Uskaltautuako lavalle?? [Tanssijat] (Tanssijatyttö 2005-05-05 20:24)
Äläs nyt Pia tee hätäisiä johtopäätöksiä. Kerro mieluummin tilanteita joihin kokemattomuuttaan ei tule kiinnittäneeksi huomiota, ja jotka pienellä ohjeistuksella lisäävät sekä omaa että varsinkin partnerin tanssinautintoa.
Itse törmäsin vastattain kahteen perättäiseen tanssitettavaan, joista ensimmäinen painoi vasemmalla kädellään olkapäätäni alaspäin. Heti sen jälkeen toisen tanssitettavan kädet olivat perhosmaisesti hieman taakse taipuneina, joka osaltaan lisäsi olkapääni puutumisen tunnetta. Yritin mitään sanomatta vasemmalla kädelläni "eliminoida" perhosefektiä, osittain huonolla tuloksella. Ennen tanssin loputtua oikean olkapääni oli puutunut ja tuntui todella epämukavalta. Siinä olisi ollut paikka konsultoinnille. Tilanteet eivät kuitenkaan aina anna myöten ohjeistamiselle.
Useimmat kokemattomuudesta johtuvat seikat joihin olen törmännyt ovat: -liian vahva puristusote -veltot tai vajaaksi jäävät askeleet...vaikutuksena että viejän rytmin tunne hajoaa, ja sen ylläpitämiseksi tulisi käyttää voimaa. Askeleen ponnettomuutta tai vajaaksi jäämiseen törmää niin sujetussa kuin avoimessa otteessa. Havaitsin, että varsinkin fuskussa on tärkeää että nainen vie taka-askeleensa perille saakka.
Yleisesti ottaen kokemattomuutta valittavat naiset tanssivat yllättävän hyvin, ja useimmiten sopeutuvat viejään ilmiömäisen nopeasti.