Rytmin tunnistaminen

Musiikin metri
Tahtilajit
Iskujen numerointi
Rytmitaju
Metrin löytäminen musiikista
Rytmin tunnistamisen harjoittelu
Tahtia suuremmat rakenneosat

Musiikin metri

Kaikki tanssimusiikki ja lähes kaikki muukin länsimainen musiikki koostuu ajallisesti säännöllisenä toistuvista jaksoista, joista kukin edelleen jakaantuu pienempiin jaksoihin. Hieman yksinkertaistaen, kappale koostuu säkeistöistä, säkeistöt koostuvat säkeistä, säkeet tahdeista, ja tahdit puolestaan tahdinosista. Tavallisesti kukin jakso koostuu kahdesta tai kolmesta seuraavaksi alemman tason jaksosta.

Tanssimusiikki on yleensä sillä tavalla säännöllistä, että alajaksojen lukumäärä seuraavan tason jaksossa on vakio: joka säkeistössä on sama määrä säkeitä, joka säkeessä sama määrä tahteja ja joka tahdissa sama määrä iskuja. Kerroksellisen kudoksen pohjalta löytyy kappaleen läpi ulottuva nopeahko tasatahtinen pulssi, kappaleen perussyke. Kappaleessa on yleensä sitäkin pienempiä rytmisiä elementtejä, mutta korva ei koe niitä selkeäksi perussykkeeksi joko siksi, että ne ovat liian tiheässä tai siksi, että ne eivät ole tarpeeksi säännöllisiä.

Useimpien sykäysten kohdalla musiikissa tapahtuu jotain: sävel alkaa soida, rumpu kumahtaa tms. Mutta yleensä kappaleessa on myös sykäyksiä, joiden kohdalla ei tapahdu mitään: edellisen sykäyksen kohdalla alkaneet sävelet saattavat jatkua katkeamattomina, tai musiikissa voi olla tauko. Kuitenkin kuulija kokee, että sykäys on siinä vaikka se ei kuulu. Musiikin syke ei siis ole puhtaasti fysikaallinen ilmiö vaan osittain ihmismielen tuote. Perussykkeen tiheys vaihtelee kappaleesta toiseen, mutta neuropsykologiset tekijät asettavat omat rajansa kokemuksen syntymiselle. Perussykkeen tahti on käytännössä sellainen, että sen voi naputtaa sormella tai jalalla.

Otetaan esimerkiksi Vesivehmaan jenkka (jos kappale ei ole tuttu, voit koekuunnella sen täältä). Tämä kappale on, kuten jenkat yleensä, hyvin selvärytminen. Siinä kuuluu vahvimpana syke, joka osuu laulun tavuihin seuraavasti:

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

Muistat-

tekos

Vesi-

vehmaan

jenkkaa

pojat

vie-

lä,

harvoin

oli

lys-

tiä

niinkuin

oli

siel-

lä

Sykäyksiä sanotaan musiikin iskuiksi. Iskun paikka on yllä merkitty V-kirjaimella. Kuten edellä todettiin, iskut ovat musiikissa kohtia, joissa yleensä tapahtuu jotain. Esimerkkikappaleen kahdessa ensimmäisessä säkeessä soittaja aloittaa joka iskulla uuden sävelen ja laulaja uuden tavun. Mutta näin ei ole aina. Huomaamme sen esimerkiksi neljännen säkeen lopusta:

V	V	V	V	V	V	V	V
jenkan	tahti	soi	Vesi	veh-	maal-	la

Viimeisen iskun kohdalla ei tapahdu mitään. Musiikin poljento ei kuitenkaan katkea, sillä seuraava säe alkaa täsmälleen sillä hetkellä, josta sen pitäisi alkaa tasaisen poljennon mukaan. Jos naputamme kappaleen sykettä jalalla tai sormilla, huomaamme että on luontevaa jatkaa tasaiseen tahtiin tuon kohdan yli; se käy jopa helpommin kuin yhden napautuksen väliin jättäminen. Voimme siis ajatella, että myös tuossa kohdassa on isku, vaikka se ei kuulu.

Toisaalta iskujen välissä voi tapahtua paljonkin. Esimerkkikappaleessamme viulisti soittaa useimmiten kaksi säveltä edellä määriteltyä iskua kohti (kuuluu parhaiten kohdissa, joissa laulaja pitää taukoa). Iskujen välissä alkavat sävelet ovat niin säännöllisiä, että voimme erottaa kappaleessa tiheydeltään kaksinkertaisen sykkeen:

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

V

Muis-

tat-

te-

kos

Ve-

si-

veh-

maan

jenk-

kaa

po-

jat

vie-

lä,

har-

voin

o-

li

lys-

tiä

niin-

kuin

o-

li

siel-

lä

Tämä tiheämpi syke ei kuitenkaan ole ollenkaan niin ilmeinen kuin ensin löytämämme puolta harvempi syke. Tuskin kenellekään tulisi mieleen naputtaa sormea tiheämmän sykkeen tahdissa, ja tahdin lyöminen jalalla olisi jo aika vaikeaakin. Ensin käsitelty syke on selvästi kappaleen hallitseva perussyke.

Jos kuuntelemme tarkemmin, huomaamme että perussykekään ei ole monotoninen, vaan siinä on vuorotellen vahvoja iskuja (V) ja heikompia iskuja (v):

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

Muistat-

tekos

Vesi-

vehmaan

jenkkaa

pojat

vie-

lä,

harvoin

oli

lys-

tiä

niinkuin

oli

siel-

lä

Huomaamme iskujen eron hyvin, jos naputamme perussykettä niin, että liikutamme jalkaa tai sormia vahvojen iskujen kohdalla enemmän tai painokkaammin kuin heikkojen iskujen kohdalla. Voimme myös jättää väliin naputukset heikkojen iskujen kohdalla ja naputtaa vain vahvat iskut:

V	V	V	V	V	V	V	V
Muistattekos	Vesivehmaan	jenkkaa pojat	vielä,	harvoin oli	lystiä	niinkuin oli	siellä

Tässä harvemmassa sykkeessäkin voidaan erottaa vahvojen ja heikkojen iskujen vuorottelu. Ero ei ole niin selvä kuin perussykkeessä, mutta se on olemassa:

V	v	V	v	V	v	V	v
Muistattekos	Vesivehmaan	jenkkaa pojat	vielä,	harvoin oli	lystiä	niinkuin oli	siellä

Musiikilla on siis kerroksellinen rakenne, jonka jokaisella tasolla vahvat ja heikot iskut vuorottelevat säännönmukaisella tavalla. Kunkin kerroksen syke koostuu seuraavaksi alemman kerroksen vahvoista iskuista:

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

V

v

Muis-

tat-

te-

kos

Ve-

si-

veh-

maan

jenk-

kaa

po-

jat

vie-

lä,

har-

voin

o-

li

lys-

tiä

niin-

kuin

o-

li

siel-

lä

Toiseksi esimerkiksi otamme Kulkurin valssin (löytyy täältä):

V

v

V

v

V

v

V

V

v

v

V

v

v

V

v

v

V

v

v

V

v

v

V

v

v

V

v

v

Lin-

nois-

sa

krei-

vi-

en

häät

vie-

te-

tään

on

morsi-

a-

mell'

kruu-

nat-

tu

pää

Nyt perussykkeessä vahvaa iskua seuraa aina kaksi heikkoa iskua. Seuraavalla tasolla kuitenkin vahvan iskun jälkeen tulee vain yksi heikko isku.

Vahvojen ja heikkojen iskujen kerroksellista rakennetta kutsutaan musiikin metriksi. Metri on pelkistetty säännönmukainen kuva kappaleen rytmistä. Ensimmäisessä esimerkkikappaleessamme melkein kaikki metrin elementit loytyvät rytmistä ja päinvastoin. Toisessa kappaleessa rytmi on vähän vaihtelevampi: laulussa ole omaa tavua joka iskulle mutta esimerkiksi kappaleen alussa ennen laulun alkua on säveliä myös iskujen välissä. Usein rytmistä löytyy paljonkin sellaisia koristekuvioita, jotka ovat metrin kannalta epäolennaisia, ja vastaavasti metrissä on iskuja myös sellaisissa kohdissa, joissa niitä ei kappaleessa kuulu.

Huomattakoon, että iskun vahvuutta ei voi mitata äänenvoimakkuudella. Soittajat saattavat toisinaan tosiaan korostaa vahvoja iskuja soittamalla ne hiukan kovempaa, mutta pop-musiikissa kovin jysäys kuuluu usein heikoilla iskuilla. Vahvan ja heikon iskun ero on myös kuultavissa, vaikka kaikki sävelet soitettaisiin tietokoneella tarkalleen samalla äänevoimakkuudella.

Tahdit ja tahtilajit

Nuottikirjoituksessa musiikki jaetaan tahteihin, joiden rajat ilmaistaan pystyviivoilla. Tahtiviivat vastaavat iskuja jossain metrin kerroksessa. Ei ole olemassa yleispätevää sääntöä siitä, minkä kerroksen mukaan tahtiviivat vedetään, mutta tavallisimmin tahdeissa on kaksi, kolme, neljä tai kuusi perussykkeen iskua.

Nuoteissa iskun kesto merkitään tavallisesti joko puolinuotilla, neljäsosanuotilla tai kahdeksasosanuotilla --- nopeatempoisessa rytmissä todennäköisemmin kahdeksasosanuotilla ja hidastempoisessa todennäköisemmin puolinuotilla, mutta mitään selvää sääntöä ei ole. Tahdit erotetaan nuottikirjoituksessa pystysuorilla viivoilla.

Jos tahdissa on esimerkiksi kaksi iskua ja yhden iskun kestoa merkitään neljäsosanuotilla, sanotaan että kappaleen tahtilaji on 2/4. Vastaavasti, jos tahdissa on esimerkiksi kuusi kahdeksasosanuotilla merkittyä iskua, tahtilajiksi kirjoitetaan 6/8.

Kappaleen tahtilaji ei ole aina yksiselitteinen. On itse asiassa aika yleistä, että sama kappale on eri nuoteissa kirjoitettu eri tahtilajiin. Ensinnäkin, koska nuottimerkin ajallinen kesto on sopimuksenvarainen, nuotit voidaan kirjoittaa toisin esimerkiksi kaksinkertaistamalla jokaisen nuotin suhteellinen kesto: puolinuotit vaihdetaan kokonuoteiksi, neljäsosanuotit puolinuoteiksi, kahdeksasosanuotit neljäsosanuoteiksi jne. Tämä ei tarkoita, että kappale soitettaisiin puolta hitaammin, vaan ainostaan, että sama rytmi on kirjoitettu eri tavalla. Jos tahtilaji oli alkuperäisissä nuoteissa esimerkiksi 2/4, se on muutetuissa nuoteissa 2/2.

Toiseksi, aina ei ole selvää, minkä metrisen kerroksen mukaan tahtiviivat pitäisi vetää. Esimerkiksi valssimusiikki hahmotetaan tavallisesti koostuvaksi kolmen iskun tahdeista, ja tahtilajiksi merkitään 3/4, mutta joissain nuoteissa saman kappaleen tahtilajina voi olla 6/4, joka vastaa yhtä kerrosta ylempää sykettä.

Kolmanneksi, joissain tapauksissa voidaan olla eri mieltä itse perussykkeen tiheydestä. Tyypillisiä esimerkkejä ovat suomalainen polkka ja jenkka. Nuoteissa niiden tahtilajiksi kirjoitetaan tavallisesti 2/4, joskus 2/2, mikä ilmaisee, että tahdissa on kaksi iskua. Tanssijoille tahdin ajallinen kesto on sama kuin muusikoille, mutta tanssijat kuulevat tahtia kohti neljä iskua, koska tämä tulkinta sopii paremmin askeliin. Tanssijat siis pomivat perussykkeen yhtä metristä kerrosta alempaa kuin muusikot.

Iskujen numerointi

Tanssiaskelten sanallinen selostaminen on paljon helpompaa, jos niiden ajoitus voidaan ilmaista yhdellä sanalla. Helpointa ja selvintä on numeroida iskut juoksevasti. Tahdin ensimmäinen isku on ykkönen, seuraava kakkonen jne. Esimerkiksi Vesivehmaan jenkan iskuja voidaan laskea seuraavasti:

1	2	3	4	1	2	3	4	1	2	3	4	1	2	3	4
Muistat-	tekos	Vesi-	vehmaan	jenkkaa	pojat	vie-	lä,	harvoin	oli	lys-	tiä	niinkuin	oli	siel-	lä

Periaatteessa samalla tavalla voitaisiin numeroida tahtiparin tai pidemmänkin jakson iskut, mutta useimmiten on selvempää numeroida erikseen tahdit. Lisäksi, jos numerointi pitää lausua ääneen, on parempi aloittaa alusta ennen kolmitavuisia lukusanoja, ja kaksitavuisetkin kannattaa lyhentää "yks", "kaks", "kol", "nel", "viis", "kuus".

Eräissä tansseissa askelia otetaan myös iskujen välissä. Esimerkiksi cha cha chassa otetaan askel tahdin jokaisella neljällä iskulla ja vielä viides askel nelosen ja seuraavan tahdin ykkösen puolessavälissä. Kahden peräkkäisen iskun puoleenväliin ajoittuvaa askelta on tapana merkitä &-merkillä. Cha cha chan askelrytmi on siis aikajanalla seuraavan näköinen:

1.......2.......3.......4...&...1.......2.......3.......4...&...1

Joissain tansseissa askel ei osu iskujen puoleenväliin vaan lähemmäs jälkimmäistä iskua. Tällaista askelta on tapana merkitä a-kirjaimella. Esimerkiksi sambassa tahdin toinen askel osuu kohtaan, joka on 3/4 iskunväliä edeltävästä ykkösestä ja 1/4 iskunväliä seuraavasta kakkosesta:

1.....a.2.......1.....a.2.......

Samaa a-kirjainta käytetään yleisesti askelista, jotka osuvat iskuvälin jälkimmäiselle puoliskolle. Esimerkiksi boogie woogiessa a-askel tulee kohtaan, joka on 2/3 iskunväliä edeltävästä ja 1/3 iskunväliä seuraavasta iskusta.

Rytmitaju

Perinteisesti rytmitajua on ymmärretty kyvyksi hahmottaa, muistaa ja toistaa monimutkaisia rytmikuvioita. Rytmitajua on testattu esimerkiksi koputtamalla tietty kuvio ja pyytämällä testattavaa toistamaan se. Näin määritelty rytmitaju ei välttämättä ole aivan sama kuin tanssissa tarvittava rytmitaju, vaikka se todennäköisesti on yksi osatekijä. Tanssimusiikin rytmikuviot eivät yleensä ole kovin monimutkaisia. Sen sijaan tanssijan pitää tunnistaa musiikin toistuvat muotorakenteet (metri), jotka ilmenevät selvimmin melodiassa. Tanssijan kannalta hyvä rytmitaju siis ilmeisesti liittyy myös sävelkorvaan, jota perinteisesti on pyritty tarkastelemaan enemmän tai vähemmän erillisenä.

Tärkein osa tanssimusiikin metristä on perussykkeen iskujen ryhmittyminen tahdeiksi. Perussykkeen löytäminen ei yleensä ole vaikeaa. Tahtien hahmottamiseksi riittää tunnistaa niiden alkukohdat eli tahtien ykkösiskut. Rytmin tunnistaminen tiivistyykin usein ykkösen löytämiseen.

Metrin hahmottamisessa voidaan erottaa kaksi vaihetta, joissa rytmin jäsentäminen toimii vähän eri tavalla. Ensimmäisessä vaiheessa, ennen liikkeellelähtöä, tanssijan pitää löytää musiikin metri. Koska tässä vaiheessa ei vielä tarvitse liikkua, tanssija voi suunnata suurimman osan havaintokyvystään musiikin kuunteluun. Kun metri on löydetty, ykköstä ei tarvitse löytää uudestaan jokaisesta tahdista erikseen, sillä seuraava ykkönen tulee vakioajan kuluttua edellisestä. Rytmin seuraamiseen riittää pienempi osa tanssijan mentaalisesta kapasiteetista kuin rytmin tunnistamiseen. Toisaalta tanssijalla onkin vähemmän kapasiteettia käytettävissään rytmin seuraamiseen, koska liikkeet vaativat osan huomiosta (yleensä suuremman osan).

Rytmin seuraamisessa ilmenevät ongelmatkin voidaan näin jakaa kahteen ryhmään: rytmin löytäminen ja rytmissä pysyminen. Rytmissä pysymisen helppous tai vaikeus riippuu myös siitä, kuinka paljon huomiota tanssijan täytyy kiinnittää liikkeisiin. Kun liikkeet alkavat sujua rutiinilla, osa tanssijan mentaalisesta kapasiteetista vapautuu ja on tarvittaessa käytettävissä rytmin seuraamiseen.

Metrin löytäminen musiikista

Koska rytmin havaitsemisen psykologiasta tiedetään vähän, on vaikea esittää päteviä ohjeita siitä, miten rytmitajua voi harjoittaa. Iskujen löytäminen ei yleensä ole ongelma. Mahdolliset vaikeudet liittyvät tahtien alkukohtien eli ykkösiskujen löytämiseen. Joissain tanssilajeissa ykköset on merkattu huomattavasti selvemmin kuin toisissa. Helppoja tässä suhteessa ovat esimerkiksi suomalainen tango, jenkka ja humppa. Vaikeimpia ovat rumba ja cha cha cha. Jos korva on epävarma, on suositeltavaa harjaannuttaa sitä ensin helpoilla kappaleilla ja siirtyä vähitellen vaikeampiin.

Metrinen rakenne kuuluu musiikissa useilla toisiaan tukevilla tavoilla. Tottunut kuuntelija kuuntelee niitä kaikkia ja hahmottaa rytmin eri tekijöiden yhdistelmästä. Yleispätevimpiä metrisiä tunnusmerkkejä ovat seuraavat:

1. Melodia. Isoimmat intervallihypyt (sävelkorkeuden muutokset) osuvat usein tahdin rajalle, eivät kuitenkaan aina.
2. Sävelten kesto. Useimmiten kaikki sävelet katkeavat tahdin rajalla. Poikkeuksia esiintyy lähinnä säkeistöjen lopussa. Nopearytmisissä kappaleissa kuitenkin kaikki sävelet saattavat katketa myös tahdin sisällä.
3. Soinnut. Sointu vaihtuu yleensä tahdin rajalla, mutta voi vaihtua myös tahdin sisällä.
4. Basson rytmikuvio on yleensä yksinkertaisempi ja selkeämpi kuin varsinainen melodia.
5. Laulu. Lauletussa musiikissa solisti yleensä lausuu tahdin alun selvästi painollisena. Laulu ei kuitenkaan välttämättä ala tahdin rajalta. Lauluun nojautumista rajoittaa myös se, että huono solisti saattaa laulaa pahastikin jälkitahdissa.

Kannattanee mainita myös muutama tapa, jolla tahtirakennetta ei kannata etsiä:

1. Kuten edellä todettiin, äänenvoimakkuus ei välttämättä kerro mitään ykkösen paikasta. Pop-musiikissa kovin jysähdys kuuluu usein heikoilla iskuilla 2 ja 4.
2. Lyömäsoittimien merkitystä rytmin tunnistamisessa painotetaan usein liikaa. Tanssinopetusta varten on jopa tehty erityisiä äänilevyjä, joissa ovat mukana vain lyömäsoittimet. Todellisuudessa lyömäsoittimet eivät yleensä kovinkaan selvästi osoita ykkösiskun paikkaa. Rytmin löytämisen jälkeen lyömäsoittimista voi sen sijaan olla apua rytmissä pysymisessä.
3. Myöskään ei kannata ruveta etsimään mitään muuta iskua ykkösen sijasta. Jos jokin muu isku toisinaan olisikin tunnistettavissa, se yleensä vaatii liikaa tarkkaavaisuutta tanssin aikana, jolloin suurin osa huomiosta on kiinnittynyt liikkumiseen. Ykkösen tunnistaminen sen sijaan ei vaadi paljoa huomiota, kun sen on kerran oppinut löytämään.

Rytmin tunnistamisen harjoittelu

Rytmiin tanssimisessa esiintyy kolmenlaista ongelmaa:

1. Ykkösen löytäminen ei onnistu tai on epävarmaa.
2. Löydetty ykkönen hukkuu myöhemmin, ja tanssija liukuu pois rytmistä.
3. Jalat eivät liiku korvien kuuleman musiikin tahtiin.

Kaikki kolme ongelmatyyppiä ovat melko tavallisia. Toinen ja kolmas ongelma kietoutuvat toisiinsa: liikkeiden koordinointi vie osan huomiosta, jolloin musiikin seuraamiseen jää vähemmän keskittymiskapasiteettia.

Ykköstä ei alun alkaen löydy

Tässä tapauksessa tarvitaan varmakorvainen avustaja, joka laskee ensin malliksi, pyytää oppilasta jatkamaan ja tarkistaa, meneekö laskenta oikein. Jos ykkösen tunnistaminen onnistuu helpoissa kappaleissa, se luultavasti alkaa sujua vaikeammissakin kappaleissa, kun niihin edetään asteittain.

Ykkönen löytyy mutta katoaa myöhemmin

Jos keskittymiskyky ei aluksi riitä rytmin seuraamiseen ja tanssimiseen samanaikaisesti, on ehkä parempi vain kuunnella musiikkia ja laskea itsekseen. Kun rytmiä aletaan soveltaa tanssiin, on hyvä jos paikalla on tarkkailija, joka aina välillä vilkaisee tilannetta ja pysäyttää tanssin, jos se on liukunut epärytmiin.

Seuraavista harjoitteista on ollut monille apua:

1. Musiikin kuuntelu. Yksi käytännön keino on kuunnella musiikkia aktiivisena aina kun siihen on tilaisuus - autossa, kotona, missä vaan. Jos ykkönen ei löydy edellä mainitulla tavalla, paras ratkaisu olisi luultavasti harjoitella samankaltaisella mutta rytmisesti hiukan helpommalla musiikilla, mutta sitähän ei yleensä ole kovin helposti saatavilla.
2. Tahdin laskeminen. Iskuja voi laskea ääneen sekä musiikkia passiivisesti kuunnellessa että tanssia harjoitellessa. Jos käytettävissä on harjoituspari, jolla on vahvempi rytmitaju, voi olla eduksi, että tämä laskee välillä toiselle osapuolelle. Tanssilavalla ääneen laskeminen ei käy, mutta hiljaa mielessään voi laskea, jos rytmistä ei muuten saa otetta.
3. Sormilla laskeminen. Sormilla naputtaminen on hyvä harjoitus. Paradoksaalisesti, kun jalkojen liikuttaminen tuppaa alussa häiritsemään musiikkiin keskittymistä, sormien liikuttelu päinvastoin helpottaa sitä. Naputetaan eri iskut eri sormilla, esimerkiksi nelijakoisessa musiikissa ykkönen pikkusormella, kakkonen nimettömällä, kolmonen keskisormella ja nelonen etusormella. Kolmijakoisessa aloitetaan nimettömällä.
4. Tanssiaskelten jäljittely sormilla Foksin tyyppisiä tansseja voi alussa harjoitella kävelyttämällä sormia pitkin pöytää: etusormella vasemman jalan askeleet ja keskisormella oikean jalan (vasenkätisellä päinvastoin).

Rytmin kuuntelu onnistuu mutta rytmissä liikkuminen ei

Edellisessä kohdassa mainitut sormiharjoitukset saattavat auttaa tähänkin. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

1. Tasapaino. Paino on tanssissa edempänä kuin tavallisessa kävelyssä. Jos paino on liiaksi takana, sulava liikkuminen on vaikeaa. Tätä voi havainnollistaa liikkumalla ensin kokonaan päkiöiden varassa, sitten kokonaan kantapäiden varassa.
2. Iskun ennakointi. Aloittelijat yrittävät toisinaan reagoida musiikin iskuihin sitä mukaa kuin he kuulevat ne. Tanssiaskeleen pitää kuitenkin lähteä liikkeelle ennen iskua. Iskun kohdalla jalan liike päättyy ja paino siirtyy astuvalle jalalle. Koska iskut tulevat säännöllisin välein, niiden ajoitus on helposti ja varsin tarkasti pääteltävissä etukäteen. Rytmiin tanssiminen perustuu tähän enakkotietoon.
3. Askeleen pituus. Hyvin yleinen virhe nopeissa tansseissa on askelten ottaminen liian pitkinä. Tästä seuraa, että tanssija ei ehdi tehdä liikkeitä musiikin tahdissa vaan jää rytmistä jälkeen. Askeleen lyhentäminen auttaa. Hitaassa valssissa esiintyy päinvastainen ongelma: tanssija ei malta käyttää askeliin tarpeeksi aikaa vaan liukuu rytmin edelle. Tässä tapauksessa auttaa askeleen pidentäminen, joka muutenkin sopii hitaan valssin tyyliin.

Tahtia suuremmat rakenneosat

Musiikin kerroksellinen rakenne jatkuu myös tahdeista ylöspäin. Tahdit muodostavat lähes aina selviä pareja. 4/4-tahtisen kappaleen tahtiparista käytetään myös nimitystä kasi, koska siinä on kahdeksan iskua.

Säe tarkoittaa yleensä melodian jaksoa, joka vastaa runon säettä. Lauletussa musiikissa vastaavuus on tietenkin selvä, mutta myös puhtaasti instrumentaalinen tanssimusiikki rakentuu säkeistä. Säe on tavallisimmin kahden tai neljän tahdin pituinen mutta melodinen säe ei välttämättä ala tahdin rajalta (ykköseltä) eikä pääty tahdin rajalle. Melodisen säkeen alussa olevaa tahtia, joka ei ala ykkösellä, sanotaan kohotahdiksi. Jos kohtahti sisältää vain yhden sävelen, sitä sanotaan kohosäveleksi.

Esimerkki valaissee asiaa (kappaleen voi kuunnella täältä).

2

&

3

&

4

&

1

&

2

&

3

&

4

&

1

&

2

&

3

&

4

&

1

&

2

&

3

&

4

&

1

&

Ryt-

mi

bo-

le-

ron

kun

kai-

kuu

taas,

saa-

vut

han

kei-

nu-

maan

kä-

si-

var-

sil-

le-

ni

ar-

ma

hin

tai-

pu-

en

ryt-

mi-

hin

Tässä siis kohotahti alkaa iskulta 2. Ensimmäinen ykkönen ja tanssin luonnollisin aloituskohta on tavulla "kai-". Kohotahdit eivät yleensä riko musiikin metristä kudosta. Kohotahdin puuttuva alkuosa löytyy tavallisesti edeltävän säkeen lopusta (poikkeuksena tietenkin mm. kappaleen alku). Melodisten säkeiden lisäksi musiikista voidaan tunnistaa metriset säkeet, jotka alkavat ykkösellä, mahdollisen kohotahdin jälkeen. Edellä olevassa esimerkissä ensimmäinen metrinen säe alkaa tavulla "kai-" ja toinen tavulla "ar-". Molemmat metriset säkeet ovat tasan neljän tahdin pituisia. Tanssi seuraa metrisiä säkeitä niissä tanssilajeissa, joissa säerakenteella ylipäätään on jotain merkitystä.

Fraasi tarkoitti alun perin jaksoa, jonka solisti laulaa yhdellä uloshengityksellä; fraasien välissä laulussa pitää olla sen verran taukoa, että solisti ehtii hengittää sisään. Tanssissa fraasi voi olla musiikin säe tai useasta säkeestä koostuva rakenteellinen jakso, esimerkiksi säepari tai neljän säkeen jakso. Fraasirakenne on muiden rytmirakenteiden tapaan kerroksellinen, joten sekä säe, säepari että säenelikko voivat olla fraaseja. Se, mitä edellä on sanottu kohotahdeista ja melodisen ja metrisen säkeen erosta, pätee myös fraaseihin. Jos melodiset fraasit eivät ala ykkösellä, kappaleessa on erikseen melodinen ja metrinen fraasirakenne, joissa fraasit ovat samanmittaisia mutta eri vaiheessa.

Selvimmin fraasirakenne kytkeytyy tanssiin masurkassa, joten käytämme sitä esimerkkinä. Esimerkiksi sopivaa vapaasti kuunneltavaa masurkkaa ei ole verkosta löytynyt, mutta seuraava kappale lienee useimmille tuttu. Tässä kaikki säkeet alkavat ykkösellä, joten melodiset ja metriset fraasit ovat samanlaisia.

16 tahdin fraasi	8 tahdin fraasi	4 tahdin fraasi		Joulu-	puk-	ki,	joulu-	puk-	ki,	valko-	par-	ta,	vanha	uk-	ki
			isku	1	2	3	1	2	3	1	2	3	1	2	3
			tahti	1			2			3			4
		4 tahdin fraasi		eikö	taak-	ka	paina	sel-	kää?	Käypä	tänne,	emme	pel-	kää!
			isku	1	2	3	1	2	3	1	2	3	1	2	3
			tahti	5			6			7			8
	8 tahdin fraasi	4 tahdin fraasi		Oothan	meil-	le	vanha	tut-	tu,	puuhka-	lak-	ki,	karva-	nut-	tu.
			isku	1	2	3	1	2	3	1	2	3	1	2	3
			tahti	9			10			11			12
		4 tahdin fraasi		Tääll' on	myös-	kin	kiltit	lap-	set,	kirkas-	silmät,	silko-	hap-	set.
			isku	1	2	3	1	2	3	1	2	3	1	2	3
			tahti	13			14			15			16

Iskut on numeroitu kaaviossa alkaen joka tahdin alusta ykkösellä, tahdit on numeroitu juoksevasti. Masurkan perusaskelikko sovitetaan 16 tahdin fraasiin, joka tässä kappaleessa on kokonainen säkeistö. 16 tahden fraasi sisältää kaksi 8 tahdin fraasia, jotka kumpikin näkyvät tanssissa: ensimmäisen fraasin aikana edetään rinnakkain potkumasurkan askelin, toisen fraasin aikana pyöritään polkkamasurkan askelin. Kumpikin 8 tahdin fraasi sisältää kaksi neljän tahdin fraasia, jotka myös näkyvät tanssissa: ensimmäisen fraasin aikana nainen tanssii miehen oikealla puolella, toisen aikana vasemmalla puolella, kolmannen fraasin aikana pyöritään myötäpäivään ja neljännen aikana vastapäivään.

Tahtia pitempien rakenneosien merkitys vaihtelee suuresti tanssilajista toiseen. Tanssin kaavaan kuuluva askelikko sovitetaan yleensä samanpituiseen jaksoon musiikissa. Vanhoissa tanssilajeissa, kuten useimmissa suomalaisissa kansantansseissa, tanssin kaava oli pitkä, usein koko kappaleen pituinen. Sittemmin kaavat ovat olleet lyhenemään päin. Hambo tanssitaan kahdeksan tahdin fraasiin, jenkka neljän. Eräät jenkan kuviot tanssitaan pitempään fraasiin, esimerkiksi spring-sottiisi kahdeksan ja amerikkalainen jenkka kuudentoista tahdin fraasiin. Valssissa, vaihtoaskelhumpassa, polkassa, cha cha chassa, rumbassa ja sambassa perusaskelikko on kahden tahdin pituinen. Valssissa ja humpassa askelikko voidaan kuitenkin yhtä hyvin aloittaa kummalla jalalla tahansa, joten nämä tanssit synkronoituvat vain yhden tahdin jaksoon. Polkassa tilanne on periaatteessa sama, mutta on olemassa vahva traditio, että mies aloittaa vasemman ja nainen oikean jalan askelikolla, joten polkan askelikko seuraa yleensä kahden tahdin jaksoa. Rumban, cha cha chan ja samban käytäntö on samanlainen kuin polkassa: lavoilla tanssi yleensä aloitetaan kahden tahdin jaksoon, mutta jos orkesteri sotkee jakson soittamalla väliin ylimääräisen parittoman tahdin, ei sitä tanssissa välttämättä oteta huomioon. Foksissa ja jivessä perusaskelikko ei mene tasan edes tahtijaon kanssa, joten näissä askelikko synkronoituu vain puolen tahdin jaksoon.

Myös perusaskelikkoa pitemmät jaksot voivat näkyä kuvioiden jaksotuksessa. Esimerkiksi pyörivissä tansseissa, kuten valssissa ja polkassa, on luontevaa pyöriä yhteen suuntaan yhden (8 tai 16 tahdin) fraasin ajan ja vaihtaa suuntaa fraasin rajalla. Tämä käytäntö on kuitenkin hyvin joustava jo senkin takia, että tanssilavalla tila ei aina riitä aiotun kuvion tanssimiseen.

Kappaleen rytmisen rakenteen ylimmällä tasolla on usein vielä oma kaavansa. Kappale voi koostua yhdestä tai useammasta melodisesti erilaisesta osasta, joista ensimmäisenä esiintyvää merkitään kirjaimella A, toisena ilmaantuvaa kirjaimella B jne. Yksinkertaisimmissa kappaleissa on vain yksi osa, joka toistuu muutaman kerran, vähän vaihtelevammissa kappaleissa A-osa ja B-osa vuorottelevat, mutta osat voivat muodostaa myös monimutkaisempia sarjoja kuten AABAAB, ABAABA, ABACABAC jne. Osien vaihtelulla ei yleensä ole kovin suurta merkitystä tanssille, mutta toisinaan ne ovat tunnelmaltaan sen verran erilaisia, että kuhunkin osaan voi eläytyä vähän eri tavalla.

Kappaleen koko kaavaan sisältyy usein lisäksi alkusoitto eli intro ja joskus loppusoitto eli outro tai yksi tai useampi välisoitto. Intro on tyypillisesti muutaman tahdin pätkä, josta tanssijat voivat tunnistaa kappaleen tempon ja metrin. Pitkään fraasiin tanssituissa lajeissa, erityisesti siis masurkassa ja hambossa, intro kertoo myös ennakkoon ensimmäisen fraasin alkukohdan eli sen kohdan, josta tanssi alkaa. Outro on lähinnä tyylikeino; sen alkamisesta voi usein arvata kappaleen loppukohdan, mutta arvaus voi mennä pieleen, koska outro voi olla erimittainen kuin odottaisi. Intro ja outro eivät mitenkään järjestelmällisesti kuulu tanssilavoilla soitettuun musiikkiin. Kappaleet voivat alkaa ilman introa ja päättyä ilman outroa.

Intron, A- ja B-osan sekä outron havainnollistamiseksi kuunnelkaamme edellä esimerkkinä käytettyä kappaletta Keinu kanssani). Kappaleen alussa oleva 8 sekunnin instrumentaalinen intro erottuu selvästi oman sävelkulkunsa ja esitystapansa perusteella. A-osa alkaa intron jälkeen, siis kohdasta 0:08 ja kestää 15 sekuntia. Kohdassa 0:23 A-osa alkaa uudestaan. A-osaa hiukan dramaattisempi B-osa alkaa kohdasta 0:37 ja jatkuu kohtaan 0:52. Sen jälkeen A-osa toistuu vielä kerran laulettuna. Kohdassa 1:07 A-osa alkaa uudelleen, mutta nyt instrumentaalisena, ja toistuu kaksi kertaa. Kohdassa 1:36 alkaa B-osa instrumentaalisena. Kohdassa 1:51 A-osa alkaa uudelleen instrumentaalisena. Kohdassa 2:05 A-osa alkaa jälleen laulettuna ja toistuu kaksi kertaa. Kohdassa 2:34 alkaa B-osa laulettuna. Viimeinen A-osa alkaa edelleen laulettuna kohdassa 2:49. Kohdassa 3:04 alkaa kappaleen päättävä laulettu outro. Kappaleessa toistuu siis jakso AABA kolme kertaa, ensin laulettuna, sitten instrumentaalisena ja sen jälkeen taas laulettuna. Lauletuissa jaksoissa on myös samat sanat.

Välisoitot ovat harvinaisia eikä niillä ole mainittavaa tanssillista merkitystä lukuunottamatta pitkäfraasisia tansseja eli lähinnä masurkkaa. Masurkassa niitä sanotaan koukuiksi, koska niillä on taipumus pudottaa tanssijat rytmistä. Esimerkki välisoitosta löytyy tanssilavoilla melko usein soitetusta Kouvolan masurkasta. Linkin viittaamassa esityksessä välisoitto on kohdassa 0:51-0:55, neljän tahdin pätkä, joka katkaisee fraasirakenteen. Tässä kappaleessa välisoitto erottuu hyvin selvästi, aina se ei ole näin helposti tunnistettavissa. Tanssissa se vaikuttaa niin, että fraasissa pysymiseksi on tanssittava ylimääräisen neljän tahdin jakson verran sitä askelikkoa, joka välisoiton havaitsemishetkellä on menossa.