Jenkka

Historia
Rytmi
Askelikko
Otteet
Jenkan harjoittelu
Tavallisimmat ongelmat
Muunnelmia

Historia

Jenkan kantamuoto on sottiisi, joka saapui meille tiettävästi 1800-luvun lopulla. Sottiisin nimi, alkukielellä schottische, viittaa Skotlantiin, mutta tanssi ei ole kotoisin sieltä vaan Saksasta. Schottische oli suunnilleen sama tanssi kuin rheinländer, ja se oli alun perin polkan hidas muoto, myös baijerilaiseksi polkaksi sanottu. Tanssin saksalaiseen alkuperään viittaavat myös jenkan rinnakkaisnimet saksanpolkka ja tyyskä. Osa lähteistä yhdistää sottiisin myös écossaise-nimiseen kontratanssiin; sana "schottis" selitetään sanan "écossaise" muunnelmaksi. Suomalaisen sottiisin askelikko on muuten samanlainen kuin jenkan, mutta siitä puuttuvat hypyt. Sottiisi muuttui hyppyjenkaksi vuoden 1900-paikkeilla, ja nimi vaihtui samoihin aikoihin. Sanan "jenkka" alkuperää ei tiedetä. Myöhemmin jenkasta on syntynyt paikallisia muunnelmia.

Rytmi

Suositeltava tempo on 42--43 tahtia minuutissa.

Askelikko

Askelikko jakaantuu kahteen osaan: suoraan etenevään ja pyörivään. Suoraan etenevässä osassa tanssitaan vierekkäin, pyörintäosassa vastakkain. Pyörintäosassa mennään ympäri kaksi täyttä kierrosta, joko myötä- tai vastapäivään. Tanssin perusmuodossa kaikki askeleet ovat kestoltaan samanpituiset. Rytmikuvio on miehellä seuraava:

V...O...V...V...O...V...O...O...
V...V...O...O...V...V...O...O...

Naisen askelikko on edellisen peilikuva:

O...V...O...O...V...O...V...V...
O...O...V...V...O...O...V...V...

Kätevä hokema rytmin laskemiseksi on askel-askel-hyp-py askel-askel-hyp-py hyp-py-hyp-py hyp-py-hyp-py, missä "askel", "hyp" ja "py" ovat ajallisesti samanmittaisia. Seuraavassa askelikko tarkemmin. Vasemmassa sarakkeessa on askelten ajoitus sekä tahteina ja iskuina että edellämainitun hokeman mukaan.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel
1 1 askel Askel eteenpäin vasemmalla jalalla Askel eteenpäin oikealla jalalla
2 askel Askel eteenpäin oikealla jalalla Askel eteenpäin vasemmalla jalalla
3 hyp- Askel eteenpäin vasemmalla jalalla Askel eteenpäin oikealla jalalla
4 py Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
2 1 askel Askel eteenpäin oikealla jalalla Askel eteenpäin vasemmalla jalalla
2 askel Askel eteenpäin vasemmalla jalalla Askel eteenpäin oikealla jalalla
3 hyp- Askel eteenpäin oikealla jalalla Askel eteenpäin vasemmalla jalalla
4 py Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla
3 1 hyp- Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
2 py Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
3 hyp- Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
4 py Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla
4 1 hyp- Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
2 py Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
3 hyp- Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
4 py Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla

Jos pyörintäsuunta on myötäpäivään (askelanimaatio), mies hyppää kohdassa 8 naisen eteen selin tanssisuuntaan. Jos pyörintäsuunta on vastapäivään (askelanimaatio), mies ohjaa naisen kohdassa 8 eteensä selin tanssisuuntaan. Ote sulkeutuu ja seuraavilla askel-hyppy-pareilla pyöritään kaksi täyttä kierrosta ympäri, minkä jälkeen ote avataan ja askelikko alkaa alusta.

Otteet

Suoraan etenevä osa voidaan tanssia joko avoimessa tanssiotteessa tai käsi kädessä (naisen vasen käsi miehen oikeassa). Avoimen tanssiotteen etuna ovat helpommat otteiden vaihdot suoraan etenevän ja pyörivän osan välillä. Käsi kädessä -otteen etu on, että mies voi ohjata pyörinnän aloituksen selvemmin. Useimmat edempänä käsiteltävät muunnelmakuviot lähtevät käsi kädessä -otteesta.

Pyörintävaihe tanssitaan tavallisesti joko tanssiotteessa tai vyötäröotteessa. Pyörinnässä on tärkeää, että tanssijat ovat todella vastakkain; jos ote pääsee aukeamaan, pyörintä ei suju kunnolla. Vyötäröotteessa oikean asennon pitäminen on selvästi helpompaa.

Jenkan harjoittelu

  1. Harjoittele ensin askelikkoa yksin, tanssien suoraan eteenpäin, myös hypyt.
  2. Sen jälkeen harjoittele yksin pyörien hypyt myötäpäivään.
  3. Seuraavaksi tanssi parin kanssa, etenevä osa avoimessa tanssiotteessa ja pyörintä vyötäröotteessa myötäpäivään. Jos tuntuu paremmalta, pyörikää ensin vain yksi kierros ja lisätkää myöhemmin toinen.
  4. Lopuksi voitte harjoitella pyörimistä vastapäivään sekä vaihtoehtoisia otteita ja askelikkoja.

Tavallisimmat ongelmat

Yleisiä alkuvaiheen ongelmia on kaksi:

  1. Suoraan etenevän askelikon lopussa tapahtuva toisen tanssijan (myötäpäivään pyörittäessä miehen ja vastapäivään pyörittäessä naisen) siirtyminen parin eteen saattaa alussa unohtua. Tällöin pyörimisen aloitus myöhästyy. Virhe on helppo korjata, kun se tunnistetaan.
  2. Pyörimisvaiheessa tanssijoiden pitäisi olla suoraan vastakkain. Kokematon tanssija asettuu usein lievään V-asentoon, yleensä niin päin että naisen vasen kylki lähenee miehen oikeaa ja naisen oikea kylki vastaavasti etääntyy miehen vasemmasta. Asentovirhe hankaloittaa pyörimistä. Parin molempien tanssijoiden pitää hallita oikeassa asennossa pysyminen; toisen on vaikea yksin korjata paritoverin virhettä. Virhettä voi vastustaa tanssiasennon valinnalla. Vyötäröotteessa oikean asennon pitäminen on helpompaa kuin tanssiotteessa, koska vyötäröote itsessään on symmetrinen ja parilla neljän pisteen kontakti (tanssiotteessa vain kolmen). Vyötäröitettakin jämäkämpi on olkavarsiote. Sen huono puoli on, että tanssijat joutuvat hiukan turhan kauas toisistaan, mutta sitä kannattaa kokeilla, jos asento-ongelma ei muuten ratkea.

Muunnelmia

  1. Sottiisi

    Kuten perusjenkka, mutta hypyt jätetään pois ja liikkeet ovat pehmeämpiä. Miehen askelikko on siis

    V...O...V.......O...V...O.......
    V.......O.......V.......O.......

    ja naisen vastaavasti

    O...V...O.......V...O...V.......
    O.......V.......O.......V.......
  2. Vaihtoaskelpyörintä

    Kuten perusjenkka, mutta pyörintä hyppyjen kohdalla otetaan ylimääräinen väliaskel, jolloin hyppy muuttuu vaihtoaskeleeksi. Pyörintäaskelikko on suunnilleen sama kuin humpassa. Miehen askelikko on siis

    V...O...V...V...O...V...O...O...
    V.O.V...O.V.O...V.O.V...O.V.O...

    ja naisen vastaavasti

    O...V...O...O...V...O...V...V...
    O.V.O...V.O.V...O.V.O...V.O.V...

    Tätä muunnelmaa tanssitaan yleisimmin Lounais-Suomessa.

  3. Kaartojenkka

    Etenevän osan kohdalla ei mennä suoraan eteenpäin, vaan kaarretaan ensimmäisellä askelikolla parista ulospäin (mies vastapäivään ja nainen myötäpäivään) ja palataan toisella askelikolla edelleen samaan suuntaan kaartaen parin luo. Pyörivä osa tanssitaan kuten perusjenkassa, tai sen paikalla voidaan tehdä jokin alla olevista muunnelmista.

  4. Eteneminen vastakkain

    Etenemisvaiheessa tanssitaan peräkkäin, kasvot paria kohti, eli edellä tanssiva kulkee selkä tanssisuuntaan. Voidaan tanssia tanssiotteessa, mutta kuvio on elegantimpi käsi kädessä. Jos mies tanssii edellä, kannattaa ottaa ote miehen vasemmalla ja naisen oikealla kädellä ja jatkaa pyörimisvaiheessa myötäpäivään. Naisen tanssiessa edellä vastaavasti miehellä oikea ja naisella vasen käsi ja pyöriminen vastapäivään.

  5. Pyörimäjenkka

    Suoraan etenevä osa kuten perusjenkassa. Pyörimisvaiheessa, sen sijaan että pari pyörisi yhdessä, kumpikin pyörähtää omalla paikallaan, mies vastapäivään ja nainen myötäpäivään. Pyörähdyksessä voi olla joko yksi tai kaksi kierrosta.

  6. Pyörimäjenkka takaperin

    Kuten edellinen, mutta pyörintä vastakkaiseen suuntaan.

  7. Pitkä pyörintä

    Jatketaan pyörintää perusjenkan etenevän osan ja vielä seuraavan pyörimisvaiheen ajan, yhteensä siis kuuden tahdin ajan.

  8. Pyörintä suuntaa vaihtaen

    Sopii parhaiteen pitkään pyörintään, jossa suuntaa voidaan vaihtaa kaksikin kertaa, mutta käy myös perusjenkkaan.

  9. Pannukakkujenkka

    Pyörimisvaiheen alussa otetaan molempien käsien ote: naisen oikea miehen vasempaan ja naisen vasen miehen oikeaan. Molemmat pyörähtävät kaksi kierrosta yhteen liitettyjen käsiensä alta. Voidaan tanssia joko niin, että mies pyörii vastapäivään ja nainen myötäpäivään, tai päinvastoin.

  10. Nainen käden alta

    Etenemisvaiheessa naisen oikea käsi miehen vasemmassa. Pyörimisvaiheessa nainen pyörähtää kaksi kierrosta miehen käden alta. Pyörintä sujuu luonnollisemmin myötäpäivään, voidaan tehdä myös vastapäivään.

  11. Mies käden alta

    Kuten edellinen, mutta mies pyörähtää käden alta. Tämä pyörähdys on helpompi tehdä vastapäivään; myötäpäivään pyörähtäessään miehen on vietävä huolellisesti, jotta nainen ei lähde mukaan.

  12. Molemmat käden alta samaan aikaan

    Sama kuin pannukakkujenkka yhden käden otteessa.

  13. Molemmat käden alta vuorotellen

    Nainen pyörähtää yhden kierroksen käden alta kahdella ensimmäisellä hyppyaskelikolla ja mies kahdella jälkimmäisellä. Yksinkertaisin tapa on, että nainen pyörähtää myötäpäivään ja mies vastapäivään. Voidaan tietenkin tanssia myös niin, että mies pyörähtää ensin.

  14. Nopeat kädenalipyörähdykset vuorotellen

    Nainen pyörähtää käden alta täyden kierroksen ensimmäisellä ja kolmannella hyppyaskelikolla, mies toisella ja neljännellä. Yksinkertaisin tapa on, että nainen pyörähtää molemmilla kerroilla myötäpäivään ja mies vastapäivään.

  15. Tavallinen pyörintä + pyörähdys käden alta

    Pyörintävaiheen alkupuoliskolla yksi kierros tanssiotteessa, jälkipuoliskolla nainen pyörähtää miehen edessä käden alta. Vähän vaikeammassa versiossa nainen pyörähtää kaksi kertaa käden alta.

  16. Kiertojenkka

    Pyörimisvaiheessa mies tanssii suoraan ja ohjaa naisen kiertämään miehen ympäri täyden kierroksen vastapäivään. Käsiote säilyy koko ajan. Mies pitää naisen vasenta kättä ensin omassa oikeassaan, siirtää sitten naisen käden omaan vasempaansa ja vie sen jälkeen oman oikean kätensä selkänsä taakse tarttuakseen sillä kierroksen loppuvaiheessa uudestaan naisen vasempaan käteen. Tämä kuvio ei etene paljoa, joten se kannattaa tanssia keskilattialla.

  17. Kiepsu

    Tanssitaan vuorotellen kaksi hyppyä eteenpäin ja kaksi hyppyä parin kanssa ympäri. Mies aloittaa vasemmalla ja nainen oikealla jalalla. Etenevä vaihe ja pyörintävaihe ovat tässä muunnelmassa siis puolta lyhyempiä kuin perusjenkassa. Voidaan tanssia myös neljä hyppyä eteenpäin ja neljä ympäri.

  18. Jammaus

    Kuten perusjenkka, mutta etenemisvaiheessa mies siirtyy naisen oikealle puolelle (askel-askel-hyppy), katsoo naista kasvoihin, ja siirtyy takaisin vasemmalle puolelle (askel-askel-hyppy).

  19. Tasa-arvosottiisi (spring-sottiisi)

    Pyörintävaiheen lopussa molemmat ottavat yhden ylimääräisen askeleen niin, että mies jää oikealle puolelle ja nainen vasemmalle. Pyörintävaiheessa tehdään siis kaksi ja puoli kierrosta. Seuraavan vuoron aikana palataan alkuperäisille paikoille. Tämä kuvio toimii parhaiten sottiisin askelikolla, eli ilman hyppyjä. Miehen askelikko on tällöin

    V...O...V.......O...V...O.......
    V.......O...,...V...O...V.......
    O...V...O.......V...O...V.......
    O.......V...,...O...V...O.......

    ja naisen

    O...V...O.......V...O...V.......
    O.......V...,...O...V...O.......
    V...O...V.......O...V...O.......
    V.......O...,...V...O...V.......
  20. Nopea pyörintä

    Kuten edellinen, mutta toinen ylimääräinen askel, jolloin pyörintävaiheessa tulee täydet kolme kierrosta ja tanssijat päätyvät omille paikoilleen. Miehen askelikko on

    V...O...V.......O...V...O.......
    V.......O...,...V...O...V...O...

    ja naisen

    O...V...O.......V...O...V.......
    O.......V.......O...V...O...V...
  21. Tasa-arvojenkka nopeasti pyörien

    Kuten edellinen, mutta kolmas ylimääräinen askel, jolloin pyörintävaiheessa tulee kolme ja puoli kierrosta ja tanssijat päätyvät toistensa paikoille. Miehen askelikko on

    V...O...V.......O...V...O.......
    V.......O...V...O...V...O...V...

    ja naisen

    O...V...O.......V...O...V.......
    O.......V...O...V...O...V...O...
  22. Hyvin nopea pyörintä

    Kuten edellinen, mutta neljäs ylimääräinen askel, jolloin pyörintävaiheessa tulee täydet neljä kierrosta. Miehen askelikko on

    V...O...V.......O...V...O.......
    V...O...V...O...V...O...V...O...

    ja naisen

    O...V...O.......V...O...V.......
    O...V...O...V...O...V...O...V...
  23. Lyöntijenkka

    Kuten perusjenkka, mutta suoraan etenevässä vaiheessa mies lyö hypyllä kämmenellään omaan nilkkaansa, ensimmäisellä hypyllä oikealla kädellä oikeaan nilkkaan ja jälkimmäisellä vasemmalla kädellä vasempaan nilkkaan. Tarkoitus on saada lyönnillä aikaan kuuluva pamaus.

  24. Palpankilli

    Etenemisvaihe ja pyörintävaiheen kaksi ensimmäistä hyppyaskelta kuten perusjenkassa. Sen jälkeen (toiseksi viimeisen hyppyaskelikon sijasta) askel ulkojalalla eteen ja vartalon kallistus eteenpäin, sitten (viimeisen hyppyaskelikon sijasta) askel sisäjalalla taaksepäin ja vartalon oikaisu.

  25. Hevosmiehen jenkka (kyntömiehen jenkka, tukkimiehen jenkka, ankkajenkka)

    Pyörimisvaiheen sijasta käännytään paria vastaan ja taivutetaan jalkoja seuraavasti:

    3 1 alas polvia taivuttamalla, mies polvet yhdessä, nainen polvet erilleen
    2 ylös, jalat suoriksi
    3 alas polvia taivuttamalla, mies polvet erilleen, nainen polvet yhdessä
    4 ylös, jalat suoriksi
    4 1 alas polvia taivuttamalla, mies polvet yhdessä, nainen polvet erilleen
    2 ylös, jalat suoriksi
    3 alas polvia taivuttamalla, mies polvet erilleen, nainen polvet yhdessä
    4 ylös, jalat suoriksi
  26. Kesäillan jenkka

    Kuten edellinen, mutta hypätään vuorotellen jalat haara-asentoon ja yhteen. Haara-asennossa polvet ovat suorina, jalkojen ollessa yhdessä taivutetaan polvia kuten edellisessä kuviossa.

  27. Sik-sak-jenkka

    Kuten perusjenkka, mutta etenemisvaiheen ensimmäisellä säkeellä pari erkanee toisistaan pari metriä ja palaa yhteen toisella säkeellä. Voidaan tanssia esimerkiksi lattialla olevan pylvään kahta puolta tai edessä olevan hitaammin etenevän parin ohi.

  28. Ryöstöjenkka

    Edellisen muunnos, jossa ei palatakaan oman parin luo vaan siepataan toinen samaa kuviota tanssiva pari.

  29. Sivuaskeleet

    Etenemisvaiheen sijasta otetaan sivuaskelia. Pari on tanssiotteessa toisiaan vastaan kääntyneenä, miehen vasen kylki tanssisuuntaan. Otetaan askel sivulle, toinen jalka viereen, askel sivulle, toinen jalka viereen jne. Ensimmäisen säkeen aikana mies aloittaa vasemmalla ja nainen oikealla jalalla, ja sivuaskelilla liikutaan tanssisuuntaan. Säkeen viimeisellä askeleella tavallisesti polkaistaan jalka lattiaan. Toisen säkeen aikana joko jatketaan edelleen samaan suuntaan, vaihdetaan jalkaa ja palataan takaisin tanssisuuntaa vastaan (toimii vain, jos lattia on melko tyhjä) tai vaihdetaan jalkaa mutta käännytään puoli kierrosta niin että voidaan jatkaa tanssisuuntaan.

  30. Jenkkavaljakko

    Kahden parin kuvio. Parit ovat kuviossa peräkkäin, naisen vasen käsi oman parin oikeassa. Kumpikin pari tarttuu ulommalla kädellään toisen parin ulompaan käteen. Erilaisia vuoroja on kolme. Kaikissa liikutaan ensin suoraan eteenpäin kuten perusjenkassa. Perusjenkan pyörimisvaiheen kohdalla tanssitaan hyppyaskelin jokin seuraavista kuvioista:

    1. Etummaiset irrottavat otteen omasta paristaan ja kiertävät ulkokautta takimmaisiksi pitäen koko ajan otteen toiseen pariin. Takana tartutaan uudelleen oman parin käteen.
    2. Takimmainen pari nostaa portin ja etummainen pari tanssii taaksepäin portin läpi takimmaisen parin käsien alta. Kuvion lopussa porttia pitävä pari pyörähtää omien käsiensä alta. Käsiotteet säilyvät koko kuvion ajan.
    3. Kuten edellinen, mutta etummainen pari nostaa portin ja takimmainen pari tanssii sen läpi.
    4. Käärme: etummaisen parin mies pyörähtää vasemman kätensä alta ja vetää muut letkana perässään.

    Tavallisin tanssitapa on, että molemmat parit tanssivat ensin vuoron 1 ja sitten molemmat tanssivat vuoron 2, minkä jälkeen aloitetaan uudestaan vuorosta 2. Vuoro 3 on harvinaisempi.

  31. Köynnös.

    Kuvio alkaa yläotteessa: Naisella molemmat kämmenet hartioiden yläpuolella, mies on naisen takana vähän tämän vasemmalla puolella piten vasemmalla kädellään kiinni naisen vasemmasta ja oikealla naisen oikeasta. Yläote muodostetaan helpoimmin tanssimalla yksi tavallinen jenkka ristiotteessa ja pyöräyttämällä nainen vuoron lopussa puoli kierrosta vastapäivään.
    Etenevä osa tanssitaan tavallisin askelin yläotteessa. Pyörintäosassa nainen kiertää miehen ympäri vastapäivään otteita irrottamatta seuraavasti:

    Kuvio vaatii parilta melko hyvää yhteistoimintaa.

  32. Hidas köynnös.

    Helpompi versio edellisestä: nainen kiertää miehen puolta hitaammin. Ensimmäisillä neljällä hyppyaskelikolla nainen ehtii vain puoleenväliin, joten niiden jälkeen tanssitaan etenevä askelikko ja nainen jatkaa kierrosta seuraavilla hyppyaskelilla.

  33. Kainalosta kainaloon.

    Alkuasennossa nainen on miehen oikealla puolella. Miehen oikea käsi on naisen selkäpuolella kiinni naisen vasemmassa kädessä, joka kiertää vatsapuolelta naisen ikealle kyljelle. Naisen oikea käsi on miehen vasemmassa parin etupuolella. Alkuote muodostetaan edellisen kuvion aikana esimerkiksi kääntymällä ensin vastakkain molempien käsien otteessa (oikea vasemmassa ja vasen oikeassa) ja pyöräyttämällä nainen puoli kierrosta vastapäivään miehen vasemman käden alta.
    Etenevät askeleet tanssitaan edelläkuvatussa kainalo-otteessa. Hyppyaskelilla nainen pyörähtää otteita irrottamatta käsien alta kierroksen myötäpäivään ja siirtyy miehen vasempaan kainaloon. Seuraavat etenevät askelikot tansstaan tässä otteessa, ja niitä seuraavilla hyppyaskelikoilla nainen palaa miehen oikealle puolelle pyörähtäen käsien alta kierroksen vastapäivään.

  34. Kainalosta kainaloon + parin lisäpyörähdys.

    Kuten edellinen, mutta naisen puolenvaihtoon käytetään vain kaksi hyppyaskelikkoa. Kahdella jäljellejäävällä askelikolla pari pyörähtää yhdessä kierroksen myötäpäivään. Kun nainen seuraavalla vuorolla palaa miehen oikealle puolelle, pari pyörähtää yhdessä kierroksen vastapäivään.

  35. Kainalosta kainaloon + naisen lisäpyörähdys.

    Kuten edellinen, mutta kahden hyppyaskelikon jälkeen naisen oikea käsi irtoaa miehen vasemamasta ja mies pyöräyttää naista yhden käden ali toisen kierroksen myötäpäivään. Nainen pitää toisen kierroksen aikana oikean kätensä vasemmalla kyljellään ja kierroksen lopussa mies sieppaa sen vasempaan käteensä. Kun nainen seuraavalla vuorolla palaa miehen oikealle puolelle, naisen vasen käsi irtoaa miehen oikeasta, hän pyörähtää käden alta toisen kierroksen vastapäivään ja mies sieppaa lopuksi naisen vasemman käden oikeaansa.

  36. Ålandsschottis

    Video (3.5 MB)

  37. Pariisinpolkka

    Video (5.3 MB)

  38. Ruotsalainen

    Pyörintäosa samanlainen kuin perusjenkassa, etenevien askelien sijaan tanssitaan seuraavasti:

    Tahti Isku Askel
    1 1 yk- tasahyppy
    si hyppy sisäjalalle, ulkojalka ylös taakse
    2   hyppy ulkojalalle, sisäjalka ylös taakse
    3 kol- tasahyppy
    me hyppy ulkojalalle, sisäjalka ylös taakse
    4   hyppy sisäjalalle, ulkojalka ylös taakse
    2 1   hyppy ulkojalalle, sisäjalka eteen
    2   hyppy sisäjalalle, ulkojalka eteen
    3   hyppy ulkojalalle, sisäjalka eteen
    4   hyppy sisäjalalle, ulkojalka eteen
  39. Amerikkalainen jenkka

    Askelikko on sama kuin perusjenkassa, mutta molemmat aloittavat oikealla jalalla. Askelikko on siis molemmilla:

    O...V...O...O...V...O...V...V...
    O...O...V...V...O...O...V...V...

    Tanssin koko kuvio koostuu neljästä tällaisesta askelikosta. Kahdella ensimmäisellä tanssitaan eteenpäin; kahdella viimeisellä liike ei etene tanssisuunnassa, joten tämä vaihe pitää pyrkiä tanssimaan keskilattialla. Etenevät askelikot tanssitaan peukaloristiotteessa.

    Tahti Isku Askel
    1 1 Askel oikealla jalalla vinosti eteenpäin
    2 Askel vasemmalla jalalla ristiin oikean jalan taakse
    3 Askel oikealla jalalla vinosti eteenpäin
    4 Hyppy oikealla jalalla eteenpäin
    2 1 Askel vasemmalla jalalla vinosti eteenpäin
    2 Askel oikealla jalalla ristiin vasemman jalan taakse
    3 Askel vasemmalla jalalla vinosti eteenpäin
    4 Hyppy vasemmalla jalalla eteenpäin
    3 1 Askel oikealla jalalla eteenpäin
    2 Hyppy oikealla jalalla eteenpäin
    3 Askel vasemmalla jalalla eteenpäin
    4 Hyppy vasemmalla jalalla eteenpäin
    4 1 Askel oikealla jalalla eteenpäin
    2 Hyppy oikealla jalalla eteenpäin
    3 Askel vasemmalla jalalla eteenpäin
    4 Hyppy vasemmalla jalalla eteenpäin
    5-8   Toistetaan askeleet 1-16. Viimeisellä askeleella irrotetaan oikean käden ote ja käännytään paria vastaan. Vasemman käden peukalo-ote jää kiinni.
    9 1 Lyhyt askel oikealla jalalla parista poispäin, kääntyen vähän myötäpäivään
    2 Lyhyt askel vasemmalla jalalla oikean taakse ristiin
    3 Lyhyt askel oikealla jalalla parista poispäin
    4 Hyppy oikealla jalalla
    10 1 Askel vasemmalla eteenpäin hiukan parin vasemmalle puolelle, vetäen paria kiinni olevasta kädestä
    2 Askel oikealla jalalla eteenpäin vasemmalta parin ohi, samalla kääntyen vastapäivään, ote irtoaa
    3 Askel vasemmalla paikallaan
    4 Hyppy vasemmalla jalalla, otetaan uudelleen oikealla kädellä peukalo-ote parin oikeasta
    11 1 Askel oikealla jalalla eteenpäin pyörien parin kanssa myötäpäivään
    2 Hyppy oikealla jalalla eteenpäin pyörien parin kanssa myötäpäivään
    3 Askel vasemmalla jalalla eteenpäin pyörien parin kanssa myötäpäivään
    4 Hyppy vasemmalla jalalla eteenpäin pyörien parin kanssa myötäpäivään
    12 1 Askel oikealla jalalla eteenpäin pyörien parin kanssa myötäpäivään
    2 Hyppy oikealla jalalla eteenpäin pyörien parin kanssa myötäpäivään
    3 Askel vasemmalla jalalla eteenpäin pyörien parin kanssa myötäpäivään
    4 Hyppy vasemmalla jalalla eteenpäin pyörien parin kanssa myötäpäivään
    13-16   Ote vaihdetaan vasemman käden peukalo-otteeksi. Paikat ovat pyörinnän aikana vaihtuneet niin, että mies on tanssilattian ulkokehällä ja nainen keskilattian puolella. Toistetaan askeleet 33-48 uusilta paikoilta. Toisen pyörinnän aikana mies palataan alkuperäisille paikoille niin että tanssi voidaan aloittaa alusta.
  40. Islantilainen jenkka

    Askelikko on sama kuin perusjenkassa. Vuoroissa on yhtäläisyyttä amerikkalaiseen jenkkaan, mutta islantilaisessa jenkassa ote ei missään vaiheessa kokonaan irtoa, joten se on helpompi viedä.

    Tanssin koko kuvio koostuu neljästä kokonaisesta jenkka-askelikosta. Kahdella ensimmäisellä tanssitaan eteenpäin. Kahdella viimeisellä pyöritään paikalla, joten tämä vaihe pitää pyrkiä tanssimaan keskilattialla. Etenevät askelikot tanssitaan yläotteessa.

    Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Kuvio
    1 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla Yläotteessa eteenpäin
    2 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    3 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    4 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    2 1 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    2 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla
    3 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    2 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla
    4 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    2 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla
    5-8   Toistetaan tahtien 1-4 askeleet Yläotteessa eteenpäin. Viimeisellä askeleella mies nostaa oikean kätensä naisen pään yli, mies kääntyy neljänneskierroksen myötäpäivään ja nainen neljänneskierroksen vastapäivään. Vasemman käden ote irtoaa, oikealla kädellä otetaan peukalo-ote.
    9 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla Eteenpäin parin vasemmalle puolelle
    2 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    3 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    4 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    10 1 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla Taaksepäin palaten parin kanssa vastakkain. Viimeisellä iskulla tartutaan vasemmalla kädellä parin vasempaan
    2 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    11 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla Ristiotteessa parin kanssa kierros vastapäivään. Viimeisellä iskulla oikean käden ote irtoaa.
    2 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla
    12 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    2 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla
    13 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla Eteenpäin parin oikealle puolelle
    2 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    3 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    4 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    14 1 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla Taaksepäin palaten parin kanssa vastakkain. Viimeisellä iskulla tartutaan oikealla kädellä parin oikeaan
    2 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    15 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla Ristiotteessa parin kanssa kierros myötäpäivään. Viimeisellä iskulla mies nostaa oikean kätensä naisen pään yli ja yläote palautuu.
    2 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla
    16 1 Askel vasemmalla jalalla Askel oikealla jalalla
    2 Hyppy vasemmalla jalalla Hyppy oikealla jalalla
    3 Askel oikealla jalalla Askel vasemmalla jalalla
    4 Hyppy oikealla jalalla Hyppy vasemmalla jalalla

[Tanssipalvelin] [Seuratanssi] [Tanssilajit]