Luisto ja pito

Lattian luistosta esitetään usein jyrkästi toisistaan eroavia kannanottoja. Samalla lattialla samaan aikaan tanssivista osa voi valittaa lattiaa liian liukkaaksi, osa liian tahmeaksi. Yhden näkemyksen mukaan lattia ei ole koskaan liian liukas, toisen mukaan se ei ole koskaan liian pitävä (molemmat väitteet löytyvät mm. tämän palvelimen keskustelupalstan arkistoista).

Luisto riippuu sekä lattiasta että kengänpohjista. Lattiakontaktin vaikutus tanssiin riippuu lattian ja kenkien lisäksi tanssijan motoriikasta. Lattian voi parhaimmillaan säätää tanssijoiden keskimääräisiä toiveita vastaavaksi, mutta keskiarvo voi olla toisilla liikaa ja toisille liian vähän. Kenkien vaihtaminen on yksinkertaista, jos useampi erilaisella pohjalla varustettu pari on mukana. Motoriikan kehittäminen vaatii kärsivällisyyttä mutta se on pitkällä tähtäimellä kaikkein tehokkainta.

Teoriaa

Jos et ole kiinnostunut teoriasta, voit jättää tämän luvun väliin.

Kitkan fysiikka on yksinkertaista (jos vektorilaskennan alkeet ovat tuttuja). Tanssija painaa jalallaan lattiaa voimalla F. Tämä on vektorisuure, jolla on itseisarvon lisäksi suunta. Voima F voidaan jakaa pystysuoraan komponenttiin F_n ja vaakasuoran komponenttiin F_h. Kitkavoima F_u on kitkakerroin k kertaa kengästä lattiaan kohdistuvan voiman pystysuora komponentti F_n:

F_u = k × F_n

Kitka ei riipu kengänpohjan pinta-alasta eikä kengänpohjan muodosta. Kitkakerroin k riippuu sekä kengän että lattian materiaalista ja niiden välissä mahdollisesti olevasta luistoaineesta. Kitkakertoimia on itse asiassa kaksi: toinen lepokitkalle, joka vallitsee, kun jalka ei liiku lattian suhteen, ja toinen liikekitkalle, joka vallitsee lattian ja liukuvan jalan välillä. Lepokitka on yleensä suurempi kuin liikekitka, mistä seuraa, että jos jalka lipsahtaa, sen pysäyttäminen on hankalampaa kuin lipsahduksen estäminen alun perin.

Jalka pysyy paikoillaan lipsumatta, jos tanssijan lattiaan kohdistaman voiman vaakasuora komponentti F_h on itseisarvoltaan pienempi tai yhtä suuri kuin lepokitkavoima F_u. Koska kitkavoima F_u riippuu lineaarisesti voiman pystysuorasta komponentista F_n, merkityksellistä on itse asiassa vain voiman F kulma lattiaan nähden. Jalka pysyy paikoillaan, jos kulman tangentin itseisarvo on pienempi tai yhtäsuuri kuin kitkakerroin. Huomattakoon, että voiman F kulman ei tarvitse olla sama kuin jalan kulma lattiaan nähden.

Liukkaalla lattialla tanssimisen tekniikka

Kun tanssija liikuu tasaisella nopeudella suoraan, luiston hallinnassa on kysymys vain tasapainosta. Se on aika helppo oppia. Riittää, että jalat pysyvät vartalon alla, jolloin voima F on suunnilleen pystysuora. Myös pyörintä parin kanssa suljetussa otteessa on verrattavissa tasaiseen liikkeeseen, jos pari toimii yhteistyössä pyörien ikään kuin yhtenä kappaleena, kuten esimerkiksi wienervalssissa ja polkassa.

Liikkeen suunnan tai nopeuden muuttamiseksi sen sijaan tarvitaan vaakasuuntaista voimaa, jonka suuruus riippuu käännöksen nopeudesta. Sylitansseissa käännökset ovat tavallisesti niin loivia, että ne sujuvat itsestään, jos tasapaino on kunnossa. Kädenalitansseissa esiintyy nopeampia käännöksiä, joten ongelmat usein keskittyvät niihin.

Käännösten liikeanalyysi on vaikeampaa kuin tasapainon. Fysikaaliset reunaehdot ovat edelleen yksinkertaiset, mutta vartalon ja jalkojen todellisten liikeratojen erittely on hankalaa, eikä liikkeiden hienosäätö ole kovinkaan tietoista. Nykytekniikalla ihmisen liikkeitä voidaan kyllä sekä mitata että mallintaa tietokoneella, ja sitä tehdäänkin mm. urheiluvalmennuksessa. Seuratanssin alalta en ole vastaavia tutkimuksia nähnyt, joten joudun turvautumaan päättelyyn.

Yksi varma tapa luiston hallitsemiseksi on tietenkin liikkeiden nopeuksien vähentäminen vaakasuunnassa. Kun nopeutta on vähemmän ennen käännöstä ja käännöksen jälkeen, käännöksessä tarvittavat voimatkin ovat pienempiä. Nopeudet ovat käytännössä verrannollisia askelten pituuteen, eli askelia lyhentämällä voidaan lipsumista vähentää. Kuten on todettu, askelten lyhentäminen on usein suositeltvaa muutenkin, koska se vähentää myös törmäyksiä ahtaalla lattialla.

Toiseksi, jos lähdetään siitä, että käännöstä edeltävä ja sitä seuraava liiketila on päätetty, käännöksessä tarvittava kehon impulssin muutos on kiinnitetty. Impulssin muutos on voima kertaa aika, ja voima on tässä juuri tuo kitkavoima. Voimaa voi lisätä kitkakertoimen määräämään rajaan asti. Jos tarvitaan suurempi impulssinmuutos, ilmeinen ratkaisu on lisätä voiman vaikutusaikaa. Toisin sanoen käytetään jalkaa jousen tapaan: jalkapohja pidetään paikoillaan lattiassa ja säären, reiden ja lantion lihaksilla pidetään mahdollisimman tasainen jännitys haluttuun käännössuuntaan.

Kolmas huomio, jolla voi olla merkitystä tai sitten ei, on että kitkavoimaa voi hetkellisesti lisätä painamalla jalkaa voimakkaammin lattiaan --- vain hetkellisesti, sillä tanssija voi keskimäärin kohdistaa lattiaan vain oman painonsa suuruisen voiman. Pomppivissa tansseissa tanssija kohdistaa lattiaan keskimääräistä suuremman voiman pompun pohjalla, ja sillä hetkellä on mahdollista muuttaa myös vaakasuuntaista liikettä keskimääräistä enemmän jalan lipsumatta.

Neljäs huomio on, että monia kuvioita voi tanssia, vaikka jalka liukuisikin. Jalkojen keskinäinen sijainti on olennaisempi kuin niiden absoluuttinen paikka lattialla.

Luistamattomalla lattialla tanssimisen tekniikka

Kohtuullisesti luistavalla lattialla tanssijat käyttävät luistoa hyväkseen jalkojen siirrossa ja käännöksissä. Useissa tanssilajeissa luiston hyödyntäminen on sisäänrakennettuna askelissa ja kuvioissa. Luiston puuttuminen aiheuttaa rajoituksia jalkojen liikuttamistapaan.

Luistavalla lattialla jalkaa voi siirtää pelkällä vaakasuoralla liikkeellä. Jalan nostaminen lattiasta ei ole välttämätötä. Luistamattomalla lattialla tarvitaan askeleen alussa pieni pystysuuntainen liike jalan irrottamiseksi lattiasta ja askeleen lopussa vastaavasti pieni pystysuuntainen liike painon siirtyessä jalan varaan. Askeleen luonnollinen korkeus vaihtelee tanssilajista toiseen. Eräiden latinalaistanssien (mm. rumban) tekniikkaan kuuluu, että jalkaa suorastaan painetaan lattiaan askelta otettaessa. Polkka, masurkka ja jenkka taas ovat kehittyneet huonosti luistavilla lattioilla, joten niiden tekniikkaan kuuluu selvä jalan nosto. Silti niissäkin luistoa käytetään hyväksi, jos sitä on: luistavalla lattialla jalka lähtee liikkeelle loivemmasa kulmassa, jolloin askel vaatii vähemmän aikaa ja energiaa. Vaikka siis näitä tansseja voi tanssia täysin luistamattomalla lattialla, pieni luisto tekee tanssista kevyempää, ja polkan tapauksessa mahdollistaa myös tanssimisen huomattavasti nopeampaan tempoon.

Askel jalkaa nostamalla on joka tapauksessa aina mahdollinen, joten tämä ei varsinaisesti rajoita tanssimista tahmealla lattialla, joskin se voi muuttaa tanssin luonnetta huomattavasti. Varsinaiset ongelmat luiston puuttuessa ilmenevät käännöksissä.

Monissa (mutta ei kaikissa) tansseissa on kuvioita, joissa jalkaa pitäisi kääntää kehon painon ollessa sen päällä. Kitkan kasvaessa tähän tarvitaan enemmän voimaa. Jos luisto on hyvin heikko, jalan kääntäminen ei enää onnistu. Tanssijat kompensoivat tätä kiertämällä jalkaa polvesta niin, että lantio pääsee kääntymään vaikka jalkaterä pysyy paikoillaan.

Sekä jalkaterän kääntymään pakottaminen voimaa lisäämällä että lantion kiertäminen suhteessa jalkaterään kuormittaa polvea. Jos voima tai kiertoliike menevät tietyn rajan yli, seurauksena on polven vammautuminen. Tämä tapahtuu usein ennalta arvaamattomasti. Riskin välttämiseksi kannattaa luistamattomalla lattialla välttää kiertoa vaativia kuvioita.