Esiintyjien päivitystilanne

Kohdassa "Esiintyjät" näkyvät ne esiintyjät, joista on tällä hetkellä ohjelma- tai taustatietoja julkaistaviksi. Esiintyjäkohtaisia tietoja (keikkakalentereja ja taustatietoja) on pyydetty sekä ohjelmatoimistoilta että esiintyjiltä itseltään. Alla olevan luettelon viimeinen sarake ilmoittaa, milloin keikkatietoja on viimeksi saatu heiltä. Ellei tietoja ole tullut esiintyjiltä, palvelimessa näkyvät vain tanssipaikkojen kautta tulleet hajatiedot.

Jos tietoja ei löydy täältä tai ne ovat vajavaisia tai vanhentuneita, käänny suoraan esiintyjän tai hänen ohjelmatoimistonsa puoleen. Kokemuksen mukaan se auttaa, mutta vasta kun kysyjiä on tarpeeksi monta. Jos esiintyjä tai hänen agenttinsa on tavoitettavissa sähköpostitse ja jos ohjelmatietoja ei ole pitkään aikaan saatu, esiintyjän ohjelmasivulta löytyy luultavasti nappi, jota painamalla voi lähettää täydennyspyynnön vähällä vaivalla.

Jos esiinnyt itse ja haluat oman keikkakalenterisi ajan tasalle, lue ohjeet.

esiintyjälähdepäivitetty
7-beatSatu Meriläinen5.6.2007
A-nelonen ei koskaan
A. Aallon rytmiorkesteriEmma-sävel Oy18.4.2001
A. Kukkapuron yhtye ei koskaan
Aarne Saarinen ei koskaan
Aarre Loukkolan yhtye ei koskaan
Adi Subari ei koskaan
Afrikan Tähti ei koskaan
After Night ei koskaan
After ShaveTammer-Viihdeei koskaan
Agents ei koskaan
Ahti Aalto ei koskaan
Ahti Ahvenus ja KlubiAhti Ahvenus ja Klubi28.7.2003
Ahti Lammen yhtye ei koskaan
Ahti Lampi ei koskaan
AikalisäAikalisä20.10.2008
Aikamiehet ei koskaan
Aikapojat ei koskaan
Aikapommi ei koskaan
Aikuiset miehet ei koskaan
Aila Heikkilä ei koskaan
Aila ja SoittajapojatAila Pekkarinen17.9.2006
Ailamari VehviläinenTahdissa7.11.2008
Aimo ei koskaan
Aimo Pamaus ja Luodinkestävät liivitAimo Pamaus ja Luodinkestävät liivit21.2.2000
Aimo Peuralahti ei koskaan
Aira Kontiainen ei koskaan
Aitta-orkesteri ei koskaan
AjattomatAjattomat11.6.2008
Ajax ei koskaan
Ajolähtö ei koskaan
Ajomiehet ei koskaan
Ake Pääkkö duo ei koskaan
Ake ja Amado ei koskaan
Aki HietalaAki Hietala11.7.2008
Aki Hietalan yhtyeAki Hietala2.8.2007
Aki MäkiAki Mäki27.11.2008
Akkavalta ei koskaan
Alaska-kvintettiAlaska-kvintettiei koskaan
Alaska-sekstetti ei koskaan
Alavuden kaksiriviset ei koskaan
AlbatrossiAlbatrossiei koskaan
Alegro ei koskaan
AlfaLasse Palander6.6.2006
Ali Baba ei koskaan
Alibi 30.7.1999
Aliset ei koskaan
Altain huiput ei koskaan
Alvarit ei koskaan
AmadeusMatti Korkialaei koskaan
Amado 28.11.2003
Amarillo 1Amarillo 112.9.2005
Amarillo 2Amarillo 2ei koskaan
Amatöörit ei koskaan
Ami Huovinen 28.11.2003
Ami Jaara ja Ami CoAmi Co19.10.2008
Ami Salmi ei koskaan
Ami Varjotie 9.6.1998
Amigos ei koskaan
Amor-kvartetti ei koskaan
AmoradaTommi Seppänen29.7.2008
AmorosAmoros19.9.2005
Amoroso 28.11.2003
AmulettAmulettei koskaan
André ei koskaan
Andy ja M.J.K. Quartet ei koskaan
Angelic ei koskaan
Anita HirvonenWoodoo tuotanto28.4.2008
Anita JoensuuViihdeohjelmat1.8.2006
Anka ei koskaan
Ann-Sofie Sakko ei koskaan
Anna Book ei koskaan
Anna Eriksson 30.7.1999
Anna HanskiHelsinki Music Company4.10.2007
Anna Stenlund ei koskaan
Anna-Liisa RäsänenAnna-Liisa Räsänen8.11.2008
Anna-Mari Loijas ei koskaan
Anne HankolinHonkala team ja Anneei koskaan
Anne Härkönen ei koskaan
Anne Kasittula ei koskaan
Anne Koivunen ei koskaan
Anne KoutilaSininen tie12.4.2007
Anne LehtonenAnne Lehtonen15.6.2002
Anne MattilaMelodia Oy4.12.2008
Anne PalokangasRamses22.7.2005
Anne Tanskanen ei koskaan
Anne Tuominen ei koskaan
Anne-Mari Hakala ei koskaan
Anneli Koivumäki ei koskaan
Anneli Kätkä ei koskaan
Anneli MattilaMelodia Oy4.12.2008
Anni ParkkilaAnni Parkkila15.11.2008
Anniina MattilaMelodia Oy4.12.2008
Annika EklundHelsinki Music Company7.4.2008
Annikki Tähti ei koskaan
Annina Alanen 15.5.2007
Ansku Brunees 24.9.2007
Anssi Savolan orkesteri ei koskaan
Antero Ketonen ei koskaan
Antero Ketosen yhtye ei koskaan
Antti AhopeltoAntti Ahopelto28.10.2008
Antti Aronen ei koskaan
Antti Gröndahlin yhtye ei koskaan
Antti Hautaniemi ei koskaan
Antti HuovilaSata kitaraa31.1.2008
Antti Karjala ei koskaan
Antti Ketonen 11.11.2002
Antti Mäki-Opas ei koskaan
Antti NuutinenAntti Nuutinen16.6.2005
Antti Pääkkönen 30.7.2003
Antti RaiskiHelsinki Music Company21.11.2008
Antti Sytelän yhtye ei koskaan
Antti Telenius 18.7.2007
Antti ToivolaAntti Toivola13.11.2008
Antti Vainion yhtyeAntti Vainion yhtye18.11.2008
Antti VanninenPolarartistit Oyei koskaan
AnttiJ & CompAnyAnttiJ & CompAny3.9.2008
Anu KeronenKari Nyqvistin yhtyeei koskaan
Anu Kumpumäki ei koskaan
Anza Mertaranta All StarsTamsong Music ay15.9.2007
Apa Lehtosen yhtye ei koskaan
Apollo ei koskaan
Ari AaltoAri Aalto29.10.2008
Ari GrönthalViihdeohjelmat20.2.2005
Ari Hiltula ei koskaan
Ari KietäväinenAri Kietäväinen8.10.2007
Ari KlemAri Klem30.3.2007
Ari Kuivalaisen orkesteriAri Kuivalainen16.10.2008
Ari Maatiala ei koskaan
Ari Mattilan yhtye ei koskaan
Ari Pekka Räsänen ei koskaan
Ari Rantanen ei koskaan
Ari Supari ei koskaan
Ari Tarri ei koskaan
Ari Tarrin yhtye ei koskaan
Arizona ei koskaan
Arizona Train ei koskaan
Arja Havakka 24.8.2007
Arja KorisevaArja Koriseva Oy29.11.2004
Arja Lohtander 15.12.2004
Arja Lohtander ja Mon Cherie 19.1.2007
Arja Mäkelä ei koskaan
Arja Pirttilä ei koskaan
Arja Sipola ei koskaan
Arja Tuomarila ei koskaan
Armada ei koskaan
Arto Arvela ei koskaan
Arto Hännisen yhtye ei koskaan
Arto KantoniemiOhjelmakunnariei koskaan
Arto Kivekkään yhtye ei koskaan
Arto Nuotio 26.5.2005
Arto Tapani ei koskaan
Arvi Leskinen ei koskaan
Arvo Matias ei koskaan
Arvo PienimäkiOhjelmakunnariei koskaan
Arvo Pienimäki ja Kabriela ei koskaan
Asko Järvelän yhtyeOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Astra ei koskaan
AtlanticAri Aalto29.10.2008
Atlantis 30.12.2006
Atlas ja Timo RautalaTimo Rautalaei koskaan
AtomiAtomi15.12.2006
Atomia ei koskaan
Aura StenrothRytmisetei koskaan
Auringonnousu ei koskaan
Aurinko 15.7.1999
AurinkotuuliAurinkotuuli14.6.2002
AuroraPasi Ketola1.2.2004
AvalonAvalon15.10.2008
AvecAvec26.11.2008
AvenueMelodia Oy4.12.2008
Bajero 2.9.1999
BalanssiBalanssi5.8.2005
Banderolli ei koskaan
BarbarelloBarbarello3.12.2008
Barbeque Dance and Jazz band ei koskaan
BaroqueBaroque1.12.2008
Beaver ei koskaan
Bel air ei koskaan
Bel-Ami ei koskaan
Benex ei koskaan
Beni Siltalan yhtye ei koskaan
BeritBerit9.8.2008
Birgit Ohra-ahoBirgit Ohra-aho22.11.2008
Blue CafePolarartistit Oyei koskaan
Blue Dream ei koskaan
Blue Fox ei koskaan
Blue Moon 28.11.2003
Blue Notes ei koskaan
Bonus 25.3.2004
Boot factory band ei koskaan
Boreus ei koskaan
Bravuuri ei koskaan
Brio ja MasaBrio ja Masa8.7.2005
Broadway 21.6.2001
Bueno 1 ei koskaan
Bueno 2 16.2.2006
Buffalo Bill ei koskaan
Buona Sera 9.8.2004
Cabaree ei koskaan
Cafe CasablancaReetu Records Oy13.10.2003
Cafe Dynamite ei koskaan
Cafe dynamite band ei koskaan
CalibraCalibra1.11.2008
CaliforniaCaliforniaei koskaan
Camilla Ståhle ei koskaan
CaminitoCaminito3.11.2008
Capella ei koskaan
Capri 4.4.2003
Capri Swingers ei koskaan
Captain ei koskaan
Cara mia ei koskaan
Carambola ei koskaan
Caravan ei koskaan
Carioca 14.6.2002
Carisma ei koskaan
Carita PennanenTomi Loppi Band3.12.2008
CaruselCarusel2.5.1999
Casa GrandeViihdemaailma23.3.2006
Casablanca ei koskaan
Castel ei koskaan
Castra ei koskaan
CatCatCatCat19.6.2007
Ceres ei koskaan
Channel FourOhjelmapalvelu Satakieli14.11.2008
Charles PlogmanCharles Plogman1.12.2008
CharliesCharlies20.11.2008
Charmant 28.11.2003
Chorus ei koskaan
Christa HuikkoChrista Huikko27.2.2006
Christa Huikko BandChrista Huikko23.11.2006
Cinema Band ei koskaan
Cirius ei koskaan
Cityfox ei koskaan
Clara Reinikainen ei koskaan
ClassicClassicei koskaan
Cobra ei koskaan
Cocktail ei koskaan
Colibri ei koskaan
Columbus ei koskaan
Comet ei koskaan
CompanyCompany30.3.1998
Copter ei koskaan
Copter's 3.7.2006
Coralia 23.8.2005
Corona ei koskaan
Cortina ei koskaan
Cortina Four ei koskaan
CosmosCosmos17.9.2008
CoverMake'sCoverMake's2.2.2006
CoverkoneMatiné Ohjelmapalvelutei koskaan
Crystal ei koskaan
Crystall 16.5.2007
Da Capo 26.4.2002
Dallape ei koskaan
Dancett ei koskaan
DansWerket ei koskaan
Dansdax ei koskaan
DeFendersTimangiei koskaan
DeLuxeDeLuxe21.9.2006
Desiree 20.7.1999
Desiré ei koskaan
Desperados ei koskaan
DieselMarkku Aro2.12.2008
Dimitri Isberg ei koskaan
Dimitri Sjöberg 9.6.2004
Dolce ei koskaan
DoloresDolores26.8.2008
Dominou 4.2.2005
Dreams ei koskaan
Dry CapriDry Capri9.11.2008
Duo Ake ja Rami ei koskaan
Duo Ari ja RamiAri Ripatti27.10.2008
Duo Avalon ei koskaan
Duo Eero Leppänen ei koskaan
Duo Ervox ei koskaan
Duo Esko ja Samuli ei koskaan
Duo Kulkurit ei koskaan
Duo Kuningaskobra ei koskaan
Duo MagiaMagiaei koskaan
Duo Pekka Roiko ei koskaan
Duo RoposetOhjelmakunnariei koskaan
Duo Sami SoininenSami Soininen23.11.2008
Duo Taikayö ei koskaan
Duo Taisto Happo ei koskaan
Duo Tapio HakulinenDuo Tapio Hakulinen3.12.2008
Duo Tapsa ja JokkeLopen Harmonikat12.2.2006
Duo UsvaOhjelmatoimisto Veikko Stenfors9.8.2005
Duo Veijarit ei koskaan
Duo yx + yxDuo yx + yx4.12.2008
Duppiduu ei koskaan
DynamoDynamo26.5.2005
EKL:n orkesteri ei koskaan
Eeki Mantere ei koskaan
Eero Anosen yhtye ei koskaan
Eero AvenEero Aven13.8.2008
Eero Haapasen yhtye ei koskaan
Eero Juhani ei koskaan
Eero Kurjen yhtye ei koskaan
Eero Laiho ei koskaan
Eero MaggaEeron karaokeei koskaan
Eero Seppälän yhtye ei koskaan
Eeva Mäkeläisen yhtye ei koskaan
Efekti ei koskaan
Eija BergmanEija Bergman11.2.2008
Eija Kalliomäki ei koskaan
Eija KantolaOmega6.8.2008
Eija KorisevaOnnensävel Oy17.11.2008
Eija Kourimo ei koskaan
Eija Sinikka 28.11.2003
Eikan Pumppu ei koskaan
Eila Helena ei koskaan
Eila Niskala ei koskaan
Eila Pienimäki 14.12.2001
Eini ja BoogieEini ja Boogie29.11.2008
Eino GrönExtra Viihde Oy14.10.2008
Eino Luostarin yhtyeEino Luostarin yhtye3.10.2007
Ekenäs dansspelare ei koskaan
Ekenäs dansspelgille ei koskaan
Eki JantunenEki Jantunen15.3.2004
Eki Liuskanto ei koskaan
Ekstaasi ei koskaan
El MoskiittoEl Moskiitto20.1.2008
Eleanoor ei koskaan
ElegiaOhjelmatoimisto Veikko Stenfors22.6.2008
Elina Heed ei koskaan
Elina Nurmoranta 2.8.2006
Elina VettenrantaOiva Sorsa Experience9.10.2008
Elisa Salo ei koskaan
Elise ja KavaljeeritElise ja Kavaljeerit27.8.1998
Elite 1Elite11.3.2007
ElixirHeikki Kotila29.10.2008
Elokuu ja Sami HakalaElokuu ja Sami Hakala21.11.2008
Elysee ei koskaan
Emile ei koskaan
Energia ei koskaan
Enni ja Karhukopla ei koskaan
Epävireiset sydämetExtra Viihde Oy29.9.2008
Erik Merisalo ei koskaan
Erik Österin yhtye ei koskaan
Erimiehet 16.10.2006
Erja Uitto ei koskaan
Erkki Eräs ei koskaan
Erkki Jantusen yhtye ei koskaan
Erkki Kivelä ei koskaan
Erkki Korpinen ei koskaan
Erkki Liikanen ei koskaan
Erkki Luumi ei koskaan
Erkki Mustikkamäen yhtye ei koskaan
Erkki MustikkamäkiMatti Välimäen yhtyeei koskaan
Erkki Petäjän yhtye ei koskaan
Erkki RäsänenAuraviihdeei koskaan
Esa Fox ei koskaan
Esa Lehtisen yhtye ei koskaan
Esa Puutio ja EsanssiEsa Puutio15.7.2003
Esa Rintamäki ei koskaan
Esa Salmi ei koskaan
Esa Tiiri ja kumppanit ei koskaan
Esbo spelmanslag ei koskaan
Esko Jäntin yhtye ei koskaan
Esko Kätkän yhtye ei koskaan
Esko Sartolahden yhtye ei koskaan
Esko Sartolahti ei koskaan
Esko Tuukkasen yhtye ei koskaan
Essi LeppäkoskiEssi Leppäkoski31.10.2008
Essi Vuorela ei koskaan
EsteriEsteri18.9.2008
EstradaPolarartistit Oyei koskaan
EurosetEuroset25.11.2008
Ex Tempore ei koskaan
Ex-miehet ei koskaan
ExodusOhjelmakunnariei koskaan
Exodus-kvartettiExodus-kvartetti10.3.2008
ExsetExset11.11.2008
Extrapolar ei koskaan
FBI BeatExtra Viihde Oy1.12.2008
Fakta ei koskaan
FalconsFalcons25.1.2007
Fanny ei koskaan
FantasiaFantasia29.10.2008
Farmarit ei koskaan
Favorit 25.2.2008
Federal 14.5.2003
FeelingsFeelings4.12.2008
Fellows ei koskaan
Fellows 2 ei koskaan
Fermaatti ei koskaan
Fernanda ei koskaan
FernandosFernandosei koskaan
Fernandoz ei koskaan
FernetMelodia Oy4.12.2008
Figarol 3.11.1998
FiilaritFiilarit7.8.2008
Filharmonia ei koskaan
Finis ei koskaan
FinlandersFinlanders Team29.10.2008
FinnFoxFinnFox17.8.2006
Finnbeat ei koskaan
Finnstar 22.10.2002
FlameFlame11.11.2008
FlamingoFinrila Oy27.11.2008
Florida ei koskaan
FocusOhjelmatoimisto Focus3.9.2006
Fontana ei koskaan
FortunaArja Koriseva Oy29.11.2004
Four Roses 15.11.2007
FoxFox21.9.2005
Fox-Team 16.12.2003
Foxet ei koskaan
Foxipojat ei koskaan
FoxpopFoxpop9.12.2004
Foxset ei koskaan
Foxstep ei koskaan
Foxtet ei koskaan
Foxtetti ei koskaan
Foxtop ei koskaan
Foxtrotter ei koskaan
Foxtrotters ei koskaan
FrederikReetu Records Oy13.10.2003
FrediPolarartistit Oyei koskaan
Freelance ei koskaan
FreesiaOiva Sorsa Experience9.10.2008
Frendit ei koskaan
FrescoOhjelmakunnariei koskaan
Frisco ei koskaan
Fuego ei koskaan
Gabriel ei koskaan
GalaxieGalaxie25.11.2008
GalaxyGalaxy20.11.2007
Gentlemen ei koskaan
Gents ei koskaan
GlamourGlamour4.11.2008
Glen-Stefan Qvarnström ja Resonance ei koskaan
Gomba ei koskaan
GranadaViihdeohjelmatei koskaan
Grani Big Band ei koskaan
GraniittiRainer Bollström26.10.2007
Gunnar Taipaleen yhtye ei koskaan
Gunnarin orkesteri ei koskaan
H. Moilanen ja Osviitta 24.9.2007
HK-Remix ei koskaan
HaavekuvaHaavekuva26.11.2008
Haiti ei koskaan
Halsbrytarna ei koskaan
Hamlet 30.7.1999
Hammond ei koskaan
Handen HumppaHanden Humppa2.9.2006
Hanna Ekola ei koskaan
Hanna Kotilainen ei koskaan
Hanna Nyrönen ei koskaan
Hanna TalikainenFantasia29.10.2008
Hanna UosukainenHanna Uosukainen16.4.2008
Hanna-Kaisa ei koskaan
Hanne Kannasharju ei koskaan
Hannele Ilmonen ei koskaan
Hannele Partanen ei koskaan
Hannele Valkama 30.4.2003
Hannele ja Pojat ei koskaan
Hannele ja Teuvo ja Raimo ei koskaan
Hannu Anttilan yhtye ei koskaan
Hannu Auvinen ei koskaan
Hannu Auvinen Group ei koskaan
Hannu Herranen ei koskaan
Hannu Kaikon yhtye ei koskaan
Hannu Karjalainen GroupPolarartistit Oyei koskaan
Hannu Kattilakoski 10.8.2005
Hannu Kause 17.8.1999
Hannu Lepistön yhtye 16.12.2007
Hannu Luostari ei koskaan
Hannu Luoto ei koskaan
Hannu Mahlamäki ja SunsetHannu Mahlamäki ja Sunset1.12.2008
Hannu Matilaisen yhtye ei koskaan
Hannu PaloFortone Viihde27.11.2008
Hannu Saarikoski ei koskaan
Hannu Saksin yhtyeOhjelmakunnariei koskaan
Hannu Tuovinen ei koskaan
Hannu Tuovisen yhtye ei koskaan
Hannu Viitalan yhtyeHannu Viitalan yhtye24.5.2008
Hannu Wacklin ei koskaan
Hannu ja Salama ei koskaan
Hans-Veli Huhtala ei koskaan
Hanslankarit ei koskaan
Hanuri ja Hattu ei koskaan
Harhakuva ei koskaan
Harlekiini 19.2.1998
Harmonia 30.4.2003
Harmoniekat ei koskaan
Harmonikkamestarit ei koskaan
HarmonyHarmony10.11.2008
Harri Kuokkanen ei koskaan
Harri Lahti ei koskaan
Harri Lehtonen & SilverHarri Lehtonen ja Silver1.12.2008
Harri Nuutisen yhtye ei koskaan
Harri Saksan yhtyeHarri Saksaei koskaan
Harri ja CoronetHarri ja Coronet2.12.2008
Harry Lindström ja Duppiduu ei koskaan
Harry Lindströmin yhtye ei koskaan
Harry Nurmen yhtye ei koskaan
Harry Nurmi ei koskaan
Hasaband ei koskaan
Hattulan VPK ei koskaan
Hauhon harmonikat ei koskaan
Havanna 11.7.2005
HePaKaSa ei koskaan
Hecuma 20.3.2000
Heidi & HappyDayHeidi & HappyDayei koskaan
Heidi & SmileHeidi & Smile5.2.2003
Heidi BrunilaHeidi Brunila25.11.2008
Heidi Kokkonen ei koskaan
Heidi KukkulaHeidi Kukkula18.11.2008
Heidi Kyrö 2.2.2005
Heijastus ei koskaan
Heikki IlmonenHeikki Ilmonen14.5.2005
Heikki Jääskeläinen 19.1.2007
Heikki Lahden yhtye ei koskaan
Heikki Lukkarisen yhtye ei koskaan
Heikki Mikaelin yhtye ei koskaan
Heikki Puronvarsi ja Oikeat SoittajatHeikki Puronvarsi27.11.2008
Heikki Taimen yhtye ei koskaan
Heimo Lajunen ei koskaan
Heimo Mäntysen yhtye ei koskaan
Heini Kivimäki-Hietanen ei koskaan
Heini PrittinenUnelmayhtyeei koskaan
Hekuma-yhtyeHekuma1.12.2008
Helena Kujala ei koskaan
Helena Taijala ei koskaan
Helene Nylund ei koskaan
Helenius-kvartetti ei koskaan
Heli Birgit ei koskaan
Heli Kajaste 3.1.2000
Heli Korkka ei koskaan
Heli Mäkiö ei koskaan
Heli Olkinuora ei koskaan
Heli RuotsalainenMusiikkipalvelu Helion7.10.2008
Heljanka ei koskaan
HelmenkalastajatExtra Viihde Oy1.12.2008
HelmiHelmi13.11.2008
Helmi Margit ei koskaan
Hemppaband ei koskaan
Henkka ja KulkuritExtra Viihde Oy1.12.2008
Henri HurmeHenri Hurme11.5.2004
Henri Mäntyniemen yhtye ei koskaan
Henri StenrothNapoli4.12.2008
Henry MäntyniemiHenry Mäntyniemi26.6.2007
Henry's duo ei koskaan
HerraSet ei koskaan
Herttuat ei koskaan
Hertzi boys ei koskaan
Hervottomat ei koskaan
Hesafox ei koskaan
Hessu Jokelan yhtye 27.1.2003
Hessu Koiviston kvintetti ei koskaan
Hidalgot 24.6.2004
Hiekkamyrsky ei koskaan
Hilkka MäkitaloShubiduu30.12.2007
HillStreetHeidi Kukkula18.11.2008
Himalaja ei koskaan
Hitaat 23.7.2004
HitfactoryMaria Heikkilä30.1.2006
Hitsin hitaat ei koskaan
HittisadeVeera Vikman24.1.2004
HohdeHohde22.4.2005
Hollolan harmonikat ei koskaan
Honkala team ja AnneHonkala team ja Anne16.10.2008
Hopeinen Q 30.7.1999
Horizone ei koskaan
Horsmankukka ei koskaan
Hospital ei koskaan
Hot Line ei koskaan
Hot Shot ei koskaan
Hovi-orkesteri ei koskaan
Huikon veljeksetEH-viihde28.11.2008
Humanders ei koskaan
Humidor ei koskaan
Hummeri ei koskaan
Humor ei koskaan
Humpan hurjat huijarit ei koskaan
Humppafoksi ei koskaan
Humppakumppanit ei koskaan
Humppaviitoset ei koskaan
HumupekkaHumupekka11.10.2005
HurlumheiHurlumhei6.7.2007
Hurmio 1 25.6.2003
Hurmio 2 ei koskaan
Hurmurit ei koskaan
Huuma ei koskaan
Hymyhuulet ei koskaan
Hyvinkään rautatieläisten harmonikkakerhSeppo Lankinen15.11.2008
Hyvinkäänkylän puhallinorkesteri ei koskaan
Hyvät herratTuija Mäensivu13.11.2008
Hämeen hitaat ei koskaan
Hänen orkesterinsaHänen orkesterinsa24.6.2005
Härkätie ei koskaan
Härmälän pelimannit ei koskaan
Högtryck ei koskaan
Ihana orkesteri ei koskaan
Ihmemaa 19.4.2006
Iisalmen harmonikkakerho ei koskaan
Ikivihreät ei koskaan
Ilkka HakalaSonetti2.12.2008
Ilkka Halonen ei koskaan
Ilkka Huisman ei koskaan
Ilkka Jääskeläinen 19.1.2007
Ilkka Kuusiniemi ei koskaan
Ilkka MarttalaIlkka Marttala2.12.2008
Ilkka Saari ei koskaan
Illuusio 17.8.1999
Ilmo Puurusen yhtye ei koskaan
Ilmoset ei koskaan
Ilpo Havu ei koskaan
Ilpo Heinon yhtye ei koskaan
Ilpo Kalevan yhtyeIlpo Kalevaei koskaan
Ilpo Karisen yhtyeIlpo Karisen yhtye24.6.2008
Ilpo Seppäsen yhtye ei koskaan
IltaruskoIltarusko6.5.1999
Iltatuuli ei koskaan
Iltatähti ei koskaan
Iltatähti ja A HautaniemiAki Mäki27.11.2008
Imatran muusikot ei koskaan
In The MoodIn The Mood1.6.2008
Inkoon pelimannit ei koskaan
Into Mieli SetInto Mieli Set18.6.2004
Intro 13.11.2000
Irene Aittonen ei koskaan
Irmeli Pietilä ei koskaan
IrtolaisetIrtolaiset18.5.2004
Iskelmäyhtye KoronaKorona17.6.2008
Iskuorkesteri ei koskaan
Ismo Lehtola 16.2.2006
Ismo Pentikäinen ja PelipojatIsmo Pentikäinen4.3.2005
Istanbul ei koskaan
Isto HiltunenHelsinki Music Company13.8.2008
Itä-Hämeen harmonikat ei koskaan
Itämaan liekkiItämaan liekki14.11.2006
J-P Team ei koskaan
J. Eskelinen ja Onnen kulkuritJohanna Rantsi19.11.2008
J. Laurel ja The Silence ei koskaan
J. Rannan yhtyeJapo Ranta2.6.2003
J.M.CavaljeerCavaljeer30.7.2008
JPP ei koskaan
Jaakko Teppo ei koskaan
Jaana HiltunenSheriff3.12.2008
Jaana Hirvonen ei koskaan
Jaana Ilkkala 18.11.2007
Jaana KurhelaQrecords-viihde Oy25.11.2008
Jaana LammiJojo14.9.2005
Jaana LapakkoSabeline8.7.2008
Jaana Lehtorinne ei koskaan
Jaana Pöllänen 28.11.2003
Jaana-Satu ei koskaan
Jade ei koskaan
JaguarJaguar22.1.2004
Jaguars ei koskaan
Jalmarin Union ei koskaan
Jambalaya ei koskaan
Jamifox ei koskaan
Jammarit ei koskaan
Jampas ei koskaan
Jamppas ei koskaan
JamsetPolarartistit Oyei koskaan
Jan Malms ei koskaan
Janeiro 30.11.1998
Jani Helenius band ei koskaan
Jani Huhtala ei koskaan
Jani Korkeakoski 20.8.2005
Jani Pirttimäki ei koskaan
Jani Rinne ei koskaan
Jani Rinne & Charter'sJani Rinne & Charter's2.12.2008
Jani ja JetsettersJani ja Jetsetter3.6.2008
Jani ja Sepi ei koskaan
Janiina Lehtonen ei koskaan
Janiina ja Pilke ei koskaan
Janne Ahonen ei koskaan
Janne Ahosen yhtyeJanne Ahosen yhtye20.11.2008
Janne Heino ei koskaan
Janne Heinon yhtye ei koskaan
Janne Hurme 1.12.2003
Janne Joki 30.12.2006
Janne SiitariJanne Siitari4.12.2008
Janne TulkkiLaulajanne Oy24.11.2008
Janne ValtonenJanne Valtonen13.6.2007
Jari Fagerdahl ei koskaan
Jari GrekFinrila Oy27.11.2008
Jari Grekin yhtye ei koskaan
Jari Hellman 30.7.1999
Jari Huotarin yhtye ei koskaan
Jari Huuki ei koskaan
Jari KoivistoKasmir23.10.2002
Jari Kokkinen ei koskaan
Jari Kokkisen yhtye ei koskaan
Jari Kujalan yhtye ei koskaan
Jari Laatikainen ei koskaan
Jari Marjala 28.5.2003
Jari Mustajärvi ei koskaan
Jari Partanen 30.7.1999
Jari Pelamon yhtye ei koskaan
Jari Saarnion yhtye ei koskaan
Jari VähäkoskiEmolahden lystit Oy15.6.2004
Jari VälimäkiJari Välimäkiei koskaan
Jarkko HonkanenJarkko Honkanen4.12.2008
Jarkko Suvanne ei koskaan
Jarkko Yli-SikkiläMustat kitarat20.10.2008
Jarkko Ylinen ei koskaan
Jarmo Hannula ja HoviorkesteriJarmo Hannula12.12.2007
Jarmo Käkelä ei koskaan
Jarmo Polo ei koskaan
Jarmo Tinkala ei koskaan
Jarmo Tuuri GroupJarmo Tuuri27.11.2008
JarmosJarmos2.12.2008
Jarno GrönholmAuraviihdeei koskaan
Jarno Itkonen ei koskaan
Jaska Mäkynen 16.10.2004
Jasmin MäntyläPohjoisartistit21.3.2006
Jasmine Valentin 20.2.1999
Jatsarit ei koskaan
JellonatJellonat4.4.2007
Jenkka-Jazz ei koskaan
Jenna BågebergJenna Bågeberg25.11.2008
Jenna Koskenniemi ei koskaan
Jet-Set ei koskaan
Jettiset 17.12.2002
Jirko Hokkanen ei koskaan
Joel Hallikainen 20.6.2007
JohanderTanssimusiikkiyhdistys Johander23.10.2008
Johanna DebreczeniJohanna Debreczeni Fan Club17.10.2008
Johanna Hämäläinen ei koskaan
Johanna Kojo ei koskaan
Johanna Miettinen ei koskaan
Johanna PakonenJohanna Pakonen26.10.2008
Johanna PiipponenHelsinki Music Company16.4.2008
Johanna RantsiJohanna Rantsi19.11.2008
Johanna Raunio ei koskaan
Johanna Siekkinen 30.7.1999
Johanna SydänmaaBuenoei koskaan
Johanna Tuomi ei koskaan
JojoJojo14.9.2005
Jokerit CompanyJokerit Company13.7.2006
Jokioisten pelimannit ei koskaan
JokisetJokiset26.4.2007
Jokke Järvinen ja Amor ei koskaan
Jonna Kantola 10.2.2004
Jonna OrtjuJonna Ortju4.12.2008
Jope Huttusen yhtye ei koskaan
Jope ja Pali duo ei koskaan
Jore ja Lare Siltala ei koskaan
Jori Kärki ei koskaan
Jorma Alitalo ei koskaan
Jorma Kalevi 29.7.2008
Jorma Koivusen yhtye ei koskaan
Jorma Kultamaan yhtye ei koskaan
Jorma Kääriäinen ei koskaan
Jorma Laurila ei koskaan
Jorma Markos ja La MerJorma Markos4.12.2008
Jorma Niemen yhtye ei koskaan
Josafat ei koskaan
Jouko Kallio ja QarismaJouko Kallioei koskaan
Jouko Keskisen yhtye ei koskaan
Jouko Takalo ei koskaan
Jouko Virtasen yhtye ei koskaan
Joukon jatkotOiva Sorsa Experience13.9.2007
Jouni ApajainenJouni Apajainen23.11.2002
Jouni KeronenJohanna Debreczeni Fan Club17.10.2008
Jouni Miettinen ei koskaan
Jouni Raitio 28.11.2003
Jouni Raitio duo ei koskaan
Jouni ja Mauri ei koskaan
Joyride 20.9.2006
JuJu ei koskaan
Juha Heinonen ei koskaan
Juha HildénJuha Hilden7.12.2001
Juha Leppäsen yhtye ei koskaan
Juha MetsäperäHurmio17.11.2008
Juha Mäkinen ei koskaan
Juha Niemen yhtye ei koskaan
Juha Saarisen yhtye ei koskaan
Juha Simolan yhtyeJuha Simola24.9.2008
Juha VartiainenJuha Vartiainen25.11.2008
Juha Ylitalon yhtye ei koskaan
Juha-Pekka BoeliusJuha-Pekka Boelius30.6.2004
JuhamattiJuhamatti14.11.2008
Juhani Kunelius ei koskaan
Juhani MarkolaOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Juhani Merikosken yhtye ei koskaan
Juhani Merikoski ei koskaan
Juhani Rautiainen ei koskaan
Juhani Vahto ei koskaan
Juhani Valtanen 24.1.2002
Juhani Virran yhtye ei koskaan
Juhlaorkesteri ei koskaan
Juhonpojat ei koskaan
Jukeboksi 12.9.2006
Jukebox ei koskaan
Jukefox ei koskaan
Jukka Ahola ei koskaan
Jukka Aholainen band ei koskaan
Jukka Anttila ei koskaan
Jukka HallikainenMonarkia2.12.2008
Jukka Heiskasen yhtye ei koskaan
Jukka Honka ei koskaan
Jukka Leppäkangas ei koskaan
Jukka Leppäkankaan yhtye ei koskaan
Jukka Linnala Team 25.6.2007
Jukka Ritarin yhtye ei koskaan
Jukka RuusumaaArja Koriseva Oy29.11.2004
Jukka Vuorisen yhtye ei koskaan
Jukka ja Jöröset ei koskaan
Jukka ja Seppo ei koskaan
Julkinen sektori ei koskaan
Jummi ei koskaan
Junior Big Band ei koskaan
Junnun kopla ei koskaan
Jupiter ei koskaan
Jussi & The Creamers ei koskaan
Jussi Fischer ei koskaan
Jussi Fischerin yhtye ei koskaan
Jussi Liskin yhtye ei koskaan
Jussi Niemen yhtye ei koskaan
Jussi Roponen ei koskaan
Jussi Seppänen ei koskaan
Jussi Seppäsen yhtye ei koskaan
JustUsJustUs23.5.2004
Justis Tuhkasen yhtye ei koskaan
Jyrki Hällströmin yhtye ei koskaan
Jyrki KallioJyrki Kalliolahti23.3.2006
Jyrki Kallion yhtye ei koskaan
Jyrki Mäkelän trio ei koskaan
Jämijärven pelimannit ei koskaan
Jämsän Paroni ei koskaan
JätkänsakkiJätkänsakki13.12.1999
Jääräpäät ei koskaan
Kaakon pojat ei koskaan
Kaarle Villenheimo ei koskaan
Kai GideonViihdeohjelmat6.2.2007
Kai HyttinenPolarartistit Oyei koskaan
Kai Santala ei koskaan
Kai Santalan yhtye ei koskaan
Kai TapaniKai Tapani1.11.2008
Kai Tapanin yhtyeKai Tapaniei koskaan
Kai Törmä ei koskaan
Kai Wiklund ei koskaan
Kaiho ei koskaan
Kaija Laakso ei koskaan
Kaija LustilaKaija Lustila2.11.2008
Kaija PietiläKaija Pietilä2.4.2007
Kaija PohjolaManager Tuotanto Oy3.12.2008
Kaija Santakangas ei koskaan
Kaija-Leena ja MarinaKaija-Leena ja Marina28.3.2003
Kaikko Band ei koskaan
Kaipuun kukkatarhaViihdeohjelmatei koskaan
Kaisa Meriläinen ei koskaan
Kaisa RemulaKaisa Remula17.6.2006
Kaisa-Mari RuokolainenFoxpopei koskaan
Kaj Silfvastin yhtye ei koskaan
Kake RandelinOktaavi Oy25.11.2008
Kaks kisälliä ei koskaan
KaktusTammer-Viihdeei koskaan
Kale ja Pojat ei koskaan
Kalervo Helenius ei koskaan
Kalevi Draken yhtye ei koskaan
Kalevi Heikkilän yhtye ei koskaan
Kalevi Markku ei koskaan
Kalevi Markun yhtye ei koskaan
Kalevi Porala ei koskaan
Kalevi Poralan yhtye ei koskaan
Kalevi Suntilan yhtye ei koskaan
Kalle Kurvisen yhtye ei koskaan
Kalle Oravala 29.8.1997
Kalle Partasen yhtye ei koskaan
Kalliolan harmonikat ei koskaan
Kalmar Union ei koskaan
Kalmarit ei koskaan
KangastusEsa Sjöblom4.12.2008
Kannonkosken pelimannit ei koskaan
Kansansuosikit ei koskaan
Kapa Neva ei koskaan
KapriisiKapriisi30.7.2006
KaprisKapris13.11.2008
Karambola ei koskaan
Karanos ei koskaan
Karavaani ei koskaan
Kare Savolainen ja VorkkeritEeron karaokeei koskaan
Karelia Beat ei koskaan
Kari Ahola ei koskaan
Kari Harjun yhtye 28.11.2003
Kari Hautasaaren yhtye ei koskaan
Kari HirvonenViihdeohjelmat1.9.2008
Kari Isola ja Yön tähdetKari Isola ja Yön tähdet17.10.2008
Kari K. ja Valentino ei koskaan
Kari Komulainen ei koskaan
Kari KoskinenPolarartistit Oyei koskaan
Kari Kuronen ei koskaan
Kari Kurosen yhtye ei koskaan
Kari LeppänenVilliruusut10.7.2008
Kari MentulaEsa Sjöblom19.6.2008
Kari Nyqvistin yhtyeKari Nyqvistin yhtyeei koskaan
Kari Pekan yhtye ei koskaan
Kari Pienimäen yhtye ei koskaan
Kari PiironenViihdeohjelmat30.10.2008
Kari Puustjärvi Group ei koskaan
Kari Raution yhtyeKari Rautio9.10.2007
Kari Silanderin yhtye ei koskaan
Kari TapioHänen orkesterinsa15.9.2005
Kari VepsäExtra Viihde Oy1.12.2008
Kari Vihersalon yhtye ei koskaan
Karibia ei koskaan
Karibian aallot ei koskaan
KarismaPolarartistit Oyei koskaan
Karjalan harmonikkaorkesteri ei koskaan
Karjalan pojat ei koskaan
Karkelo ei koskaan
Karkkilahumppa ei koskaan
KaroliinitEeron karaokeei koskaan
Kartanonmutka ei koskaan
Karuselli ei koskaan
KasmirKasmir29.6.2003
Kastanja ei koskaan
Kastanjat ei koskaan
Kata Vile ei koskaan
Katariina KeinänenKatariina Keinänen25.7.2008
Kati ForsKati Fors17.7.2006
Kati TuuliaKati Tuulia1.12.2008
Katja Hirvonen 20.3.2006
Katja Höyhtyä 25.6.2001
Katja Jakku ei koskaan
Katja MattilaEsa Sjöblom29.5.2007
Katja Nykänen ei koskaan
Katri AapalahtiKatri Aapalahti25.6.2007
Katri HelenaPetoman19.10.2008
Katupojat ei koskaan
Kauhajoen harmonikkakerho ei koskaan
Kauko Loiske ei koskaan
Kauko Ruohonen ei koskaan
Kauko Salmi ei koskaan
Kauko SimonenArtistitalo Oy15.12.2003
Kaukomaa 11.11.2002
Kauno Kaulanen ei koskaan
KavaljeeritKavaljeerit17.6.2004
KeidasJohanna Debreczeni Fan Club17.10.2008
Keijo Kumanto ei koskaan
Keijo Lehden yhtye ei koskaan
Keijo Lille ei koskaan
Keijo Maunuksen yhtye ei koskaan
Keijo Metsälän yhtye ei koskaan
Keijo Minerva ei koskaan
Keijo Nieminen ei koskaan
Keijo Nurmi ja RytmisetKeijo Nurmi ja Rytmiset30.11.2008
Keijo Rahnasto ei koskaan
Keijo Rahnaston yhtye ei koskaan
Kellokosken VPK:n soittokunta ei koskaan
Kerosiini ei koskaan
Kerttu Kailio ei koskaan
KeskiyöOhjelmakunnariei koskaan
Kesyttömät ei koskaan
KesätuuliKesätuuli10.11.2008
Kicke Paananen ei koskaan
KiintotähtiExtra Viihde Oy1.12.2008
Kike ElomaaOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Kilimanjaro ei koskaan
Kilipukit ei koskaan
Kilu Hietalan yhtye ei koskaan
Kimara ei koskaan
Kimmo Lindegren ei koskaan
Kimmo Männyn yhtye ei koskaan
KinoJakeKinoJake4.12.2008
Kinset ei koskaan
Kipi ja Coyotes ei koskaan
Kirkkonummen pelimannitKirkkonummen pelimannit24.5.1997
Kirsi Kirstua ei koskaan
Kirsi Ranto 8.2.2000
Kirsi UkkonenEsa Sjöblom29.5.2007
Kirsi ja Tie SydämeenKirsi ja Tie sydämeen3.12.2008
Kismen ei koskaan
KismetKati Tuulia1.12.2008
Kisällit ei koskaan
Kitaraorkesteri TroikkaKitaraorkesteri Troikka16.11.2005
Kitarayhtye Yön äänet ei koskaan
Kiuruveden harmonikkakerho ei koskaan
Klaani ei koskaan
Klipparit ei koskaan
Koho-orkesteri ei koskaan
Kokkolan harmonikkaklubiKokkolan harmonikkaklubi29.11.2008
Kokkolanseudun harmonikat ei koskaan
KolibriKolibri16.10.2003
KomeettaHannu Palo19.11.2000
Komeetta 2 ei koskaan
Kopla ei koskaan
KoposetKoposet13.5.2000
KoralliKoralli29.4.2008
Koralliorkesteri ei koskaan
Korppi 3.7.2003
KorsuorkesteriKorsuorkesteri Klubi25.11.2008
Koruttomat ei koskaan
Kotitarvesoittajat ei koskaan
Kouvolan harmonikat ei koskaan
Kouvolan rautatieläisten soittokuntaEsa Sjöblom13.9.2006
Kristalli ei koskaan
Kristian Laevuo ei koskaan
Kristiina MäkiKristiina Mäki3.11.2008
Kukka-Maaria AhonenAuraviihdeei koskaan
KulkukoiratSolledos Oy10.11.2008
Kulkurikvartetti ei koskaan
Kulkurin kukka ei koskaan
Kulman kundit 16.5.2000
Kulta-Aika ei koskaan
Kultainen haitari ei koskaan
Kultainen kuu ei koskaan
Kultaiset TähdetKultaiset Tähdet12.2.2002
Kultaiset kitaratPertti Niskala19.11.2007
Kunnon miehetKunnon miehet2.5.2007
KuplaKatri Aapalahti25.6.2007
Kurittomat ei koskaan
Kurre 2.10.2001
Kurun pelimannit ei koskaan
Kutsumattomat vieraat ei koskaan
Kuume ei koskaan
Kuunsilta 2Kuunsilta3.11.2008
Kuusankosken harmonikansoittajat ei koskaan
KuutamoKuutamo10.10.2007
KuutamotaivasArto Peijonen10.11.2008
Kylänmiehet ei koskaan
Kyläpelimannit ei koskaan
KylärengitKylärengit15.4.2007
Kyläsoittajat ei koskaan
Kyytipojat ei koskaan
Kyösti Salmén ei koskaan
Köpi Koski ja ProjektiKöpi Koski24.11.2008
La Luna ei koskaan
La Paloma ei koskaan
La StradaWoodoo tuotanto16.9.2008
Ladies First big band ei koskaan
Laguuni ei koskaan
Lahden pelimanniorkesteri ei koskaan
Lahjomattomat ei koskaan
Lahti Big BandLahti Big Band ry25.4.2005
Lahtiset 20.7.1999
Lakeuden kuu ei koskaan
Lallit ei koskaan
Lamer ei koskaan
Lapintaika ei koskaan
Lapintähti ei koskaan
Lappböle hornmankapell ei koskaan
Lapponia 21.10.2002
Lare Siltala ei koskaan
Lasse Kossilan yhtye ei koskaan
Lasse Könösen orkesteri ei koskaan
Lasse Laaksonen ei koskaan
Lasse Laaksosen yhtye ei koskaan
Lasse PalanderLasse Palanderei koskaan
Lasse Santakankaan yhtye ei koskaan
Lasse Suomisen yhtye ei koskaan
Lassi Kautto ei koskaan
Late duoLate duo10.4.2008
Laulava sydän ei koskaan
Laura Alajääski ei koskaan
Laura Carita 15.10.2007
Laura Hihnala ei koskaan
Lavakeisarit ei koskaan
Lavanda ei koskaan
Lazzarella ei koskaan
Lea LavenLea-Sing Viihde Oy4.9.2007
Leasing ei koskaan
Leena SaarinenLeena Saarinen26.7.2007
Legenda ei koskaan
Lehtiset ei koskaan
Leikarit ei koskaan
Leirinuotio ei koskaan
Lemmikit 17.10.2003
Lempäälän pelimannit ei koskaan
Lento ei koskaan
Lentojätkät ei koskaan
Leo Bassin yhtyeBoogeyman Oy17.3.2004
Leo Kinnusen yhtye ei koskaan
Leo Mäkiö ei koskaan
Levottomat ei koskaan
Liisa Liimatainen ei koskaan
Liisa Tuhkanen 19.4.2006
Liiteriorkesteri ei koskaan
LinnutLinnut4.9.2003
Lionz ei koskaan
Liza ei koskaan
Loimu-orkesteri ei koskaan
Loisto-orkesteri ei koskaan
Lokki ei koskaan
Lopen harmonikatLopen Harmonikat9.10.2008
Lopen puhallinorkesteri ei koskaan
Lotta Engberg ei koskaan
Luis Tawastin yhtye ei koskaan
Lumienkelit ei koskaan
LumipalloLumipallo2.2.2008
LumiperhonenLumiperhonen12.7.2006
Lumiruusu ei koskaan
Lumo ei koskaan
Lumottu Maa ei koskaan
Lumous ei koskaan
Luomu ei koskaan
Lupaus ei koskaan
Luxos ei koskaan
LuxusLuxusei koskaan
Lyijyttömät ei koskaan
Lännenmiehet ei koskaan
Länsihumppa ei koskaan
Länsirannikon pelimannit ei koskaan
Maaherra ei koskaan
Maarit AroMaarit Aro13.6.2008
Maarit MerikarePolarartistit Oyei koskaan
Maarit Peltoniemi 22.9.2005
MaestrotMaestrot30.6.2003
Magia 1.7.2008
MagnaMagna10.7.2008
MagnetManager Tuotanto Oy28.5.2008
Magnum ei koskaan
Mahottomat ei koskaan
Maija Kinnunen ei koskaan
Maija Muikku ja HelluntaiheilatMaija Muikku ja Helluntaiheilat21.5.2004
Maikki ja Mysteerio ei koskaan
Mainingit ei koskaan
Maininki ei koskaan
MainioKaija Pietilä2.4.2007
Majava ei koskaan
MajorKati Fors17.7.2006
Make ja Mantsurianz ei koskaan
Makuuni ei koskaan
Mambo ei koskaan
Mania 7.11.2001
Manjaana ei koskaan
Manjana ei koskaan
Manne KannasharjuFalconsei koskaan
Manne Majan yhtye ei koskaan
Mantsuria 7.6.2003
Marco Bjurström ei koskaan
Mareena Silander ei koskaan
Mari RantasilaManager Tuotanto Oy29.8.2005
Mari Sihvonen ei koskaan
Maria HeikkiläMaria Heikkilä30.1.2006
Maria Juhola ei koskaan
Maria ja Raimo Tuomelan yhtye ei koskaan
Marianne Kantola ei koskaan
Marianne Kettunen ei koskaan
Marianne ja Jasmine ei koskaan
Marika Korhonen ei koskaan
Marika PaavolaMika Linden2.4.2003
Marika RautiainenMarika Rautiainen3.11.2008
MariliiPolarartistit Oyei koskaan
Marimba ei koskaan
Marinero 28.6.2001
Marino & Sunrise ei koskaan
Mario's ei koskaan
Marion RungMarion Enterprise Oy20.7.2006
Marita Käkelä ei koskaan
Marita Niemelä ei koskaan
Marita TaavitsainenManager Tuotanto Oy3.12.2008
Marja-Leena Gröhn ei koskaan
Marja-Leena Gröhn ja MarimbaMarja-Leena Gröhn25.2.2006
Marja-Liisa Heiskari-PuntaloMarja-Liisa Heiskari-Puntalo21.11.2008
Marjaana Salmi ei koskaan
Marjatta Leppänen ei koskaan
Marjorie 6.6.2005
Marjorina ei koskaan
Marjut Rothovius 4.9.1998
Marketta Vallivaara 20.5.1998
Markku AroMarkku Aro2.12.2008
Markku Hannulan yhtye ei koskaan
Markku Hietalan yhtye ei koskaan
Markku Ignatiuksen yhtyeMarkku Ignatiuksen yhtye18.3.2002
Markku Ketola 16.10.2002
Markku Koivulan yhtye ei koskaan
Markku RäsänenMarkku Räsänen12.7.2008
Markku Toivonen ei koskaan
Markku Toralan yhtye ei koskaan
Markku Tuomisen yhtye ei koskaan
Markku Väyrynen ei koskaan
Markku Väyrysen yhtye ei koskaan
Marko HaavistoMarko Haavisto12.10.2004
Marko Juhani ja La Playa ei koskaan
Marko Karvonen ei koskaan
Marko Lahti ei koskaan
Marko LämsäPallosalama1.9.2008
Marko MäntyniemiViihdeohjelmatei koskaan
Marko Pasma ei koskaan
Marko RäsänenKirsi ja Tie sydämeen29.12.2006
Marko TuovinenMarko Tuovinen12.8.2008
Marko-Juhani GroupTmi Terhi Kiemunki5.6.2005
Markus AllanPolarartistit Oyei koskaan
Markus HuitsiBurning floor14.9.2007
Markus Kinnunen ei koskaan
Markus Kokkola ei koskaan
Markus KokkonenMarkus Kokkonen3.12.2008
Markus KuusistoMarkus Kuusisto14.6.2004
Markus Lampela 15.8.2002
Markus Määttänen ei koskaan
Markus SextetMarkus Sextet19.11.2008
Markus Tiihonen ei koskaan
Marsipaanit ei koskaan
Martinez ei koskaan
Martti Kuurila ei koskaan
Martti Metsäkedon tanssiorkesteriMartti Metsäkedon orkesteri11.11.2008
Martti Suuntala ei koskaan
Masa Niemen yhtye ei koskaan
Masa Yards ei koskaan
Masa ja MarsibandMasa ja Marsiband28.11.2008
MasinistitMasinistit18.11.2008
Master ei koskaan
MatadorAntti Toivola13.11.2008
Matias Saastamoinen ei koskaan
Mats Bergmans ei koskaan
Matti Esko 24.4.2003
Matti Hartikainen ei koskaan
Matti Hartikainen duo ei koskaan
Matti Heinivaho ei koskaan
Matti Karjalainen Group ei koskaan
Matti KorkialaViihdeohjelmat14.11.2008
Matti Mustosen yhtye ei koskaan
Matti OjalaMatti Ojala15.11.2006
Matti Reittamon yhtye ei koskaan
Matti Salon yhtye ei koskaan
Matti Siltala band ei koskaan
Matti Vähäkoski ei koskaan
Matti Välimäen yhtyeMatti Välimäen yhtye11.4.2002
Matti ja TeppoMatti ja Teppoei koskaan
Matz Bladhsin yhtye ei koskaan
Mauno Eskolan yhtye ei koskaan
Mauri Niemen yhtye ei koskaan
Mauri Niemi ei koskaan
Mauri Peltoniemen yhtye ei koskaan
Mauri Peltoniemi ei koskaan
Mauriset ei koskaan
Maxells ei koskaan
MaximusHante musiikki Oyei koskaan
MedisetMediset15.11.2006
Meg-orkesteri ei koskaan
MegaMega31.8.2007
Megax ei koskaan
Meiju SuvasMeiju Suvas4.12.2008
Meininki ei koskaan
MekkaMekka23.12.2005
Mekka Q ei koskaan
Melando ei koskaan
Melekoset ei koskaan
Melinda Rantonen ei koskaan
Melodiataikurit ei koskaan
Melodios ei koskaan
Melody ei koskaan
Melody Group ei koskaan
Melody-pojat ei koskaan
Menokkaat ei koskaan
Menotuuli ei koskaan
MenoxMenox20.11.2008
Meri-Siskot ei koskaan
Meriitti ei koskaan
Meriti ei koskaan
MerituuliAimo Hotanen1.12.2008
Merja Järvi ei koskaan
Merja Lehtinen ei koskaan
Merja Luoto ei koskaan
Merja Niemi ei koskaan
Merja RantaHarmony10.11.2008
Merja Rantamäki ei koskaan
Merja RaskiPolarartistit Oyei koskaan
Merja Ryyti ei koskaan
MerlotMinna Heiskanen18.6.2003
Mestari OrikantoMestari Orikanto12.9.2008
Mestarin orkesteri ei koskaan
Metsäkylän muuttolinnut ei koskaan
MexicanMexican7.5.2008
Mexicana ei koskaan
Mia Carita 28.11.2003
Mia HedViihdeohjelmat5.4.2005
Mia LeivoPekka Juntunen1.12.2008
Middle-East GuitarsMiddle-East Guitars12.4.2002
Midinetti ei koskaan
Miehikkälän pelimannit ei koskaan
Migu ja SateenkaariReilu tähti4.9.2001
Miia MäkeläMiia Mäkelä1.12.2008
Miili Forstén 10.2.2000
Mika Honkanen ei koskaan
Mika Lappalainen ei koskaan
Mika Mäkkeli 28.11.2003
Mika PeltoniemiTurhat Jätkät27.11.2008
Mika PohjonenMika Pohjonen8.12.2005
Mika Raittilan yhtyeMika Raittilan yhtye13.11.2008
Mika Rajala ei koskaan
Mika Rosendahl ei koskaan
Mika Tapani ja BeatersMika Tapani & Beaters5.10.2005
Mika Tarkkosen yhtye 28.7.1998
Mika Toivanen Band ei koskaan
Mikado ei koskaan
Mikael KonttinenExtra Viihde Oy10.10.2008
Mikko KilkkinenJaguar22.1.2004
Mikko MäkeläinenMikko Mäkeläinen26.11.2008
Mikko Niemelä ei koskaan
Mikko Niskanen ei koskaan
Mikko SalmelaPohjoisartistit16.4.2007
Mikko TakalaMikko Takala4.10.2008
Mikko Tuovinen ei koskaan
Mikko ja Tommi Huoponen ei koskaan
MiksetMikset27.5.2008
Milktrain ei koskaan
MiltonsAnne & Miltons30.1.2008
Mini ei koskaan
Minja Jalonen 22.12.1999
Minna Aronen ei koskaan
Minna HeiskanenMinna Heiskanen18.6.2003
Minna Kolehmainen ei koskaan
Minna PajulaFiilaritei koskaan
Minna Pirilä ei koskaan
Minna SirkiäFinrila Oy27.11.2008
Minna Äikäs ei koskaan
MinorMarkus Kuusisto5.7.2004
Mira KunnasluotoMira Kunnasluoto11.7.2008
Mira Sunnari 17.8.2001
Mira ja BrainlessMira & Brainless22.2.2005
Miranda ei koskaan
Mirja Känsäkangas ei koskaan
Mirja Poikkeus ei koskaan
Mirja ja VillivaariMirja ja Villivaari22.4.2005
Mister-kvartetti ei koskaan
Misterio 3.8.2001
MistralMelodia Oy4.12.2008
Misty ei koskaan
Mittaripois ei koskaan
MochaOiva Sorsa Experience24.5.2005
Modern Fox ei koskaan
Moliéndo 26.11.2007
Molliori ei koskaan
MonacoMonaco1.12.2008
MonarkiaMonarkia2.12.2008
Monika Vähämäki ei koskaan
Monopol ei koskaan
Monopoli ei koskaan
MonreposMonreposei koskaan
Moody BlueMoody Blue15.2.2006
MoondanceMoondanceei koskaan
Moonstar ei koskaan
Musette 10.10.2000
Musikantit ei koskaan
Must ei koskaan
Musta Pekka ei koskaan
Musta Rudolf ei koskaan
Musta ruusuViihdeohjelmatei koskaan
Mustat kitaratMustat kitarat25.11.2008
MutkattomatEki Jantunen15.3.2004
Muukalaislegioona ei koskaan
MuuttolinnutMuuttolinnut1.12.2008
Myllypelimannit ei koskaan
Myllärit ei koskaan
Myrskylintu 12.7.2004
MyrskylyhtyMikko Mäkeläinen26.11.2008
MyrskytuuliExtra Viihde Oy1.12.2008
MysteeriMarja-Liisa Heiskari-Puntalo21.10.2005
Mäyräkoirat ei koskaan
N.E.M.ON.E.M.O10.3.2006
Nalle Lehtonen ja Tulinen trumpettiNalle Lehtonen4.2.2008
Nando Blomerus ei koskaan
Napoleon 7.1.1999
NapoliNapoli4.12.2008
Narva Big Band ei koskaan
Narvan soittokunta ei koskaan
NasevaPolarartistit Oyei koskaan
Nasma TeamNasma Team15.11.2008
Nassikat ei koskaan
NeOn PöhönäsNeon Pöhönäs3.5.2004
Nelikko ei koskaan
NelinpeliNelinpeli8.10.2008
Nelitahti ei koskaan
Neliveto ei koskaan
NeljänSuoraHelsinki Music Company21.11.2008
Neljäs miesFortone Viihde27.11.2008
Neloset ei koskaan
Nelostie 16.10.2004
Neulapojat ei koskaan
New Fanny 6.9.2002
New Harlem ei koskaan
New StyleHeidi Brunila29.12.2005
Niagara ei koskaan
NickesNickes27.8.2003
Niina HartikainenExtra Viihde Oy29.9.2008
Niina Päivänurmi ei koskaan
Nilzons ei koskaan
Nina KoivistoNina Koivisto9.11.2008
Nina Korhonen 23.4.2001
Nina Laaksonen ei koskaan
Nina Pethman ei koskaan
Nina S. Newton ei koskaan
Nina Valkama ei koskaan
Ninaco ei koskaan
Ninni Martikainen 24.8.2004
NiskalenkkiNiskalenkki1.12.2008
Nisulan pojatNisulan pojat29.6.2005
NitroTrioNitroTrio8.4.2008
Nocturne ei koskaan
Nokian Big Band ei koskaan
Nokipojat ei koskaan
Nokiset 22.8.2003
Noora ja AnnikaBusiness Assistant Inc21.9.1998
Nordfox ei koskaan
Norolan PojatNorolan Pojat13.11.2008
Nousteprassi ei koskaan
Nummisuutarit ei koskaan
Nuoret Miehet ei koskaan
Nuori rytmi 14.3.2003
Närpes spelmansgille ei koskaan
Odeos ei koskaan
OdessaPertti Niemi10.11.2008
Ohilyönti ei koskaan
Oiva KaltiokumpuOhjelmatoimisto Veikko Stenforsei koskaan
Oiva Sorsa ExperienceOiva Sorsa Experience24.7.2006
Oiwa ei koskaan
Oja-Lipasti band ei koskaan
Okalinnut ei koskaan
Ola Mikola ei koskaan
Ola Mikola ja Pallas ei koskaan
Olavi Anttilan yhtye ei koskaan
Olavi Koiviston yhtye ei koskaan
Olavi Luostari Duo ei koskaan
Olavi Simolan yhtye ei koskaan
Olavi Uusitalo ei koskaan
Old Foxes ei koskaan
Old time swingers ei koskaan
Oliver ei koskaan
Olli Kivistö 28.11.2003
Olli Mäkelän trio ei koskaan
Olli Oinonen ei koskaan
Olli Oivasen yhtye ei koskaan
Olli Ylitalo ei koskaan
Olympia ei koskaan
Omat pojat ei koskaan
OmegaOmega6.8.2008
OmenapuuJohanna Pakonen26.10.2008
Ompelimon Pojat ei koskaan
One StepOne Step9.8.2006
OnnenhetkiOnnenhetki10.10.2008
Onnenkulkijat ei koskaan
OnnenmaaExtra Viihde Oy1.12.2008
OnnenonkijatPolarartistit Oyei koskaan
OnnenpotkuPohjoisartistit22.5.2006
Onnentähti ei koskaan
Onni Mannisen yhtye ei koskaan
Oo la laaKristiina Mäki3.11.2008
Opeleekio ei koskaan
Orion ei koskaan
Orkesteri Nieminen ei koskaan
Orkesteri Oiva ei koskaan
Orkesteri Sävel ei koskaan
OsirisJonna Ortjuei koskaan
Ossi Ahlapuro ei koskaan
Ossi Suortti ei koskaan
Ottopojat ei koskaan
Oulun Pammaus ei koskaan
Outi Hassinen ei koskaan
Outi Ollila ei koskaan
Outorytmi ei koskaan
Paavo Heiskasen yhtyePaavo Heiskasen yhtye4.12.2008
Paavo Hytti ei koskaan
Paavo Mehtomaa ei koskaan
Paavo ja ZephyrDex-viihde26.2.1999
Paiste ei koskaan
PajatsoAri Klem30.3.2007
Palapeli ei koskaan
Pallas ei koskaan
PallosalamaPallosalama1.9.2008
Palsa Band ei koskaan
Pamela Asg ei koskaan
Panama ei koskaan
Panorama 21.6.2005
Pantterit ei koskaan
Pappas Band ei koskaan
Paraguay ei koskaan
ParatiisiManager Tuotanto Oy23.1.2004
Parfyymi 31.1.1998
Paronit ei koskaan
Paroonit ei koskaan
Paroque ei koskaan
Pasi Kaunisto ei koskaan
Pasi Kivimäki ei koskaan
Pasi LehtolaVilliruusut28.11.2008
Pasi Suikkasen orkesteri ei koskaan
Pastörit ei koskaan
PatinaOsuuskunta Orkesteri Patina30.7.2007
Patrol ei koskaan
Paula KoivuniemiPKK-Viihde Ky30.10.2008
Pauli Antero Huttunen ei koskaan
Pauli Huttusen yhtye ei koskaan
Pauli Korjus ei koskaan
Pauli Raivion yhtye ei koskaan
Pauli Simonen ei koskaan
Pauli Tuorilan yhtye ei koskaan
Pegasos 8.11.1999
Pekka Hartonen ei koskaan
Pekka Helinin yhtye ei koskaan
Pekka Hokka ei koskaan
Pekka Juntusen yhtyePekka Juntunen14.7.2008
Pekka Konttisen trio ei koskaan
Pekka Lämsän yhtye ei koskaan
Pekka Parsolan yhtye ei koskaan
Pekka Punkeri ei koskaan
Pekka RautioEl Moskiitto20.1.2008
Pekka RinnePekka Rinne17.4.2008
Pekka Rinne ja KuunsiltaPekka Rinne21.11.2008
Pekka Risulan yhtye ei koskaan
Pekka SalovirtaSeesam9.1.2008
Pekka Seppälä ei koskaan
Pekka Tiilikainen ja BeatmakersIskusävel-Ohjelmat28.10.2005
Pekka Vaattovaaran yhtye ei koskaan
Pekka Ylisirkka ei koskaan
Pekkaniskan PojatExtra Viihde Oy1.12.2008
Pelakuu ei koskaan
PelikaanitEeron karaokeei koskaan
Pelimannipojat ei koskaan
PelimiehetJanne Siitari12.11.2008
PeluritPelurit20.12.2006
Pennittömät ei koskaan
Pentti Jalonen ei koskaan
Pentti Jokisen kvintetti ei koskaan
Pentti Karjalaisen yhtye ei koskaan
Pentti KumpulainenEeron karaokeei koskaan
Pentti Kumpulaisen yhtye ei koskaan
Pentti Kunnarin yhtyeOhjelmakunnariei koskaan
Pentti Lindqvist ei koskaan
Pentti Nummi ei koskaan
Pentti Pursiainen ei koskaan
Pentti Risanen ei koskaan
Pentti ja Pekka ei koskaan
Pepe Enroth 20.7.1999
Pepe Enrothin yhtye ei koskaan
Pepe Niilahden yhtye ei koskaan
Pepito & Pekka SaraleväPepito10.4.2008
Pepsi ei koskaan
PequenoPekka Juntunen13.11.2008
PerfidiaTammer-Viihdeei koskaan
Perniön puhallinorkesteri ei koskaan
Pertti Haapasen yhtye ei koskaan
Pertti Huhtasen yhtye ei koskaan
Pertti Keihäs ei koskaan
Pertti Koivula 30.7.1999
Pertti Korhosen yhtye ei koskaan
Pertti Metsärinteen yhtye ei koskaan
Pertti NiemiPertti Niemi30.11.2008
Pertti Niinilahti ei koskaan
Pertti NiskalaPertti Niskala19.11.2007
Pertti Riikosen yhtye ei koskaan
Pertti Tamminen ei koskaan
Pete Haarten yhtye ei koskaan
Pete Kosken trio ei koskaan
Pete Laakso 19.3.2002
PetomanPetoman27.11.2008
Petri Hervannon yhtye ei koskaan
Petri Hervanto 1.12.2002
Petri Laaksonen ei koskaan
Petri Niemen yhtye ei koskaan
Petri Niemi ei koskaan
Petri Peltoniemi ja FoxiaPetri Peltoniemi ja Foxia3.10.2006
Petri Ritari 30.7.1999
Petri SalminenExodus-kvartetti10.3.2008
Petromax ei koskaan
Petrus Lesonen 17.8.2004
Petteri Lehikoinen ei koskaan
Pia Lång ei koskaan
Pia Nummila ei koskaan
Pia Nykänen ei koskaan
Pia Tammilehto ei koskaan
Pia Tammilehto ja Yöperhonen ei koskaan
Pia Tähtinen ei koskaan
Picasso ei koskaan
Pielaveden harmonikkakerho ei koskaan
Pihapihlaja 6.9.2002
Pihasoittajat ei koskaan
Piia Savo 23.5.2004
Piirpauke ei koskaan
Pikantti ei koskaan
Pikku-syntisetVeikko Nieminen12.11.2008
Pilotti ei koskaan
Pirita Niemenmaa ei koskaan
Piritta Saviniemi ei koskaan
Piritta Venho 30.7.1999
Pirjo Bister 15.5.2002
Pirjo Kartano ei koskaan
Pirjo Kämppi ei koskaan
Pirjo Lounela ei koskaan
Pirjo Ojaniemi ei koskaan
Pirjo Tossavainen ei koskaan
Pirkko Mannola ei koskaan
Pirkko PelanderAntti Vainion yhtye18.11.2008
Pirtin Pojat ei koskaan
Pispalan sälli ei koskaan
Pistos ei koskaan
Pohjan Dallape ei koskaan
Pohjan Pojat ei koskaan
PohjantähtiPohjoisartistit16.4.2007
Pohjantähti-kvintettiPohjantähti-kvintetti23.6.2006
Pohjois-Kymenlaakson pelimannit ei koskaan
Pohjoisen juna 26.9.2008
Pohjola ei koskaan
Pohojanmaan PelimiehetJani Salo1.12.2008
Pohojanmaan PoikamiehetPohojanmaan Poikamiehet1.12.2008
Pokerit ei koskaan
PolarPolar3.12.2008
Polaris ei koskaan
Polarset ei koskaan
Polarvox ei koskaan
Polemique 30.7.1999
Pompes 30.7.1999
Port Payè 19.7.2006
Poseidon ei koskaan
PoutahaukatMarko Haavisto12.10.2004
Poutapilvi ei koskaan
Power ei koskaan
Poésie ei koskaan
PrestoPresto27.11.2008
Prisma 19.3.2002
Privat ei koskaan
Projektori ei koskaan
Promenade ei koskaan
Prunkkala ei koskaan
Punainen kitaraTamsong Music ay24.7.2007
Puolikuu ei koskaan
PutkiradioLoimiviihde20.8.2008
Pyhäjärven harmonikkakerho ei koskaan
Pyhäjärvi ei koskaan
Pyhäsalmen harmonikkakerho ei koskaan
Pyramid ei koskaan
Pyrstötähdet ei koskaan
PyrstötähtiMaarit Aro13.6.2008
Päivi Kaunisto ei koskaan
Päivi Kautto-Niemi 5.1.2001
Päivi LuomaAtomi5.6.2004
Päivi NieminenPolar3.12.2008
Päivi Prittinen ei koskaan
Päivi Saarenmaa ei koskaan
Päivi Siivosen yhtyeLopen Harmonikat14.3.2008
Päivi Vahela ei koskaan
Päättömät ei koskaan
Q-rakettiQ-raketti21.11.2008
Quattro ei koskaan
Quattro+ 25.4.2000
Raakileet duo ei koskaan
Raija Koso ei koskaan
Raija Törmälä ei koskaan
Raija Törmälän yhtye ei koskaan
Raimo Erkinheimon yhtye ei koskaan
Raimo Hämäläinen ei koskaan
Raimo Ignatius ei koskaan
Raimo Laamanen ei koskaan
Raimo Lehtovirta ei koskaan
Raimo Nyyssönen ei koskaan
Raimo Ollinkankaan yhtye ei koskaan
Raimo Piipponen 11.7.2005
Raimo Salovaaran yhtye ei koskaan
Raimo Turtiainen ei koskaan
Raimo Turtiainen ja Pojat ei koskaan
Raimo Virtasen yhtye ei koskaan
Raimo Warén ei koskaan
Rainer BollströmRainer Bollström20.6.2008
Rainer Friman 3.7.2008
Rainer Tupolan yhtye ei koskaan
Raineri NymanOhjelmapalvelu Hannu Taskinen25.11.2008
Rainfox ei koskaan
Raision harmonikkakerho ei koskaan
Rami RafaelRami Rafael3.6.2004
Rami Välimäen yhtye ei koskaan
Rami Välimäki 17.8.1999
Rami ja Myötävirtaan ei koskaan
Ramina ei koskaan
RamonaRamona4.3.2005
RamsesRamses22.7.2005
Rantala GroupPolarartistit Oyei koskaan
Rantapojat ei koskaan
Rantarolex ei koskaan
Rape ja Repa ei koskaan
Rauhanturvaajat ei koskaan
Rauhattomat ei koskaan
Rauno "Rauski" JuhannusvuoriSävelsilta2.12.2008
RautalaivaRautalaivaei koskaan
Rautalankaorkesteri Kari Komulainen ei koskaan
R