Kasetilla käsitellään foksi ja fusku. Kesto 33 min. Julkaisuvuosi 1999.
Opetus on yksityiskohtaista eikä etene liian nopeasti. Kasetin puute on, että opettajat ovat ilmeisesti menneet kameran eteen ilman käsikirjoitusta. Improvisointi toimii tavallisilla tanssikursseilla, joissa opettaja voi reagoida oppilaiden suoritukseen. Kasetilla kaivattaisiin samanlaista selkeää jäsentelyä kuin oppikirjoissa.
Kaltiaisen mukaan samoilla askelilla voi tanssia myös tangoa, Kinnusen mukaan kuitenkin askeleet ovat melkein samat kuin tangossa. Tanssin perusaskel esitetään ensin ilman musiikkia. Myös rytmi kerrotaan: hidas-hidas-nopea-nopea (välillä yksi-kaksi-kolmeneljä) mutta näiden neljän askeleen jälkeen opettajat pitävät tauon ennen kuin aloittavat askelikon uudestaan. Kun tämä toistuu kasetilla useaan kertaan, on olemassa suuri riski, että katsoja tulkitsee tauon kuuluvan rytmiin. Naisen askelten kohdalla rytmi luetaan yhdessä kohtaa vähän selvemmin.
Heti perusaskeleen jälkeen näytetään käännökset: neljänneskierros myötäpäivään ja sen perään neljänneskierros takaisin vastapäivään. Perusaskelten lisäksi kasetilla esitetään perustietoa tanssiasennosta ja jalkatekniikasta.
Tanssi esitellään kasetilla jivenä, mutta lavoilla se tunnetaan fuskuna. Fusku mainitaan suluissa jakson alussa näkyvässä tekstissä, ja opettajat käyttävät myös nimitystä "fuskujive". Tanssista esitetään käännös käden alta ja takaisin sekä kädenvaihto selän takana.
Opettaja kuvailee perusaskelikkoa kertomalla, että "emme tanssi chasse-askelta ollenkaan". Jos katsoja ymmärtää tämän lauseen, hän ei tarvitse tätä kasettia. Hetkeä myöhemmin opettaja toteaa "sitten kun me astutaan tämä rock-askel taakse", kertomatta tarkemmin, mikä on rock-askel. Perusaskelikon lisäksi käsitellään pyörähdys käden alta myötä- ja vastapäivään sekä kädenvaihto selän takana. Opettajat näyttävät erikseen miehen ja naisen askeleet pala palalta koko kuviosarjasta. Tässä kohtaa katsojan on vaikea pysyä mukana, vaikka kuviot olisivat ennestään tuttuja.