Ongelmia tanssipaikan ohjelmapäivityksessä

Ohjelma ei tunnistanut esiintyjän nimeä

Tanssipalvelin ei operoi sanoilla vaan niiden merkityksillä. Näin on toimittava, jotta esimerkiksi tietyn esiintyjän eri lähteistä saadut keikkatiedot pystyttäisiin kokoamaan yhteen. Esiintyjän nimi pitää tunnistaa ennen kuin hänet voidaan liittää ohjelmakalenteriin. Jos palvelin ei tunnista nimeä, tarkista ensin:

Jos vastaus edellisiin kysymyksiin on myönteinen, ongelma voi johtua seuraavista syistä:

Päivitykset eivät näy ohjelmasivulla

  1. Varmista, että painoit Lähetä-nappia. Vasta siinä vaiheessa koneesi lähettää tiedot palvelimelle. Kaikki, mitä kirjoitat lomakkeille sitä ennen, vaikuttaa vain oman koneesi sisällä.
  2. On mahdollista, että sivu on päivittynyt tanssipalvelimessa, mutta oma koneesi näyttää yhä sen vanhan version. Paina sivun uudelleenlatausnappia. Joissain tapauksissa nappia pitää painaa kaksi kertaa (näin voi käydä, jos oman koneesi ja tanssipalvelimen välissä on niinsanottu välivarastopalvelin eli proxy, joka reagoi uudelleenlatauspyyntöön lähettämällä omalle koneellesi vanhan sivun toistamiseen).
  3. Ellei ole toisin määritelty, tanssipaikan ohjelmatiedot näkyvät puoli vuotta eteenpäin. Rajan voi muuttaa päivitysvalikon kohdasta "Tanssipaikan ohjelmatietojen näkyvyysrajan asetus".
  4. Esiintyjäkohtaisissa päivityksissä muutokset voivat jäädä näkymättömiin myös siksi, että keikkalistaan ei ole tullut muutoksia tanssipaikkojen osalta. Tanssipalvelin ei varsinaisesti ole tarkoitettu muiden kuin tanssiesiintymisten julkaisemiseen. Eri sopimuksesta sivulle voidaan sisällyttää kaikki keikat.

Jos olet varma, että syy ei ole mikään yllämainituista, lähetä sähköpostia osoitteeseen yllapito@tanssi.net