Ei merta edemmäs kalaan - uusvanhan Juurikkasaaren avaiset [Tanssipaikat] (Night Rider 2005-06-02 3:48)
Ensin bong: viimeinkin tuli ihan virallisesti bongattua Julia, jonka kanssa tuli mentyä ainakin jivet, tangot ja lopussa polkatkin (meikäläinen polkassa vielä noviisi).
Siis Jyväskylän Säynätsalossa (entinen kunta, nykyinen kaupunginosa) Juurikkasaaren Juhlatalon (jonkinsortin pitopaikka) lavalla oli keskiviikkoiltana oli ensimmäiset yleiset tanssit pitkiin aikoihin (vuosiin vai vuosikymmeniin, paikalliset palstalaiset varmaan tietävät paremmin).
Lavahan olikin aivan Päijänteen rannassa Jyväskylän veneseuran purjevenesatamassa (oli niitä pitkä rivi). Malli oli mutteri, kuten Kuikassa. Keskipylväs oli pienempi kuin Kuikassa. Tanssilattia saattoi olla samaa kokoluokkaa kuin Kuikassa, mutta enemmän tilantuntua toi se, että tanssilattian ulkopuolella kierti kuuntelijoita/katselijoita varten aidattu pöytä/penkkkialue. Ilmastointilaitteena toimi pohjoistuuli Päijänteeltä (jivettäessä tuli keskellä kuuma, mutta oviaukosta pohjoisen laiturin puolelta kävi varsin vilvoittava tuuli).
Itse lattiasta: aivan toista maata kuin Kuikan luistinrata, ainakin omat bleikat pitivät varsin hyvin. Kuulemma alkuillasta aivan mahdottoman tahmea; liukastetta en hajusta tuntenut, oliko juhlamokkaa, kultakatriinaa, tuskin presidenttiä (paikalla mahd. olleissa muissa palstalaisissa kahviasiantuntijoita?).
Yleisöstä: Janne Tulkki- fanit, säykkiläiset ja seutukunnan tanssinharrastajat olivat kiitettävissä määrin löytäneet tiensä paikalle. Mitään ryysistä ei oikeastaan ollut,kohtuullisesti mahtui menemään. Samaa porukkaa näkee Viihtarissa, Kuikassa ja Jyväshovissa.
Aikataulusta: tanssit alkoivatkin jo klo 19.00 levymusiikilla (kuulemma silloin vielä heikosti porukkaa). Bändi alkoi soittamaan 20.00. Naistenhaku 23.00 - 24.00 (kyltti taisi löytyä viimetingassa, lie mistä kaukaa haettu). Pääartisti taisi poistua puolen yön maissa encoreitten jälkeen. Bändi taisi ainakin yhden setin vielä soittaa + levytauot. Tanssien loppumista en ollut todistamassa kun jalat alkoivat pettää varttia vaille yhden maissa ja oli poistuttava paikalta (paikalla enään lähinnä pariskuntia muutama).
Tiedotus: Keski-Suomen Tanssinystävien jäsenkortilla saa lipusta 1 alennuksen.
Niin, ja ilmainen vesipistekin oli.
Ja lopuksi hehkutusta: olihan tuo minulle uusi tanssipaikka unohtumaton esteettinen kokemus; joka tanssilavan kierroksella tuli ihailtua Päijänteen aalloilla välkehtivää kesäistä päivänkajoa. Tätähän voisi jo pitää sitten kotilavana.