Tanssitilaisuuksiin sovellettavat melurajat on määritelty Sosiaali- ja terveysministeriön antaman Asumisterveysohjeessa (ISBN 952-00-1301-6) luvussa 5.2. Dokumentti on saatavissa verkosta osoitteesta http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2003/05/pr1063357766490/passthru.pdf. Tätä siis kaikki noudattakoot.
Meluimpulssien yläraja on 140 dB. Tämä on kaikkien äänien ehdoton raja.
Impulsseja pitempien äänten hetkellinen yläraja on 115 dB(A).
Neljälle tunnille tasoitetun äänenvoimakkuuden yläraja on 100 dB(A).
Jos tilaisuuden aikainen yleisön melualtistus tasoitettuna 8 tunnille ylittää 85 dB(A), yleisön saatavilla tulee olla kuulonsuojaimia ja yleisölle tulee antaa ohjeet suojainten käytöstä. Jos kuulonsuojaimia ei ole saatavilla, on siis pysyttävä tämän rajan alapuolella.
Kaksi ensimmäistä rajaa tuskin ylittyvät todellisissa tanssitilaisuuksissa. Aistinvaraisen arvion perusteella sanoisin, että neljälle tunnille tasoitettua 100 dB(A):n rajaa on joskus koeteltu, mutta se on harvinaista.
Tanssitilaisuuksissa joudutaan useimmin tekemisiin viimeksi mainitun 85 dB(A):n rajan kanssa. Musiikin kanssa ollaan yleisesti 80 dB(A):n yläpuolella, joten pelivaraa ei ole kovin paljon. Nyrkkisääntö on, että jos tavallinen puhe ei kuulu metrin etäisyydeltä, melutaso ylittää 85 db(A).
Raja on määritelty kahdeksalle tunnille tasoitettuna, mutta koska dB-asteikko on logaritminen ja tasoitus tehdään lineaarisella asteikolla (tasoituskaava on esitetty dokumentissa), raja saavutetaan neljässä tunnissa 88 dB(A):n melutasolla ja kahdessa tunnissa 91 dB(A):n melutasolla.
Dokumentissa ei sanota, kenen tehtävä on toimittaa kuulonsuojaimia ja niiden käyttöohjeita yleisön saataville, mutta dokumentin kirjoittamiseen osallistunut virkamies kertoi puhelimitse, että vastuu on järjestäjän. Hän korosti kuitenkin, että määräyksen toteuttaminen edellyttää eri osapuolien yhteystyötä, toisin sanoen terveen järjen käyttö on sallittua ilman eri lupaa.