Tanssikappaleiden toivomuslaatikko (Tanssihullu 2002-02-05 15:37)
Olenpa joskus ollut sellaisissa tansseissa, joissa oli orkesterilavan reunalla laatikko, johon sai kirjoittaa tanssitoiveensa. Lappuja ja kynä oli vieressä. Orkesteri soitti mitä toivottiin. Voisiko sama idea toimia yleisemminkin? Ovatko orkesterit valmiita lähtemään tällaiseen? Tulisi vähän vaihtelua ohjelmistoihin. Tuntuu, että usealla orkesterilla on sama ohjelma iät ja ajat. Tietysti on turvallista soitella aina samat kappaleet mutta kun se näyttää joidenkin soittajien kohdalla olevan kovin yksitoikkoista. Ovat hyvin leipääntyneen näköisiä. Ei tietysti aina jaksa hymyillä. Pyytäessäni eräältä laulaja veljesparilta kerran lokkivalssia sain vastaukseksi, että ei kuulu ohjelmistoon. Hepä ovat kuitenkin levyttäneet ko. kappaleen.