Kellonaikojen lisääminen ohjelmasivuille

Useat käyttäjät ovat toivoneet, että tanssipaikkojen ohjelmasivuilla näkyisi myös tanssien alkamis- ja päättymisaika. Tanssipalvelin tarjoaa järjestäjille mahdollisuuden niiden ilmoittamiseen. Jos niitä ei ole ohjelmasivuilla, se johtuu siitä, etteivät järjestäjät ole käyttäneet tätä mahdollisuutta.

Tanssipalvelimen suunnittelussa on yhtenä tavoitteena ollut antaa järjestäjille mahdollisimman helppokäyttöinen liittymä tietojen syöttämiseen. Nykyinen järjestelmä antaa järjestäjälle mahdollisuuden valita erilaisten lomakevaihtoehtojen välillä. Yksinkertaisimmalla lomakkeella ei kysytä kellonaikoja, mutta osa järjestäjistä on pitänyt sitäkin vaikeana (ks. päivitystilanne).

Tähän liittyvä ongelma on, että tanssi-ilmoittelussa on jostain syystä tullut tavaksi ilmoittaa tanssien loppumisaika todellista myöhäisemmäksi. Esimerkiksi jos musiikki loppuu 01:30, lehti-ilmoituksiin merkitään tavallisesti tanssien päättymisajaksi 02. Osa järjestäjistä ilmoittaa jälkimmäisen ajan silloinkin, kun heiltä erikseen pyydetään todellista päättymisaikaa (tästä on kokemusta).

Useimpien säännöllisten tanssien alkamis- ja loppumisajat löytyvät muiden taustatietojen ohella Tanssipaikkaoppaasta.