Omasta tahdostaan anonyymina pitäytyvän muusikon vastaus:
Jaa että mitä on beat?
No, joskus 60-luvun alussa kun termi tuli muotiin, niin sen avulla myytiin uutta soittotapaa ja oikeastaan uutta musiikkityyliäkin, joka oli nuorison tekemää, nuorisolle suunnattua ja jolla tehtiin pesäeroa etunenässä jazz-pohjaiseen, fraseeraukseltaan kolmimuunteiseen viihde- ja iskelmämusiikkiin, mutta myös 50-luvun rock-musiikkiin, joka suurelta osaltaan oli myöskin kolmimuunteista. Sana beat taisi olla englantilaista alkuperää ja tunnetuimpana beat-musiikin kehtona olikin Liverpool, jonka lukuisten pop-yhtyeiden soittotapaa ja soundia alettiin kutsua nimellä Mersey-beat kaupungin halki virtaavan joen mukaan. Ja monihan on kuullut The Beatles-yhtyeen nimen synnystä, kun pojat etsivät sanakirjasta sopivia nimiä ja tulivat b-kirjaimen kohdalle. Paul ehdotti koppakuoriaisia, Beetles, mutta John ainaisena veijarina kysyi, että miksei samantien BEATles, joka ääntyy samalla tavalla.
Se beat-soittotyyli oli tosiaan nuorten amatöörisoittajien keksimä, ja sen ajan kevyen musiikin ammattirumpaleilla oli ensin melkoisia vaikeuksia oppia soittamaan tasaista ja näennäisen monotonista beat-komppia, koska olivat ikänsä soittaneet vain kolmimuunteista fraseerausta. Suomessakin 60-luvulla amatööribändit taisivat joskus päästä soittamaan ihan artistien levytaustojakin, kun ammattilaisilla ei uusi tyyli ollut vielä hallussa!
No nykyään, kun puhutaan beatista, niin se liittyy lähinnä rumpalin työskentelyyn, mutta vaikuttaa tietysti sitä kautta muidenkin soittajien soittotapaan. Mutta vanha perusajatus on edelleen jäljellä, eli kun rumpalin käsketään soittaa beatia, niin silloin rumpali tietää, ettei haluta jazzia, eikä shufflea, eikä lattaria, eikä synkopoitua ja aksentoitua funkyä, eikä mitään tanssikomppia kuten tangoa, vaan halutaan suht yksinkertaista ja selkeätä 4/4-komppia, jossa bassorumpu iskuttaa pääpiirteissään ykköselle ja kolmoselle, ja virveli kakkoselle ja neloselle. Lisäksi on tasainen, yleensä 8-osa -iskutus joko hihat:iin tai komppisymbaaliin soitettuna.
Jos ajatellaan kaikkein tavallisinta ja soitetuinta beat-rumpukomppia, niin se on varmaankin ns. lippukomppi, joka jo Matti Oilingin 70-luvun alun rumpukoulussa oli nuotinnettuna ja nimettynä. Siinä bassorumpu iskuttaa myös kakkosen heikolle 8-osalle, eli YK-si kak-SI KOL-me neljä. Virveli soittaa kakkosen ja nelosen ja hihat tai komppipelti 8-osia. Tämä on pop- ja iskelmämusiikin perunat ja ruskea kastike: välillä kyllästymiseen asti käytetty ratkaisu, mutta istuu kuin nenä päähän moneen tyyliin ja moneen kappaleeseen. Ja kyllähän taitava rumpali ja basisti osaavat pistää siihen oman kädenjälkensä peliin niin, että tämä periaatteessa äärimmäisen simppeli juttu svengaa ja toimii todella hyvin. Eihän sitä muuten käytettäisi ellei se toimisi ja kuulostaisi hyvältä!
Tästä perusbeatista voi sitten olla monia variaatioita, ja usein jo nuoteissa näkee merkintöjä twist-beat, latin-beat tai rock-beat, eli mitä tyylisuuntaa kohti sovittaja haluaa kappaletta tai komppia väännettävän. Jos ajatellaan vaikka kappaletta Kun kuu jo nousee, niin sehän voisi olla ihan oikeakin cha cha cha, mutta moni bändi soittaa sitä cha-cha-cha-beatina, eli siinä voi olla silloin montuno-pianoa, bassoa lattarityyliin synkoopeille, lehmänkelloa ym., mutta sitten on kuitenkin se beatin kakkos-nelos -virveli.