Tangon alkuvaiheita ei tunneta hyvin, mutta sen katsotaan kehittyneen Buenos Airesissa joskus 1800-luvun loppupuolella. Sen juuria on etsitty useista eri tansseista, useimmin mainitaan milonga ja habanera.
1800-luvulla Argentiina oli yksi maailman rikkaimmista maista, ja se veti puoleensa runsaasti siirtolaisia. Valtio rohkaisi maahanmuuttoa. Toisin kuin samaan aikaan Pohjois-Amerikassa, Argentiinan siirtolaiset eivät tulleet perheittäin, vaan valtaosa muuttajista oli yksinäisiä miehiä. Siirtolaisuuden alkaessa Buenos Aires oli pieni kaupunki, joten ennen pitkää siirtolaiset olivat enemmistönä, ja miehiä oli paljon enemmän kuin naisia.
Tanssiaiset antoivat miehille mahdollisuuden kohtaamisiin naisten kanssa. Koska naisia oli vähän, tanssi sujui heidän ehdoillaan. Miehen piti olla hyvä tanssija, jotta hän saattoi tarjota naiselle miellyttävän tanssin. Koska myös tanssiaisissa oli miehiä paljon enemmän kuin naisia, aloittelijoilla ei ollut mahdollisuuksia päästä tanssimaan, joten miesten piti harjoitella pitkään ilman naisia. Miehet kokoontuivat neljä tai viisi kertaa viikossa harjoituksiin (práctica), joissa vanhemmat miehet opastivat nuoria. Miesten täytyi hallita sekä vieminen että seuraaminen. Aloittelijat harjoittelivat noin yhdeksän kuukautta pelkästään seuraamista, sen jälkeen he pääsivät yrittämään viemistä. Aloittelevan viejän ei tarvinnut koskaan harjoitella aloittelevan seuraajan kanssa, vaan jompikumpi tanssija oli aina harjaantunut omaan rooliinsa.
Yleensä mies pääsi osallistumaan ensimmäisiin tanssiaisiinsa noin kolmen vuoden harjoittelun jälkeen. Koska kukaan tuntematon nainen ei olisi suostunut tanssimaan noviisin kanssa näkemättä hänen tanssiaan ensin, mukaan otettiin tuttu nainen tulokkaan esittelytansseja varten.
Naiset eivät koskaan harjoitelleet julkisesti. He oppivat tangon kotonaan isältään ja veljiltään ja myös toisilta naisilta, joiden siis täytyi hallita myös vienti.
Christine Denniston ([1] s. 58) toteaa, että tangon varhaishistoriasta säilyneet hyvin niukat tiedot sopivat lukuisiin erilaisiin teorioihin, mutta on yksi myytti, joka varmasti ei ole totta, nimittäin että tango syntyi bordelleissa. Vanhimmat kirjalliset merkinnät näyttävät kyllä liittävän tangon bordelleihin, mutta tämä kertoo enemmän Argentiinan tuolloisesta yhteiskunnasta kuin tangon alkuperästä. Tango oli alun perin vähävaraisen työväestön tanssi. Yläluokka ja työväestö elivät erillisillä alueilla ja näiden väliset kontaktit olivat minimaaliset, mutta yläluokan miehet käyttivät toisinaan samoja ilotaloja. Bordellit palkkasivat muusikoita viihdyttämään odottavia miesasiakkaita. On loogista olettaa, että miehet käyttivät tilaisuuden hioakseen keskenään tanssitaitoaan. Sen sijaan ei ole loogista, että miehet ja naiset olisivat tanssineet bordelleissa keskenään, koska miehiä oli jonoksi asti ja oli tuottavampaa palvella heitä muulla tavoin.
Yläluokan mukana tango levisi myös ulkomaille. Kansainvälinen tangovillitys alkoi Pariisista vuonna 1912 ja levisi yli pohjoisen pallonpuoliskon. Tangon kulta-aika Buenos Airesissa alkoi kuitenkin vasta 1930-luvun puolessa välissä ja päättyi vuoden 1955 sotilasvallankaappaukseen. Kaappausta edeltänyt peronistinen hallitus suosi kaikkea leimallisesti argentiinalaista kulttuuria, tietysti myös tangoa. Sotilasjuntta taas suhtautui epäluuloisesti kaikkeen mikä liittyi peronismiin, ja suosi yhdysvaltalaista populaarimusiikkia tangon sijasta. Ajoittain Buenos Airesiin julistettiin myös kokoontumiskielto, joka muun ohessa teki miesten tangoharjoitukset laittomiksi.
Sotilasjuntta kaatui 1983 Argentiinalle fiaskoksi muuttuneen Falklandin sodan jälkeen. Demokratian palatessa kiinnostus tangoon virisi nopeasti uudestaan ja levisi myös muualle maailmaan. Melkein kolmeksikymmeneksi vuodeksi katkenneen perinteen elvyttäminen ei sujunut ongelmitta, mutta onneksi oli yhä niitä, jotka pystyivät välittämään nuoruudessaan oppimansa taidon uusille sukupolville.
Esimerkkejä argentiinalisista tangoista:
Argentiinalainen tango perustuu osittain erityyppisiin liike-elementteihin kuin tyypilliset eurooppalaiset tanssit. Euroopassa useimmissa tansseissa voidaan erottaa selvät kuviot, joita tanssissa yhdistellään joko vapaasti tai tiettyjen sääntöjen mukaan. Argentiinalaisessa tangossa kuviot eivät ole niin selvästi määriteltyjä. Yhden tulkinnan mukaan argentiinalaisessa tangossa ei oikeastaan ole kuviota ollenkaan, on vain eri suuntaan otettuja yksittäisiä askelia. Toisen tulkinnan mukaan kuvioita on suunnattoman paljon, kun jokainen erilainen askelsarja lasketaan omaksi kuviokseen. Näiden välille sijoittuvan tulkinnan mukaan tanssi koostuu löyhästi määritellyistä 1-3 askeleen minikuvioista, joissa on melko paljon tilaa muuntelulle. Mikään näistä tulkinnoista ei sinänsä ole oikea eikä väärä, ne ovat vain erilaisia tapoja hahmottaa tanssia. Tanssin oppimisessa jokin tulkinta saattaa kuitenkin olla toista tuloksellisempi.
Argentiinalaisessa tangossa on useita tyylisuuntia. Erot tyylien välillä ovat liukuvia, ja tanssijat itse saattavat käyttää tyylistään eri nimeä kuin sivustakatsojat. Tyylisuunnat ovat yhteydessä sosiaaliseen ympäristöön, jossa tanssia harrastetaan. Tango de salon liitetään tanssisalonkeihin, joissa tavoitellaan arvokkuutta paitsi tanssissa myös pukeutumisessa. Tango milonguero on sosiaalisesti vapaamuotoisempi tyyli, jota nimitetään myös kahvilatangoksi. Orillero on peräisin köyhiltä alueilta ja ilmeeltään vähemmän muodollista ja iloisempaa kuin edelliset. Canyengue on rekonstruktio tangosta sellaisena kuin sitä oletetaan tanssitun 1920- ja 1930-luvuilla. Tango nuevo pyrkii tietoisesti parantelemaan kansanomaista tanssitapaa analysoimalla tanssin rakennetta ja lisäämällä kuvioita, joita kukaan ei ole aikaisemmin älynnyt käyttää. Fantasia on näytöksiä varten kehitetty show-tango, jossa liikkeet tehdään usein ylikorostuneina ja jossa tangoon yhdistetään seuratanssille vieraita aineksia mm. baletista.
Christine Denniston [1] toteaa, että kun hän kysyi vanhoilta tangontanssijoilta heidän omaa tyylisuuntaansa, jokainen vastasi "Tango de salon". Kun hän kysyi jonkun toisen tanssijan tyylisuuntaa, hän sai muitakin vastauksia. Denniston päättelee, että tango de salon ei ole tyylisuunta vaan hyvästä tanssitavasta käytetty nimitys.
[1] Christine Denniston: The Meaning of Tango