisi kävelemään pitkä matkan takaisin. Ottaisinhan minä varmaan tarakalle? Toki olisin ottanut, mutta poliiseja oli paljon liikkeellä. Jalkaisin ei takaisin olisi tarvinnut matkata, sillä kisojen ajan on Anjalankoskella järjestetty maksuton yhdysliikenne Sippolaan. Ehkä siis joku toinen kerta...
Sitten reppu nurkasta, pyörälle ja takaisin kisapaikalle, jonne ehdin juuri sopivasti ennen kello 23 Jukolan viestin lähtöä. Täytyy sanoa, että olipa vaikuttava fiilis: tuhansittain pääasiassa nuoria ihmisiä ja eri kielten sorina hiljeni kaikkialla ympärillä, kun joukkueiden viestinviejät odottivat lupaa ottaa kartat, kunnes pamauksen kuultuaan ampaisivat rykelmänä metsänuumeniin. Iso kangas näytti lähikuvaa. Telkkarista se laajalla kihelmöivä tunnelma kauniin kesäillan hämyssä ei mitenkään välity, kun näytetään lähikuvaa. Perinteinen lähtömusiikki juhlisti veljesten ponnistusten alkua. Kannatti kokea.
Lähdön jälkeen maantientäyteinen kansa alkoi valua kirkonkylän keskustaa ja palvelutelttoja kohti. Ulkomaalaiset ryntäsivät Marimekon telttaan jne. Tämä mummo kietaisi ylleen verkkaripuseron, käveli vielä jonkin matkaa tunnelmia aistien ja nousi taas pyörälle; ylös kirkolle ja sitten huimaa vauhti alas se mäki, minkä yläpää oli käveltävä tullessa.
Muistelin, kuinka lapsena kotona katselimme lauantai-iltaisin nuorten pyöräjonoja, jotka viilettivät ohitse Salomiehikkälästä kohti Turkian lavaa. Heillä ei ollut 24-vaihteisia eikä halovaloja...
Kun vajaan tunnin pyöräiltyäni olin taas kotona, ymmärsin, miksi ennen vanhaan itse tansseissa ei tanssi ollutkaan tärkeää vaan se muiden nuorten tapaaminen ja oikeastaan lepo. Pyöräilymatkat veivät mehut, vaikka ihmiset silloin hyväkuntoisia olivatkin.
Ja p-hana, kun takamus tuntui hellältä, kun tähän istahdin! Autotiet olivat tasaisia, mutta viimeisen suoran pyörätie täynnä, halkeamia ja muhkuroita!
Nyt varmasti nukuttaa. Miltähän takamus tuntuu huomisaamuna?